Kunnanhallitus, kokous 23.11.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 238 Ruskon kunnan vuoden 2021 talousarvio ja vuosien 2022-23 taloussuunnitelma

RUSDno-2020-485

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ismo Airinen, Talous- ja hallintojohtaja, ismo.airinen@rusko.fi

Perustelut

Ruskon kunnan taloudellinen asema on säilynyt varsin vahvana huolimatta kuluvan vuoden koronapandemian aiheuttamasta taloudellisesta epävarmuudesta. Viimeisin osavuosikatsaus ennustaa n. 1,5 miljoonan euron ylijäämää kuluvalle vuodelle. Kunnan lainakanta on 1 310 euroa/asukas (keskiarvo Suomen kunnissa 3 352 euroa/asukas, Varsinais-Suomessa 3 206 euroa/asukas ja 5 000 - 10 000 asukkaan kunnissa 3 484 euroa/asukas ilman konsernilainoja) eikä uutta lainaa ole kuluvana vuonna jouduttu ottamaan. Aikaisempien vuosien ylijäämää on taseessa n. 13,3 miljoonaa euroa eli       2093 euroa/asukas. 

Kunnan asukasluku on elokuun 2020 tilanteen mukaan 6 354 asukasta, kasvua vuodessa 70 asukasta. Työttömyys oli elokuussa 7,8 %, mikä korkeasta tasostaan huolimatta on maakunnan alhaisimpia. 

Vuoden 2021 verotulokertymäksi arvioidaan Kuntaliiton viimeisimmässä arviossa 25,7 miljoonaa euroa. Se on 400 000 euroa enemmän kuin vielä ensi vuoden kehystä asetettaessa arvioitiin. Arvio perustuu koronapandemian hiipumiseen ja talouden 2,5 %:n kasvuun ensi vuonna.  Toisaalta valtionosuuksien suuruus 6,2 miljoonaa euroa on 250 000 euroa pienempi kuin aiemmin ennakoitiin. 

Toimialojen yhteenlasketut talousarvioesitykset päätyvät toimintakatteen osalta loppusummaan 30,7 miljoonaa euroa, mikä on 650 000 euroa annettua kehystä korkeampi luku. 

Toimialajohtajat on kutsuttu selostamaan toimialojensa talousarvioesityksiä. Oheismateriaalina on alustava talousarvioesitys 2021 ja taloussuunnitelma 2022-23.

Ehdotus

Esittelijä

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi toimialojen talousarvioesitykset ja antaa ohjeita jatkovalmisteluun. 

Päätös

Kunnanhallitus päätti palauttaa asian lautakunnille uudelleen valmisteltavaksi.  

Kokouskäsittely

Merkittiin, että Raision sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg, tekninen johtaja Mika Heinonen, johtava rehtori Kai Laitinen, varhaiskasvatusjohtaja Kaisa Mattila ja hyvinjohtaja Mikko Hulkkonen selostivat toimialojensa talousarvioesityksiä. 

Sandberg poistui kokouksesta klo 18.35 ja Heinonen, Laitinen, Mattila ja Hulkkonen klo 19.50 tämän pykälän käsittelyn aikana ennen päätöksentekoa.  

Valmistelija

Ismo Airinen, Talous- ja hallintojohtaja, ismo.airinen@rusko.fi

Perustelut

Esityslistan oheismateriaalina on talousarviokirja tämän hetkisessä muodossaan. Edellisen kokouksen jälkeen lautakunnat ovat käsitelleet talousarvioesitystä ja esitykset on koottu talousarviokirjaan.  Tavoitteita ja mittareita on tarkennettu mm. siten, että sosiaali- ja terveyspalvelujen tavoitteet on poistettu. Talousarvioesitys perustuu menojen osalta tällä hetkellä 35,1 miljoonan euron suuruuteen.  Vuosikate on 1,3 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos poistojen jälkeen alijäämäinen 362 000 euroa. Investointiohjelma (ml. maaomaisuuden hankinta) vuodelle 2021 on suuruudeltaan 3,0 miljoonaa euroa. 

Ehdotus

Esittelijä

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus käsittelee vuoden 2021 talousarviota ja antaa lopulliset ohjeet jatkovalmisteluun. 

Päätös

Kunnanhallitus palautti asian uudelleen valmisteltavaksi. 

Kokouskäsittely

Merkittiin, että Nora Ojala poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 18.50.

Valmistelija

  • Ismo Airinen, Talous- ja hallintojohtaja, ismo.airinen@rusko.fi

Perustelut

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 9.11.2020 § 219 palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. Kokouksen jälkeen on tuloslaskelmaan lisätty sosiaali- ja terveyspalvelumenoihin 200 000 euroa, jotka on kohdennettu erikoissairaanhoitoon. Vastaavasti tontinmyyntituloihin on lisätty 180 000 euroa ottaen tavoitteeksi 20 tontin myymisen v. 2021. Valtionosuuteen on lisätty 68 000 euroa VM:n viimeisimmän valtionosuustiedon mukaisesti. Vuosikatteeksi muodostuu näiden muutosten jälkeen 1,36 miljoonaa euroa ja tilikauden tulokseksi poistojen jälkeen  -324 000 euroa.  

Talousarviokirja ja koulutussuunnitelmien yhteenveto ovat esityslistan oheismateriaalina. Maksujen yleiset perusteet toimitetaan ennen kunnanhallituksen kokousta. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää esittää vuoden 2021 talousarvion ja vuosien 2022-23 taloussuunnitelman sekä koulutussuunnitelman valtuuston hyväksyttäväksi. 

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto määräisi talousarvion sitovuustasoksi toimialoille toimintakatteen ja henkilöstömenot sekä vesilaitokselle tilikauden tuloksen.

Edelleen kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto päättäisi investointimäärärahojen osalta sitovuustasoksi projektikohtaisen määrärahan. 

Edelleen kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että vesihuoltolaitoksen peruspääoman korko on kolme prosenttia. 

Edelleen kunnanhallitus päättää esittää maksujen yleiset perusteet valtuuston hyväksyttäväksi.

Lainanottoa koskevan valtuutuspäätöksen osalta kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle seuraavaa:

Kunnanhallituksella on oikeus:

1. tehdä koronvaihtosopimuksia sekä sopimuksia muuttuvakorkoisen lainan enimmäis- ja vähimmäiskorosta enintään talousarviossa olevan lainakannan verran,

2. käyttää korko- ja valuuttatermiinejä sekä korko- ja valuuttaoptioita suojautumistarkoituksessa.

Kunnanhallitus päättää lisäksi esittää, että valtuusto oikeuttaisi kunnanhallituksen jatkamaan Kuntarahoitus Oyj:n Kuntatodistusohjelmaa tai vastaavaa enintään seitsemällä miljoonalla eurolla (31.12.2020 käytössä kuusi miljoonaa euroa). 

 

Päätös

Kunnanhallitus päätti esittää vuoden 2021 talousarvion ja vuosien 2022-23 taloussuunnitelman sekä koulutussuunnitelman valtuuston hyväksyttäväksi siten muutettuna, että sosiaali- ja terveyspalvelujen määrärahoihin lisätään 200 000 euroa. Määräraha kohdennetaan erikoissairaanhoitoon. 

Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto määräisi talousarvion sitovuustasoksi toimialoille toimintakatteen ja henkilöstömenot sekä vesilaitokselle tilikauden tuloksen.

Edelleen kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto päättäisi investointimäärärahojen osalta sitovuustasoksi projektikohtaisen määrärahan.

Edelleen kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että vesihuoltolaitoksen peruspääoman korko on kolme prosenttia.

Edelleen kunnanhallitus päätti esittää maksujen yleiset perusteet valtuuston hyväksyttäväksi.

Lainanottoa koskevan valtuutuspäätöksen osalta kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle seuraavaa:

Kunnanhallituksella on oikeus:

1. tehdä koronvaihtosopimuksia sekä sopimuksia muuttuvakorkoisen lainan enimmäis- ja vähimmäiskorosta enintän talousarviossa olevan lainakannan verran,

2. käyttää korko- ja valuuttatermiinejä sekä korko- ja valuuttaoptioita suojautumistarkoituksessa.

Kunnanhallitus päätti lisäksi esittää, että valtuusto oikeuttaisi kunnanhallituksen jatkamaan Kuntarahoitus Oyj:n Kuntatodistusohjelmaa tai vastaavaa enintään seitsemällä miljoonalla eurolla (31.12.2020 käytössä kuusi miljoonaa euroa). 

 

 


Muutoksenhaku

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.