Perustelut
Vuosilomien keskittämisen mahdollistamiseksi on Ruskon kunnassa ollut käytäntönä, että kunnanvirasto suljetaan kesällä 4-5 viikon ajaksi. Sulkeminen on mahdollista, koska kesälomakaudella asiakaspalvelujen kysyntä on selvästi muita ajankohtia vähäisempää. Sulkemisen aikana välttämättömät palvelut kuten laskujen ja palkkojen maksatus hoidetaan normaalisti. Kunnanvirasto on yleensä ollut suljettuna heinäkuun ajan.
Koronaviruspandemian johdosta kunnanvirasto on ollut suljettuna jo toista vuotta fyysisten käyntien osalta. Mahdollista on kuitenkin ollut järjestää asiakaskäyntejä ja tapaamisia terveysturvallisesti niistä erikseen sopien. Myös työntekijöiden etätyö on ollut laajaa valtakunnallisesta etätyösuosituksesta johtuen. Suositusta ei toistaiseksi ole purettu ja sitä arvioitaneen uudelleen kesälomien jälkeen. Luottamushenkilöelinten laajaa etäkokouskäytäntöä on myös perusteltua jatkaa toistaiseksi ainakin kesäkuun ajan.
Ehdotus
Esittelijä
-
Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi
Kunnanhallitus päättää, että
- nykyistä käytäntöä kunnanviraston suljettuna pitämisestä jatketaan toistaiseksi,
- kunnanvirasto pidetään kokonaan suljettuna 28.6. - 30.7.2021 kuitenkin siten, että välttämättömät palvelut ja toiminnot hoidetaan viraston kiinnioloaikanakin,
- luottamushenkilöelinten etäkokouskäytäntöä jatketaan toistaiseksi.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.