Rakennus- ja ympäristölautakunta, kokous 22.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 46 Ahola-Ojannon asemakaavan muutos

RUSDno-2021-420

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on tehnyt päätöksen Ahola-Ojannon asemakaavan muuttamiseksi 16.9.2019 § 155. Kyseiselle alueelle on laadittu asemakaavan pohjakartta Suuntakartta Oy:n työnä. Raision maankäyttöpäällikkö on hyväksynyt kartan 10.2.2020. Joulukuussa 2020 valittiin kolmen asemakaavan kaavanlaatijaksi Nosto Consulting Oy. Tämä kaavoitettava alue sijoittuu Ahola-Ojannon teollisuusalueelle, alue on 14,6 ha ja uusia teollisuusalueita tulee n. 8 ha. Alue on pääosin kunnan omistuksessa, mutta yhteys alueelle tulisi olemassa olevan teollisuustontin kautta ja lisäksi vanhoihin tontteihin tulisi kaavalaajennuksia, jotka sijoittuvat kunnan omistamalle maalle. tonttien muodostamisessa on jo huomioitu alueen yrittäjiltä tulleita toiveita mm. Ojannontien varrella ja Ahopellontien päässä.

Oheismateriaalina on Ahola-Ojannon osallistumis- ja arviointisuunnitelma, asemakaavaluonnos ja kaavaselostus.

Ehdotus

Esittelijä

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan Ahola-Ojannon asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja asemakaavaluonnoksen.

Lisäksi kunnanhallitus päättää, että osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä kaavoituksen vireilletulosta kuulutetaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisella tavalla kunnan ilmoitustaululla, internetsivuilla ja Ruskolaisessa. Kaava-alueeseen kuuluville ja rajautuville kiinteistöille lähetetään tiedote. Asemakaavaluonnos liitteineen asetetaan nähtäville 30 vrk:n ajaksi.

Kunnanhallitus pyytää lausunnot luonnoksesta  Ruskon kunnan rakennus- ja ympäristölautakunnalta, tekniseltä lautakunnalta, Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, Varsinais-Suomen liitolta, Turun museokeskukselta, Caruna Oy:ltä ja Raision kaupungilta.

Päätös

Kunnanhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. Valmistelun aikana tulee kunnanhallitukselle ja kaavanlaatijalle järjestää erillinen keskustelutilaisuus kaavoituksen lähtökohdista. 

Esteellisyys

Antti Lähteenmäki

Valmistelija

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Kunnanhallituksen viime käsittelyssään edellyttämä keskustelutilaisuus kaavoituksen lähtökohdista järjestettiin kunnanhallituksen kokouksen 20.9.2021 aluksi.Tuolloin keskustelussa tuli esille, että Pirttimäentie tulisi muuttaa naapurikunnan osoitteiston johdosta joksikin muuksi. Muutoksen myötä tie on nyt muutettu Ojannonkaareksi. Keskusteluissa tuli myös esille mahdollinen kulku virkistysalueelle Haunisten altaan suuntaan. Kulku siihen suuntaan voidaan ajatella tapahtuvan Ahopellontien jatkeen kautta. Erillistä ulkoilureittiä tähän tarkoitukseen kaavaluonnoksessa ei ole merkitty.

Ehdotus

Esittelijä

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan Ahola-Ojannon asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja asemakaavaluonnoksen.

Lisäksi kunnanhallitus päättää, että osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä kaavoituksen vireilletulosta kuulutetaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisella tavalla kunnan ilmoitustaululla, internetsivuilla ja Ruskolaisessa. Kaava-alueeseen kuuluville ja rajautuville kiinteistöille lähetetään tiedote. Asemakaavaluonnos liitteineen asetetaan nähtäville 30 vrk:n ajaksi.

Kunnanhallitus pyytää lausunnot luonnoksesta Ruskon kunnan rakennus- ja ympäristölautakunnalta, tekniseltä lautakunnalta, Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, Varsinais-Suomen liitolta, Turun museokeskukselta, Caruna Oy:ltä ja Raision kaupungilta.  

Päätös

Kunnanhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että kokouksessa käyty keskustelu otetaan huomioon jatkovalmistelussa.

Valmistelija

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Viime kokouksessa esitetyt muutokset on huomioitu kaavamateriaalissa seuraavasti:

-TY-alueet on muutettu T-alueiksi

-viheralueen merkintänä on säilytetty VL, koska suunnittelutyötä ohjaavassa maakuntakaavassa reuna-alue on virkistysaluetta ja rajan toiselle puolella Raisiossa on yleiskaavamerkintänä myös V (virkistysalue). Ruskon alueella ei ole lainvoimaista yleiskaavaa, joka ohjaisi rakentamista. VL-alueelle on tehty osa-aluemerkintä et-1, joka mahdollistaa maa-ainesten sijoittamisen näkö- ja melusuojaksi.

-parkkipaikkamitoitus ja rakentamattomien alueiden hoitoa koskevia määräyksiä on tarkennettu

- mahdollisten luontokohteiden (luo) laajuus selviää, kun tekeillä oleva luontoselvitys valmistuu, ja ne huomioidaan viimeistään kaavaehdotusvaiheessa 

Kaavoittaja Niko Paloposki on läsnä kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan Ahola-Ojannon asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja asemakaavaluonnoksen.

Lisäksi kunnanhallitus päättää, että osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä kaavoituksen vireilletulosta kuulutetaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisella tavalla kunnan ilmoitustaululla, internetsivuilla ja Ruskolaisessa. Kaava-alueeseen kuuluville ja rajatuille kiinteistöille lähetetään tiedote. Asemakaavaluonnos liitteineen asetetaan nähtäville 30 vrk:n ajaksi.

Kunnanhallitus pyytää lausunnot luonnoksesta Ruskon kunnan rakennus- ja ympäristölautakunnalta, tekniseltä lautakunnalta, Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, Varsinais-Suomen Liitolta, Turun museokeskukselta, Caruna Oy:ltä ja Raision kaupungilta.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen. 

Kokouskäsittely

Merkittiin, että rakennustarkastaja Niko Paloposki selosti asiaa. Paloposki poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen.

Valmistelija

Niko Paloposki, rakennustarkastaja, niko.paloposki@rusko.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on käsitellyt Ahola-Ojannon alueen asemakaavan muutosta 18.10.2021 § 230. Luonnoksesta on pyydetty rakennus- ja ympäristölautakunnan lausunto. Kaavan tarkoituksena on teollisuusalueen laajentaminen. Alueelle kulku olisi Ojannontien kautta, tontin omistajan kanssa on tehty maanvaihtosopimus, jotta rakennettaisiin uusi Ojannonkaari -katu. Ahopellontieltä on myös tullut tontin omistajan toive, jossa on pyydetty lisäaluetta, jotta korttelin 1110, tonttia 7 laajennettaisiin. Tämä on huomioitu kaavaluonnoksessa. Alueen luontoselvitys on vielä kesken ja sen pohjalta suunnitelmaa tarkennetaan ehdotusvaiheeseen.

Oheismateriaalina on asemakaavaselostus, kaavaluonnoskartta, osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavamääräykset.

Ehdotus

Esittelijä

Niko Paloposki, rakennustarkastaja, niko.paloposki@rusko.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa Ahola-Ojannon alueen asemakaavaluonnoksesta.

Päätös

Rakennus- ja ympäristölautakunta antaa lausuntonaan, että Ahola-Ojannon kaavoitustyössä tulisi huomioida katujen läpiajomahdollisuus.

Valmistelija

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Ruskon kunnanhallitus pyytää tekniseltä lautakunnalta lausuntoa Ahola-Ojannon ja Niittylän asemakaava-alueen luonnoksista.

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Tekninen lautakunta antaa lausuntonaan Ahola-Ojannon asemakaava-alueen luonnokseen; VL eli virkistysalueen sovittaminen teollisuuskaavaan ei ole kovin järkevää, koska se aiheuttaa ongelmia tietyntyyppisen teollisuuden toimintaan, virkistysalue ja teollisuustoiminta saattaa aiheuttaa ristiriitaa keskenään. Meluvalli joka alueelle on suunniteltu, on kooltaan niin pieni, ettei siihen mahdu kuin rakennettavan alueen ylijäämä maat, eikä sijaintinsa vuoksi ole mahdollista kasvattaa jälkeenpäin, koska alueelle ei ole kulku yhteyttä.

Niittylän asemakaavaluonnoksesta teknisellä lautakunnalla ei ole lausuttavaa

Päätös

Asia jätetään pöydälle. Liitteet toimitetaan lautakunnan jäsenille.

Valmistelija

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Ruskon kunnanhallitus pyytää tekniseltä lautakunnalta lausuntoa Ahola-Ojannon asemakaava-alueen luonnoksesta.

Tekninen lautakunta, kokouksessa 9.12.2021, jätti asianpöydälle liitteiden puuttumisen vuoksi.

Ehdotus

Esittelijä

Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Tekninen lautakunta antaa lausuntonaan Ahola-Ojannon asemakaava-alueen luonnokseen; VL eli virkistysalueen sovittaminen teollisuuskaavaan ei ole kovin järkevää, koska se aiheuttaa ongelmia tietyntyyppisen teollisuuden toimintaan, virkistysalue ja teollisuustoiminta saattaa aiheuttaa ristiriitaa keskenään. Meluvalli joka alueelle on suunniteltu, on kooltaan niin pieni, ettei siihen mahdu kuin rakennettavan alueen ylijäämämaat, eikä sijaintinsa vuoksi ole mahdollista kasvattaa jälkeenpäin, koska alueelle ei ole kulkuyhteyttä. Lisäksi tekninen lautakunta toteaa että Ahola-Ojannon kaavoitustyössä tulisi huomioida katujen läpiajomahdollisuus.

Päätös

Tekninen lautakunta antaa lausuntonaan Ahola-Ojannon asemakaava-alueen luonnokseen; VL eli virkistysalueen sovittaminen teollisuuskaavaan ei ole kovin järkevää, koska se aiheuttaa ongelmia tietyntyyppisen teollisuuden toimintaan, virkistysalue ja teollisuustoiminta saattaa aiheuttaa ristiriitaa keskenään. Meluvalli joka alueelle on suunniteltu, on kooltaan niin pieni, ettei siihen mahdu kuin rakennettavan alueen ylijäämämaat, riittävän suuri meluvalli suojelisi virkistysalueen käyttöä, meluvalli metsitetään lopuksi, jotta hiilinielu kasvaa. Lisäksi tekninen lautakunta toteaa, että Ahola-Ojannon kaavoitustyössä tulisi huomioida katujen läpiajomahdollisuus Ahopellontielle. Luo 4 kalliolaki suojelutarvetta ei alueella ole, koska vastaavia paikkoja on paljon muuallakin Ruskolla ja on tyypillinen ruskolainen maisema.

Valmistelija

Niko Paloposki, rakennustarkastaja, niko.paloposki@rusko.fi

Perustelut

Kaavaluonnoksesta annettiin kahdeksan lausuntoa ja yksi mielipide. Näiden pohjalta on tehty kaavaehdotus, jossa on huomioitu luonnoksesta lausuttuja asioita:

  • läjitysalueen maisemointi ja rakenne on tarkennettu määräyksiin
  • teollisuuskortteleita on kavennettu Haunisten altaan puoleiselta etelärajalta, korttelin 1110 tonttiin 7 kuuluva eteläisin kärki on jo lainvoimaisessa asemakaavassa T-kortteliin kuuluvaa aluetta
  • Haunisten allasta lähellä olevat korttelit on muutettu TY-alueiksi, olemassa oleva asemakaavakortteli on T-alueena
  • liikenteelle on varattu kääntymisalue Ojannonkaarelle
  • hulevesien käsittelystä on lisätty määräys
  • alueen valmistunut luontoselvitys on huomioitu ehdotuksessa.

Annettuihin lausuntoihin kaavanlaatija on antanut esityslistan oheismateriaalina olevat luonnosvaiheen vastineyhteenvedosta ilmenevät vastineet.

Lisäksi esityslistan oheismateriaalina on kaavaehdotus selostuksineen, seurantalomake, luontoselvitys sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Ehdotus

Esittelijä

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä kaavanlaatijan valmistelemat luonnosvaiheen vastineet.

Kunnanhallitus hyväksyy kaavaehdotuksen ja päättää asettaa sen julkisesti nähtäville vähintään 30 vuorokauden ajaksi.

Lisäksi kunnanhallitus varaa mahdollisuuden lausunnon antamiseen Varsinais-Suomen ELY-keskukselle, Varsinais-Suomen liitolle, Caruna Oy:lle, Raision kaupungille, tekniselle lautakunnalle sekä kaavoitus- ja rakennuslautakunnalle.

Päätös

Kunnanhallitus päättää palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi antaen seuraavat jatkovalmisteluohjeet: Viranomaisneuvottelut tulee käydä ennen seuraavaa kunnanhallituksen käsittelyä ja liito-orava esiintymä tulee näyttää kaavakartassa. Meluvallin laajennus lounaaseen tulee myös näyttää kartalla. Tutkitaan, olisiko läpiajettavuus mahdollista toteuttaa esim. maanvaihdolla kiinteistön 704-406-1-403 kanssa.

Valmistelija

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Edellisessä kunnanhallituksen käsittelyssä annettiin seuraavat ohjeet jatkovalmisteluun:

  • viranomaisneuvottelut tulee käydä ennen seuraavaa kunnanhallituksen käsittelyä
  • liito-orava esiintymä tulee näyttää kaavakartassa
  • meluvallin laajennus lounaaseen tulee näyttää kartalla
  • tutkitaan, olisiko läpiajettavuus mahdollista toteuttaa esim. maanvaihdolla kiinteistön 704-406-1-403 kanssa

Tämän jälkeen on pidetty viranomaisneuvottelu, joka on esityslistan oheismateriaalina. Liito-orava esiintymä on merkitty kaavaan ja meluvallia on laajennettu sen verran kuin tuo esiintymä sallii. Maanvaihdosta neuvoteltiin eri toteutusvaihtoehdoilla kiinteistön RN:o 1:403 kanssa ja tämän etenemisestä tiedotettiin kunnanhallitusta. Tämän pohjalta todettiin, että kaavaehdotus toteutetaan tien kääntöpaikalla. Lisäksi kaavassa on huomioitu tonttien rakennuspohjan tasaus. Näiden lisäksi edelliseen versioon oli jo huomioitu kaavaluonnoksen lausunnoissa tulleet asiat.

Annettuihin lausuntoihin kaavanlaatija on antanut esityslistan oheismateriaalina olevat luonnosvaiheen vastineyhteenvedosta ilmenevät vastineet.

Lisäksi esityslistan oheismateriaalina on kaavaehdotus selostuksineen, seurantalomake, luontoselvitys, viranomaisneuvottelun muistio sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Rakennustarkastaja Niko Paloposki on läsnä kokouksessa alustamassa asiaa. 

Ehdotus

Esittelijä

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä kaavanlaatijan valmistelemat luonnosvaiheen vastineet.

Kunnanhallitus hyväksyy kaavaehdotuksen ja päättää asettaa sen julkisesti nähtäville vähintään 30 vuorokauden ajaksi.

Lisäksi kunnanhallitus varaa mahdollisuuden lausunnon antamiseen Varsinais-Suomen ELY-keskukselle, Varsinais-Suomen liitolle, Caruna Oy:lle, Raision kaupungille, tekniselle lautakunnalle sekä rakennus- ja ympäristölautakunnalle.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

Valmistelija

  • Niko Paloposki, rakennustarkastaja, niko.paloposki@rusko.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on käsitellyt Ahola-Ojannon alueen asemakaavan muutosta 5.9.2022 § 159. Kaavaehdotuksesta on pyydetty rakennus- ja ympäristölautakunnan lausunto. Kaavan tarkoituksena on teollisuusalueen laajentaminen. Lautakunta lausui luonnoksesta, että Ahola-Ojannon kaavoitustyössä tulisi huomioida katujen läpiajomahdollisuus. Läpiajoa koskevasta maanvaihdosta neuvoteltiin eri toteutusvaihtoehdoilla kiinteistön RN:o 1:403 kanssa ja sen etenemisestä tiedotettiin kunnanhallitusta. Tämän pohjalta päätettiin, että kaavaehdotus toteutetaan tien kääntöpaikalla.

Oheismateriaalina on viranomaisneuvottelun muistio, luonnosvaiheen vastineyhteenveto, seurantalomake, luontoselvitys, asemakaavaselostus, kaavaehdotuskartta, osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavamääräykset.

Ehdotus

Esittelijä

  • Niko Paloposki, rakennustarkastaja, niko.paloposki@rusko.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa Ahola-Ojannon alueen asemakaavaehdotuksesta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.