Perustelut
Vuoden 2023 talousarvion kehyksessä on lähdetty siitä, että rakennusvalvonta ja ympäristöasioiden tulot pysyvät ennallaan. Kuluissa on -194.812, +0,4 %.
Kehystarkastelun perusteluina:
Vuosi 2023
- tulot 0 % korotus
- henkilöstömenot 2,5 % korotus palkkoihin
- indeksikorotukset, aineet tarvikkeet ja tavarat sekä muut 3 % korotus
- ostopalvelut 3 % korotus
- verot huhtikuun 2022 ennusteen mukaan
- valtionosuus TPE2021 ja TA2022 mukaan arvioitu toukokuun alussa
Toimintatulot ja -menot ilmoitetaan bruttomääräisinä.
Talousarvio 2023 ehdotus, rakennusvalvonta ja ympäristöasiat (ulkoiset erät):
tuotot 74.000
kulut 201.682
toimintakate -127.682
Muutos verrattuna vuoden 2021 talousarvioon on 6,3 % (-120.083).
Talousarviossa on varauduttu ympäristönsuojelun kolmannen viranhaltijan kustannuksiin ja myös siihen vaihtoehtoon, että yhteistoiminta-alueen kuntamäärässä tulee muutoksia ja jatketaan kahdella viranhaltijalla. Mynämäen teknisen johtajan mukaan ei voida edellyttää ympäristönsuojelusihteereiltä enempää työsuoritteita, kuin he ehtivät tekemään. Joten kun lain mukaan pitää järjestää ympäristönsuojelun tehtävät, niin ne pitää myös resursoida siten, että ne on mahdollisuus suorittaa. Näin ollen viranhaltijoiden määrä tulisi saattaa nykyisen palvelutuotannon edellyttämälle tasolle perustamalla uusi ympäristösihteerin virka 1.1.2023 alkaen ja jakaa kustannukset sopimuksen mukaisesti kunnille. Muilta osin talousarviossa ei ole merkittäviä muutoksia.
Talousarviossa ei ole huomioitu ympäristöterveydenhuollon tuotoista ja laskutuksesta tulevia palautuksia/muutoksia. Vuodelta 2021 oli palautusta 5 568,63 €. Menoista puuttuu vielä sisäiset erät, mm. rakennusten ja laitteiden vuokrat, palkanlaskenta sekä talouspalvelut.
Alustava vuoden 2023 talousarvio ja toiminnalliset sekä taloudelliset tavoitteet ovat esityslistan oheismateriaalina.
Ehdotus
Esittelijä
-
Niko Paloposki, rakennustarkastaja, niko.paloposki@rusko.fi
Rakennus- ja ympäristölautakunta osaltaan hyväksyy lautakuntaa koskevan vuoden 2023 talousarvion ja esittää sitä edelleen kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.
Päätös
Päätöehdotus hyväksyttiin.