Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta, kokous 17.3.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 35 Ilmoitus- ja muut asiat

Päätös

31.3.2020 oli tarkoitus esitellä Vertikaal Oy:n tekemä päiväkotiselvitys opetus- ja varhaiskavatuslautakunnalle ja kunnanhallitukselle. Ari Rusi ehdotti että esittely siirretään poikkeuslain jälkeiseen aikaan. Lautakunta kannatti esitystä yksimielisesti.

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti maksuvapautuksen myöntämisestä niille perheille jotka hoitavat lapset itse poikkeustilanteen ajan 13.4.2020 saakka minimissään viikon yhtäjaksoisen ajan. Lautakunnan puheenjohtaja tiedusteli lautakunnan jäsenten kantaa siihen voidaanko asia käsitellä muissa asioissa ja lautakunta hyväksyi asian käsittelyn yksimielisesti. Lautakunta hyväksyi päätöksen yksimielisesti.

5-vuotiaiden maksuttoman 20 viikkotunnin varhaiskasvatuksen kokeilu vuosille 2020-2021 hakemus on hyväksytty Opetus- ja kulttuuriministeriössä ja korvaussummaksi on määritelty 79,23 % kokeilun kautta menetetyistä toimintatuotoista.

Laukolan koulun kevään 2020 liikuntafestari on peruttu poikkeusolojen vuoksi ja helatorstain jälkeinen perjantai on normaali työpäivä.

Emilia Riihonen tiedusteli miten Laukolan koulun pienryhmät toimivat syksyllä 2020. Kai Laitinen antoi selvityksen pienryhmän toiminnasta. 

Opetus-ja varhaiskasvatulautakunta sai selvityksen koulujen ja varhaiskasvatuksen toiminnasta Korona-viruksen aihuttamassa poikkeustilanteessa. Lautakunta päätti että koulukuljetusmaksujen maksuhuojennuksessa poikkeusajalta otetaan huomioon kuljetusjakson hinta ja lasketaan päiväkohtainen hinta. Niille oppilaille jotka ovat kotiopetuksessa hyvitetään pois jääneet matkat. Lautakunta hyväksyi päätöksen yksimielisesti.

Etäkokousten järjestäminen jatkossa on mahdollista. Kokouksen jälkeen testataan järjestelmän toimivuutta.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusoikeus
Päätökseen tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus osoitetaan kunnanhallitukselle ja toimitetaan keskushallintoon.

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksianto
Oikaisuvaatimus on tehtävä neljäntoista (14) päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Jollei muuta näytetä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä (7.) päivänä sen jälkeen, kun asiakirja on annettu postin kuljetettavaksi.
Saantitodistusta vastaan lähetetystä päätöksestä katsotaan saadun tieto saantitodistuksen osoittamana päivänä. Erillistä tiedoksisaantitodistusta käytettäessä päätöksestä katsotaan saadun tieto todistukseen merkittynä päivänä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Sähköinen asiakirja täyttää myös kirjallisen asiakirjan vaatimuksen. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

 - päätös, johon vaaditaan oikaisua
 - miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
 - millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Vaatimuksen perusteineen on käytävä ilmi oikaisuvaatimuksesta. Tekijän on allekirjoitettava oikaisuvaatimus ja siinä on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä saa Ruskon kunnan keskushallinnosta.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Osoitettava sille viranomaiselle jota kyseinen päätös koskee:

Kunnanhallitus, Hyvinvointilautakunta, Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta, Tekninen lautakunta TAI Tarkastuslautakunta

- viranomainen: xxxxxx
- käynti- ja postiosoite Vanhatie 5, 21290 Rusko
- puhelinvaihde 02 4393 511
- sähköposti rusko@rusko.fi