Kunnanhallitus, kokous 3.1.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 7 Ilmoitus talous- ja hallintojohtajan viran vastaanottamisesta sekä palkkauksen vahvistaminen

RUSDno-2021-505

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Talous- ja hallintojohtaja Ismo Airinen on toimittanut Ruskon kunnanhallitukselle seuraavan sisältöisen 6.8.2021 allekirjoitetun irtisanoutumisilmoituksen:

"Varhennetulle eläkkeelle siirtymisen johdosta irtisanoudun Ruskon kunnan talous- ja hallintojohtajan virasta siten, että virkasuhteeni viimeinen päivä on 31.12.2021."

Hallintosäännön 36 §:n mukaan valtuusto päättää talous- ja hallintojohtajan valinnasta.

Haastatteluja ja viran täyttöä varten on perusteltua nimetä valintatyöryhmä, joka tekee esityksen kunnanhallitukselle ja valtuustolle. Valintatyöryhmä voidaan nimetä joko nyt tai siinä kokouksessa, jossa virkaa hakeneet saatetaan kunnanhallituksen tietoon.

Keskustellaan kokouksessa viran täyttöön liittyvistä kysymyksistä.

 

Ehdotus

Esittelijä

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää myöntää eron talous- ja hallintojohtaja Ismo Airiselle 1.1.2022 lukien.

Kunnanhallitus päättää julistaa talous- ja hallintojohtajan viran haettavaksi 28.9.2021 mennessä.

Päätös

Kunnanhallitus päätti myöntää eron talous- ja hallintojohtajan virasta Ismo Airiselle 1.1.2022 lukien. 

Kunnanhallitus päätti julistaa talous- ja hallintojohtajan viran haettavaksi. 

Kunnanhallitus nimesi valintatyöryhmään Antti Mattilan, Jussi Helesvirran ja Kari Lehtisen.  

Kokouskäsittely

Merkittiin, että Ismo Airinen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Sihteerinä toimi Kari Lehtinen. 

Kunnanhallitus keskusteli viran täyttöön liityvistä kysymyksistä. 

Valmistelija

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Talous- ja hallintojohtajan virka julistettiin haettavaksi ilmoituksilla kuntarekryssä ja MOLissa ajalla 2.-28.9.2021. Lisäksi ilmoitus oli Turun Sanomissa 5.9.2021 sekä Ruskon www-sivuilla ja facebook-sivuilla.

Kelpoisuusvaatimuksena olleen ylemmän korkeakoulututkinnon lisäksi ilmoituksessa tuotiin esiin, että tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyvää kykyä johtaa ja kehittää tehtäviin kuuluvia osa-alueita. Lisäksi tehtävä edellyttää käytännössä osoitettua kokemusta johtamisesta ja erityisesti eduksi katsotaan ammattimainen ote kunnallis- ja taloushallinnon johtotehtävistä.

Talous- ja hallintojohtajan virkaan tuli 9 hakemusta. Hakijat ovat Irina Eklund, Matias Penttinen, Antti Ritvonen, Henna Ahtinen, Ville Happonen, Sari Laine, Rauno Maaninka, Päivi Peltola-Ojala ja Satu Tietari.

Keskustellaan kokouksessa virantäytön jatkoprosessista.

Ehdotus

Esittelijä

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää merkitä talous- ja hallintojohtajan virkaa hakeneet tietoonsa saatetuksi.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

Lisäksi kunnanhallitus päätti jatkaa viran täytön hakua kahdella viikolla siten, että aiemmin saapuneet hakemukset otetaan huomioon hakumenettelyssä. Kelpoisuusvaatimukseksi asetetaan soveltuva korkeakoulututkinto ylemmän tutkinnon katsottaessa eduksi. 

Valmistelija

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Talous- ja hallintojohtajan virka julistettiin haettavaksi uudelleen edellisen kokouksen päätöksen mukaisesti. Se julistettin haettavaksi ilmoituksilla kuntarekryssä ja MOLissa ajalla 6.-20.10. Lisäksi ilmoitus oli Turun Sanomissa 10.10 sekä lisäksi Ruskon www-sivuilla ja facebook-sivuilla. Lisäksi ilmoitus oli LinkedIn:ssä 7.10. lukien.

Tässä vaiheessa virkaan tuli 10 uutta hakemusta. Hakijat olivat Eija Kunnas-Soini, Jussi-Pekka Ahonen, Helena Engström, Noora Nieminen, Eki Lamminmäki, Ida Tuomi, Tuija Pellosmaa, Ville Mäki, Sebastian Forssell ja Maria Kotka. Lisäksi Rauno Maaninka muutti hakemustaan ensimmäiseen hakukierrokseen nähden. Näin ollen hakijoiden yhteismäärä oli 19.

Valintatyöryhmä valitsi haastateltaviksi Tuija Pellosmaan, Rauno Maaningan, Sari Laineen, Noora Niemisen ja Sebastian Forssellin. Haastattelut pidettiin 28.10. siten, että haastateltavat saivat valita joko perinteisen live-haastattelun tai Teams-haastattelun.

Haastattelujen jälkeen valintatyöryhmä päätti lähettää soveltuvuusarviointiin haastatelluista Tuija Pellosmaan ja Sari Laineen. Valintatyöryhmän työstä raportoidaan kokouksessa.

Hallintosäännön 36 §:n mukaan valtuusto päättää talous- ja hallintojohtajan valinnasta.

 

Ehdotus

Esittelijä

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Valintatyöryhmän ehdotus annetaan kokouksessa.

Päätös

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti valintatyöryhmän esityksen mukaisesti esittää valtuustolle, että valtuusto valitsisi Ruskon kunnan talous- ja hallintojohtajan virkaan 1.1.2022 lukien tai ilmoituksensa mukaan kauppatieteiden maisteri Sari Laineen päätösesityksestä ilmenevin perustein. 

Laineen kieltäytymisen varalle kunnanhallitus esittää valittavaksi hallintotieteiden maisteri Tuija Pellosmaan. 

Kokouskäsittely

Esittelijän kokouksessa antama päätösehdotus: 

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle valintatyöryhmän yksimielisen kannan mukaisesti, että valtuusto päättää valita Ruskon kunnan talous-ja hallintojohtajan virkaan kauppatieteiden maisteri Sari Laineen 1.1.2022 lukien tai ilmoituksensa mukaan. Päätöksen perusteluna ovat Laineen riittävä koulutus, haastattelussa  saatu yleisvaikutelma sekä suoritetun soveltuvuusarvioinnin tulokset. Lisäksi Laineen vahvuutena on hänen kokemuksensa Ruskoa suuremmista toimijoista talousosaamisen osalta. 

Laineen kieltäytymisen varalle kunnanhallitus päättää esittää valittavaksi hallintotieteiden maisteri Tuija Pellosmaan. 

Valmistelija

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

-

Ehdotus

Esittelijä

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Valtuusto päättää valita Ruskon kunnan talous- ja hallintojohtajan virkaan 1.1.2022 lukien tai ilmoituksensa mukaan kauppatieteiden maisteri Sari Laineen. 

Päätöksen perusteluna ovat Laineen riittävä koulutus, haastattelussa  saatu yleisvaikutelma sekä suoritetun soveltuvuusarvioinnin tulokset. Lisäksi Laineen vahvuutena on hänen kokemuksensa Ruskoa suuremmista toimijoista talousosaamisen osalta.

Laineen kieltäytymisen varalle valtuusto päättää valita hallintotieteiden maisteri Tuija Pellosmaan. 

Päätös

Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen.

Valmistelija

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Sari Laine on toimittanut seuraavan sisältöisen, 16.12.2021 päivätyn, ilmoituksen Ruskon kunnalle: "Kiitän luottamuksesta valinnassa Ruskon talous- ja hallintojohtajaksi (KV 29.11.2021 § 89) ja täten ilmoitan ottavani paikan vastaan viran aloittamisajankohdan ollessa 31.1.2022." 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää merkitä Sari Laineen ilmoituksen tietoonsa saatetuksi.

Samassa yhteydessä kunnanhallitus päättää vahvistaa talous- ja hallintojohtaja Sari Laineen kokonaispalkaksi 5.700 euroa kuukaudessa.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.