Valmistelija
Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi
Perustelut
Yhteistyöneuvottelukunnan kokouksessa 10.1.2022 § 6 tuotiin esiin tarve 10.000 euron suuruisen lisämäärärahan myöntämiseen työhyvinvointiin. Kyseinen määräraha on tullut vähennetyksi tämän vuoden talousarvion laadinnan loppuvaiheissa. Käydyssä keskustelussa tuotiin esiin hyvinvointijohtajan valmistelemien henkilöstön työhyvinvointiin vaikuttavien hankkeiden sekä vuoden varrella olevien tapahtumien tärkeys henkilöstön työhyvinvointiin.
Aikaisempiin talousarvioihin nähden kyse on siitä, että henkilökunnan ns. virikerahoihin on varattu n. 24.000 euroa. Näillä on katettu mm. kulttuurisetelit, liikuntakokeiluja sekä yhteisiä retkiä.Vuoden 2022 talousarvion laatimisen loppuvaiheissa tästä määrästä otettiin pois 10.000 euroa. Henkilökuntaan kohdistuvina toimenpiteinä on lisäksi tarkoitus toteuttaa osana työtervyshuollon sopimusta esimiesten koulutuksia, koko henkilöstön koulutuksia ja työhyvinvointikysely.
Ehdotus
Esittelijä
Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle yhteistyöneuvottelukunnan esityksen mukaisesti 10.000 euron lisämäärärahan myöntämistä Yleishallinto -tehtäväalueelle käytettäväksi henkilöstön työhyvinvointiin edellä esitetyn mukaisesti.
Esityksellä ei ole vaikutusta tehtäväalueen talousarviossa asetettuihin tavoitteisiin.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen mukaisesti.