Hyvinvointilautakunta, kokous 5.10.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 64 Kirjastopalvelujen vuoden 2020 tilastot

RUSDno-2021-592

Valmistelija

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Perustelut

Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa aluehallintovirastojen kanssa kuntien yleisten kirjastojen kansallisesta perustilastoinnista. Nk. kirjastotilastot kootaan vuosittain ja ne sisältävät kirjastotoimintaa kuvaavia mittareita.

Vuosi 2020 oli poikkeuksellinen, koska kirjastot olivat pandemian vuoksi suljettuina koko maassa lähes kolme kuukautta. Sulkuaikana kirjastoista ei voinut välittää fyysisiä aineistoja, mutta e-aineistokokoelmat olivat käytettävissä. Kirjastojen avauduttua omatoimipalvelu oli osana epidemian leviämistä ehkäiseviä toimia pitkään pois käytöstä. Myös kirjaston järjestämät tapahtumat ja käytönohjaukset ml. koulujen ja päiväkotien ryhmäkäynnit olivat tauolla.

Poikkeusaika ilmenee tilastosta eri tavoin: Laskua oli Ruskolla fyysisten käyntien määrässä edellisvuoteen verrattuna 20 %, mutta kokonaislainauksessa kuitenkin vain 10 %. Kirjaston asiakkaina kävi kuntalaisista reilu kolmannes, mikä on edellisvuotta hieman alle viisi prosenttiyksikköä vähemmän. Sulkuaikana kirjastossa tehtiin kokoelmatyötä: kokoelmasta poistettiin neljännes, mutta se on yhä maan ja maakunnan keskiarvoa huomattavasti laajempi. Käyttäjäkoulutusten ja tapahtumien lukumäärä lähes puolittui.

Vuoteen 2019 verrattuna tilastollista kasvua oli mm. painetun aineiston kirjahankinnoissa, jonka osuus hankintojen kokonaisuudesta nousi kymmenisen prosenttia. Erityisesti lasten ja aikuisten kertomakirjallisuuden kokoelmaa kartutettiin. E-aineistojen hankinta ja käyttö kasvoi seutukunnalla merkittävästi. E-aineistot hankitaan keskitetysti Vaski-kirjastojen yhteiseen kokoelmaan. Tästä johtuu, että kartunta- ja käyttötilastot ovat kuntakohtaisessa tarkastelussa suuntaa-antavia. Hienoista nousua on havaittavissa myös kirjaston toimintakuluissa asukasta kohden, mutta se on yhä viiden vuoden tarkastelujakson keskiarvossa. Ehkä hieman yllättäen kasvua oli myös aukiolotuntien määrässä miltei kolmannes, mikä selittyy omatoimipalvelun käyttöönotolla.

Kirjaston tilastojen yhteydessä ja tulevaa talousarviota valmisteltaessa on tarpeen tuoda esiin valtuuston hyväksymissä toiminnallisissa tavoitteissa huomattu tarkennustarve. Tavoitekohdassa ”Kirjastotoimen resursointi on riittävä” yhtenä arviointikriteerinä on ”aineistomääräraha € / asukas”. Tavoitetasoksi on Ruskolla vuosien saatossa vakiintunut suhdeluku 9,1–9,20. Tilinpäätöksessä ko. tavoitetta on arvioitu suhteessa aineistomäärärahojen toteumaan. Useimpina viime vuosina tavoitetasoon ei ole ylletty, ja selityksenä on ollut, että aineistomäärärahoja ei ole aivan täysimääräisesti käytetty – mikä tosin pitää paikkansa. Huomaamatta tai vähemmälle huomiolle on kuitenkin ilmeisesti jäänyt seikka, että talousarvioon ei lähtökohtaisestikaan ole varattu aineistomäärärahoja riittävää määrää suhteessa vakiintuneeseen tavoitetasoon. Lisäksi näyttää, että laskennassa on ainakin toisinaan käytetty vanhaa väestölukua. Vuoden 2021 aineistomääräraha on 51 200 € ja asukasluku 6 350, joten suhdeluku on 8,06 – silti tavoitetasona on pidetty perinteistä 9,15. Vuoden 2022 asukaslukuennuste Ruskolla on 6 420, joten suhdeluvun 9,15 edellyttämä aineistomäärärahan tulisi olla noin 58 500 €, jotta tavoitteeseen likipitäen yllettäisiin. Em. asia on tuotu esiin myös 17.6.2021 § 42 hyvinvointilautakunnan vastauksessa arviointikertomukseen 2020.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Hyvinvointilautakunta päättää merkitä kirjastotilastot vuodelta 2020 tietoonsa saatetuksi ja saattaa kirjaston toiminnallista tavoitetta koskevan tarkennuksen kunnan keskushallinnon tietoon mahdollisesti otettavaksi huomioon osana kunnan osavuosikatsauksen raportointia tai talousarviovalmistelua.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.