Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta, kokous 18.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 45 Ruskon kunnan koulukuljetusten järjestämisen perusteet lukuvuonna 2022-2023

RUSDno-2022-326

Valmistelija

  • Kai Laitinen, Johtava rehtori, kai.laitinen@rusko.fi

Perustelut

Ruskon kunnan koulukuljetuksista tuleville lukuvuosille on päätetty kunnanhallituksen kokouksessa 3.6.2019, §118.
Kunnanhallitus on hyväksynyt, että kunnan koulukuljetukset ovat osana fölikuljetuksia.
Uusi sopimuskausi on alkanut 1.8.2021 ja päättyy 30.6.2027.
Lisäksi sopimukseen kuuluu tilaajan optio, jonka pituus on enintään kolme vuotta.
Lukuvuoden 21-22 fölin toteutuneet kustannukset ovat yhteensä 278108,80€.

Kunnan koulukuljetusreitit lukuvuoden 22-23 aikana noudattavat pääpiirteittäin  tällä hetkellä voimassa olevia reittejä ja aikatauluja.
Kuljetukset järjestetään kolmella 16-19 paikkaisella sekä yhdellä 50-paikkaisella bussilla.
Lisäksi hyödynnetään ruskolaisen taksiyrittäjän liikennöintiä, jos fölin käyttö ei onnistu (esim. oppilaalla kyynärsauvat tai Koululiitu -riskit)
Kaikki koulubussien koulukuljetusoppilaat käyttävät jatkossa fölikorttia:
jos oppilas kuuluu kunnan kuljetusedun piiriin, kunta järjestää hänelle kortin,
jos oppilas ei kuulu kuljetusedun piiriin, mutta osallistuu kunnan järjestämään koulukuljetukseen, hän hankkii korttinsa itse.
Yhä useammalla oppilaalla on mahdollisuus käyttää kunnan tarjoamaa koulukuljetuspalvelua niin ala- kuin yläkoulussa.
Perusopetuslain mielessä vaarallisiksi luokitelluissa tieosuuksien arvioinnissa käytetään soveltaen hyväksi koululiituohjelmaa. Koululiitu-ohjelman uusimmat päivitykset ovat esillä kokouksessa ja niihin perustuvat kuljetusreitit on esitetty kunnan koulukuljetusperusteissa lukuvuodelle 2022-2023.

Varhaiskasvatusjohtaja on ehdottanut, että esiopetusoppilaiden kuljetukset järjestetään samoin perustein kuin ensimmäisen luokan oppilaiden koulukuljetukset osana koulukuljetuksia.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kai Laitinen, Johtava rehtori, kai.laitinen@rusko.fi

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää Ruskon kunnan koulukuljetusperusteet lukuvuodeksi 2022–2023 soveltaen Koululiitu- ohjelman uusinta päivitystä.
 

Päätös

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti hyväksyä kunnan koulukuljetusten järjestämisen perusteet lukuvuodeksi 2022-2023 soveltaen Koululiitu-ohjelman uusinta päivitystä. Lisäksi lautakunta päätti hyväksyä johtavan rehtorin kokouksessa tekemän täydennetyn päätösehdotuksen mukaisesti kuljetusperusteisiin lisättävät seuraavat kohdat:

  • Jos oppilaan koulumatka pitenee opetuksen järjestäjän päätöksen seurauksena (lähikoulun muutos), oppilas on oikeutettu kunnan järjestämään koulukuljetukseen (föli).
  • Kuljetukseen noustaan kuljetusreitin varrelta.