Kunnanhallitus, kokous 6.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 112 Vuoden 2023 talousarviolaadinnan lähtökohdat

RUS-2022-417

Valmistelija

  • Sari Laine, Talous- ja hallintojohtaja, sari.laine@rusko.fi

Perustelut

Valtuuston vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen  yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimäinen vuosi. 

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarvio ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. 

Taloussuunnitelma  on laadittava siten, että se on tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt ylijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien (Kuntalaki 110§).

Kunnanhallitus vastaa mm. taloudenhoidosta ja valtuuston päätösten valmistelusta, joten sillä on myös päävastuu talousarvion valmistelusta (Kuntalaki 39§).

Kunnanhallitus hyväksyy suunnittelukehykset ja talousarvion laadintaohjeet, joissa se määrittelee toimielimille reunaehdot talousarvion tekemiseksi. Toimielimet laativat talousarvioehdotuksensa (hallintosääntö 53§).

Perustelut

Verotulojen kertymäksi arvioidaan Kuntaliiton huhtikuussa antaman 2022 verokatsauksen mukaan vuodelle 2023  kunnallisverotuottoja noin 10,8 milj. euroa, yhteisöverotuottoja 1,0 milj. euroa ja kiinteistöverotuottoja 1,2 milj. euroa. Verotulot laskevat vuodesta 2021 noin 14,8 milj. euroa.

Valtionosuuden suuruudeksi on arvioitu noin 5,0 milj. euroa kun vuoden 2021 valtionosuus on 7,5 milj.euroa. 

Verotulo- ja valtionosuuksien arviot on laskettu  vuoden 2021 tilinpäätösennusteiden ja talousarvion 2022 keskiarvona. Lisäksi pohjalla on kevään budjettiriihen alustavat tiedot. Jäljelle jäävän kunnan verotulo- ja valtionosuusarvioita on luvattu päivittää elokuussa 2022 lopullisten vuoden 2021 tilinpäätösten valmistuessa. Sen lisäksi valtionosuuksien määrään vaikuttavat 31.8.-1.9 pidettävä budjettiriihi. 

Kyseisten asioiden vuoksi on paikallaan elokuun lopulla tarkistaa annettua kehystä.

Toimintatuottoja arvioidaan vuonna 2023 kertyvän 4,3 milj. euroa. Toimintakuluiksi vuonna 2023 on arvioitu 19,9 milj. euroa. Toimintakate on näin ollen -15,6 milj. euroa. Tämä on 18,5 milj. euroa pienempi kuin vuoden 2022 talousarvion toimintakate. 

Vuosikatteeksi muodostuu 2,4 milj. euroa ja tilikauden tulokseksi 539 294 euroa ylijäämää. Oheismateriaaleissa tarkemmat selvitykset tuloksen muodostumisen perusteista.

Toimielimille annetaan alustava ohjeellinen kehys, jotta toimialojen talousarviotyö voidaan aloittaa kesäkuussa 2022. Kehystä tarkennetaan elo-syyskuussa 2022 koko kunnan kehyksen tarkentuessa. Samalla toimielimille toimitetaan uudet hyväksytyt strategiasta johdetut ohjelmat (elinvoima-,hyvinvointi- ja osallisuusohjelma).

Oheismateriaalit:

Alustava kehys tuloslaskelma

Palvelualakohtaiset alustavat kehykset

Talousarvioprosessi ja alustava aikataulu

 

Ehdotus

Kunnanhallitus ottaa kantaa vuoden 2023 talousarvion laadinnan lähtökohtiin ja antaa ohjeita jatkovalmisteluun. 

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi talousarvion 2023 laadinnan lähtökohdat.