Kunnanhallitus, kokous 7.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 209 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2023

RUS-2022-641

Perustelut

Valtuustojen tulee kuntalain 111 §:n mukaisesti päättää kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa seuraavan vuoden veroprosentit Verohallinnolle viimeistään edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä.

Manner-Suomen kuntien tuloveroprosentit muuttuvat vuonna 2023 sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen siirtyessä hyvinvointialueelle. Kuntien vuoden 2023 tuloveroprosenttien määräämisestä on säädetty sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 55 §:n muuttamisessa annetussa laissa.  

Vastaavasti on säädetty verotusmenettelystä annetun lain 91 b §:n muuttamisesta annetussa laissa. Säännöksen tarkoituksena on estää verotuksen kiristyminen sen johdosta, että kuntien tehtävien siirtäminen hyvinvointialueille ja valtion rahoituksen piiriin edellyttää valtion veron korotuksia. Näin ollen kaikkien Manner-Suomen kuntien tuloveroprosentteja alennetaan yhtä paljon: 12,64 prosenttiyksikköä.

Ruskon kunnan tuloveroprosentti on edellä mainittujen määräysten mukaan 7,11 prosenttia.

Kiinteistöverolain 11 §:n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa ja sadasosan tarkkuudelle vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin.

Kiinteistöveroprosentit ilmoitetaan puolestaan prosentin sadasosan tarkkuudella. Kiinteistöverolain perusteella vuodelle 2023 kiinteistöveroprosenttivälit ovat:

Yleinen kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,93–2,00 %

Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,41–1,00 %

Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,93–2,00 %

Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä välillä 0,93–3,10 %

Yleishyödyllisen yhteisön veroprosentti voidaan määrätä välillä 0,00–2,00 % (kiinteistöveroprosentiksi 0,00 vain, jos valtuusto on erikseen näin määrännyt. Jos erillistä veroprosenttia ei ole päätetty, jätetään ilmoituskenttä tyhjäksi.)

Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä välillä 2,00–6,00 % (Huom! KiintVL 12 b §:ssä mainituissa kunnissa alaraja on kunnanvaltuuston määräämä yleinen veroprosentti + 3,00 %)

Ruskolla kiinteistöveroprosentit ovat olleet 2022 seuraavat:

-Yleinen kiinteistöveroprosentti 0,95 prosenttia

-Vakinaisten asuntojen kiinteistöveroprosentti 0,42 prosenttia

-Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,02 prosenttia

-Yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00 prosenttia.

 

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto vahvistaa vuoden 2023 tuloveroprosentiksi 7,11 prosenttia ja kiinteistöveroprosentit seuraavasti:

-Yleinen kiinteistöveroprosentti 0,95 prosenttia

-Vakinaisten asuntojen kiinteistöveroprosentti 0,42 prosenttia

-Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,02 prosenttia

-Yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00 prosenttia.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.