Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta, kokous 7.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 116 Esiopetuspaikat Ruskolla lukuvuonna 2023-2024

RUSDno-2022-650

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Maarit Ketola, vs. varhaiskasvatusjohtaja, maarit.ketola@rusko.fi

Perustelut

Perusopetuslain 628/1998 mukaisesti kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville 26 §:n 1 momentissa tarkoitetuille oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna esiopetusta. Lisäksi kunta on velvollinen järjestämään oppivelvollisuuden alkamisvuonna esiopetusta oppivelvollisuuslain 2 §:n 3 momentissa tarkoitetun pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä oleville lapsille ja niille lapsille, jotka tämän lain 27 §:n nojalla aloittavat perusopetuksen vuotta säädettyä myöhemmin.  Kunta voi järjestää palvelut itse tai hankkia esiopetuspalvelut myös muulta julkiselta tai yksityiseltä palvelun tuottajalta. Kunta vastaa siitä, että sen hankkimat palvelut järjestetään tämän lain mukaisesti.

Esiopetuksen järjestäjää velvoittavat perusopetuslain esiopetusta koskevat säännökset. Lisäksi varhaiskasvatuksessa annettavaan esiopetukseen sovelletaan perusopetuslain lisäksi varhaiskasvatuslakia ja siihen liittyviä säännöksiä.

Ruskon kunnan opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta on päättänyt kokouksessaan 17.5.2017 § 52 esiopetuksen järjestämistä Ruskon kunnan alueella koskevista säännöistä ja periaatteista. Ruskolla esiopetusta voi kunnan lisäksi järjestää kunnan alueella toimivat yksityiset päiväkodit, jotka opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta on hyväksynyt esiopetuksen järjestämispaikaksi tai kunta voi järjestää esiopetuksen myös ostamalla palvelun muualla kuin Ruskon kunnan alueella toimivalta julkiselta tai yksityiseltä palveluntuottajalta. Ruskon kunnan alueella toimivalta yksityisen palveluntuottajan esiopetukselta edellytetään:

  • perusopetuslain esiopetusta koskevien säännösten ja varhaiskasvatuslakiin ja siihen liittyvien säännösten noudattamista
  • esiopetuksessa tulee noudattaa Opetushallituksen valtakunnallisia Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteita sekä Ruskon kunnan Esiopetussuunnitelmaa
  • yksityisen palveluntuottajan järjestämä esiopetuksen tulee noudattaa kunnan järjestämän esiopetuksen järjestämisaikoja
  • oppilaalle maksuttomaan esiopetukseen sisältyy opetus, opetusmateriaali, ateria, tapaturmien hoito ja oppilashuollolliset palvelut
  • yksityisen palveluntuottajan tulee vakuuttaa lapset esiopetuksen osalta
  • yksityisen opetuksen ostohinnasta päätetään toimintakausittain
  • yksityisessä varhaiskasvatuksessa olevien lasten esiopetuksen lisäksi mahdollisesti tarvitsema täydentävä varhaiskasvatus hoidetaan palvelusetelillä

Ruskolla toimiva yksityinen päiväkoti Norlandia Apilan selvityksen mukaan esiopetuksen antamiselle määritellyt edellä kuvatut ehdot täyttyvät siellä lukuvuonna 2023-2024.

Lukuvuonna 2023-2024 Ruskolla on tämän hetken väestötiedon mukaan 87 esiopetusikäistä lasta, joista 25 Vahdon kunnan osassa.

Päätösehdotuksen valmistelussa ovat olleet mukana kunnallisten päiväkotien johtajat. Lisäksi yksityisen päiväkodin edustajaa on myös kuultu asiassa.

Ehdotus

Esittelijä

Maarit Ketola, vs. varhaiskasvatusjohtaja, maarit.ketola@rusko.fi

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää, että lukuvuonna 2023-2024 esiopetus järjestetään seuraavasti:

a) Esiopetusryhmässä tulee olla vähintään 14 lasta. Varhaiskasvatusjohtaja voi erityisin pedagogisin perusteluin hyväksyä tätä pienemmän ryhmäkoon, jos esiopetusryhmässä ilmenevät lasten tuen tarpeet niin vaativat.

b) Vahdon kunnan osan lasten esiopetus järjestetään Laukolan päiväkodissa.

c) Ruskon keskustaajamassa esiopetus järjestetään ensisijaisesti Hiidenvainion päiväkodissa.

d) Esiopetus voidaan järjestää Satumetsän päiväkodissa sekä yksityisessä Norlandia Apilassa, mikäli esiopetusryhmässä on vähintään 14 lasta. Jos tämä ryhmäkoko ei toteudu (kohta a huomioiden), näiden päiväkotien esiopetukseen ilmoittautuneille lapsille osoitetaan esiopetuspaikaksi Hiidenvainion päiväkoti.

e) Vuorohoitoa tarvitsevien lasten esiopetus järjestetään Satumetsän päiväkodissa mikäli kyseisen päiväkodin esiopetus toteutuu. Muussa tapauksessa vuorohoitoa tarvitsevien lasten esiopetus järjestetään Hiidenvainion päiväkodissa ja vuorohoito Satumetsän päiväkodissa. Tavoitteena lapsen edun mukaisesti on, että vertaisryhmä varhaiskasvatus- ja esiopetuspäivän aikana ei vaihdu eli tarvitessaan vuorohoitoa, lapsi on koko päivän Satumetsän päiväkodissa hoidontarpeen mukaisesti.

f) Ruotsinkielisille esioppilaille Ruskon kunta pyrkii ostamaan esiopetuspaikat Turun kaupungilta tai ruotsinkieliseltä yksityiseltä palveluntarjoajalta, koska Ruskolla ruotsinkielisen esiopetuksen tarve on niin vähäistä, että omaa ruotsinkielistä ryhmää ei saada muodostettua.

g) Esiopetuspaikoista tiedotetaan esiopetukseen ilmoittautumisen yhteydessä tammikuussa ja päätökset esiopetuspaikoista lähetetään perheille huhti-toukokuun aikana.

Päätös

Esiopetuksen järjestämispaikat lukuvuonna 2023-2024 palautettiin uuteen valmisteluun ja asiaan palataan joulukuun kokouksessa. 

Valmistelija

  • Maarit Ketola, vs. varhaiskasvatusjohtaja, maarit.ketola@rusko.fi

Perustelut

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta käsitteli kokouksessaan 16.11.2022 § 109 esiopetuspaikat Ruskolla lukuvuonna 2023-2024. Lautakunta päätti lähettää pykälän uudelleen valmisteltavaksi sen osalta olisiko esiopetus mahdollista toteuttaa kokonaan kunnan omana toimintana.

Lukuvuonna 2023-2024, esiopetus tapahtuu mahdollisesti Karhukallion remontin takia väistötiloissa Merttelän koulussa. Lautakunta halusi selvittää voisiko koko Ruskon kunnanosan esiopetusikäluokka toimia samassa yksikössä.

  • Merttelän koulu mahdollistaisi tämän tilojen koon puolesta.
  • Merttelän koulun vanhassa osassa on määrätty tehtäväksi tarkempi kosteus ja rakennustekninen selvitys, sekä selvitys ilmanvaihdon toimivuudesta ja ilmavirtausten kulkeutumisesta. Myös rakennuksen paine-erot on määrätty selviytettäväksi. Selvitykset tehdään vuoden 2023 alussa ja niiden tulee olla valmiina 28.2.2023.
  • Yksityisessä Norlandia päiväkodissa tällä hetkellä olevien viisivuotiaiden huoltajille tehtiin kysely, jossa selvitettiin heidän mielipidettään esiopetuksen järjestämisestä lukuvuonna 2023-2024. Kysymys kuului "Jos voisit valita lapsesi esiopetuspaikan kaudella 2023-2024, valitsisitko" 1. kunnallisen yksikön jossa kaikki esiopetusikäiset olisivat samassa yksikössä, 2. haluaisin jatkaa Apilassa myös esiopetusvuoden. Vastauksia tuli 16/20 ja 88% ilmoitti haluavansa jatkaa Apilassa. 12% valitsi kohdan yksi, mutta selvityksessä he toivat esiin että valitsisivat kohdan, mikäli esioetus tapahtuu Hiidenvainion koulun yhteydessä.
  • Karhukallion mahdollisen remontin toteutuessa, tarvitsemme yksityisen Norlandia Apilan paikkoja mahdollisimman paljon, jotta saamme sijoitettua väistöön kaikki varhaiskasvatus ja esiopetusikäiset lapset olemassa oleviin yksiköihin.   

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Maarit Ketola, vs. varhaiskasvatusjohtaja, maarit.ketola@rusko.fi

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää, että lukuvuonna 2023-2024 esiopetus järjestetään seuraavasti:

a) Esiopetusryhmässä tulee olla vähintään 14 lasta. Varhaiskasvatusjohtaja voi erityisin pedagogisin perusteluin hyväksyä tätä pienemmän ryhmäkoon, jos esiopetusryhmässä ilmenevät lasten tuen tarpeet niin vaativat.

b) Vahdon kunnan osan lasten esiopetus järjestetään Laukolan päiväkodissa.

c) Ruskon keskustaajamassa esiopetus järjestetään ensisijaisesti Hiidenvainion päiväkodissa.

d) Esiopetus voidaan järjestää Satumetsän päiväkodissa sekä yksityisessä Norlandia Apilassa, mikäli esiopetusryhmässä on vähintään 14 lasta. Jos tämä ryhmäkoko ei toteudu (kohta a huomioiden), näiden päiväkotien esiopetukseen ilmoittautuneille lapsille osoitetaan esiopetuspaikaksi Hiidenvainion päiväkoti.

e) Vuorohoitoa tarvitsevien lasten esiopetus järjestetään Satumetsän päiväkodissa mikäli kyseisen päiväkodin esiopetus toteutuu. Muussa tapauksessa vuorohoitoa tarvitsevien lasten esiopetus järjestetään Hiidenvainion päiväkodissa ja vuorohoito Satumetsän päiväkodissa. Tavoitteena lapsen edun mukaisesti on, että vertaisryhmä varhaiskasvatus- ja esiopetuspäivän aikana ei vaihdu eli tarvitessaan vuorohoitoa, lapsi on koko päivän Satumetsän päiväkodissa hoidontarpeen mukaisesti.

f) Ruotsinkielisille esioppilaille Ruskon kunta pyrkii ostamaan esiopetuspaikat Turun kaupungilta tai ruotsinkieliseltä yksityiseltä palveluntarjoajalta, koska Ruskolla ruotsinkielisen esiopetuksen tarve on niin vähäistä, että omaa ruotsinkielistä ryhmää ei saada muodostettua.

g) Esiopetuspaikoista tiedotetaan esiopetukseen ilmoittautumisen yhteydessä tammikuussa ja päätökset esiopetuspaikoista lähetetään perheille huhti-toukokuun aikana.

Päätös

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi päätöehdotuksen yhdellä lisäyksellä. 

c) Ruskon keskustaajamassa esiopetus järjestetään ensisijaisesti Hiidenvainion päiväkodissa / väistötiloissa Merttelän koulussa.