Tekninen lautakunta, kokous 13.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 34 Asiakastyytyväisyyskysely 2022

RUSDno-2023-181

Valmistelija

  • Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Perustelut

Toteutettuun kyselyyn saatiin tänä vuonna vastauksia 26 kpl. Viime vuonna vastauksia saatiin 29 kpl. Kysely järjestettiin nettikyselynä. Tämä kysely tehtiin Webropol ohjelmalla tammikuussa 2023.

Kunnan sisäisten teiden ja alueiden hoidon taso on vastausten mukaan pysynyt 3,6 tasolla, talvihoito kunnan teillä oli noussut 3,2:sta 4,0:an. Kyselyn ajankohtana ei ollut vielä paljoakaan lumikelejä ollut.

Vastausten mukaan kunnan puistojen, liikuntapaikkojen ja viheralueiden hoito on noussut tasolle 3,2 ja saavutti tavoitteensa. 

Jätehuolto on pysynyt hyvällä tasolla vastausten mukaan. Silmiinpistävää jätehuollossa on ongelmajätteiden keruupisteiden sijainti (esim. öljy, akut) huonot tulokset, joka johtuu keräyspaikkojen vähentymisestä ja heikosta saavutettavuudesta.

Vesi- ja viemärilaitoksen palvelun vastaajat kokivat pysyneen edelleen hyvällä tasolla eli 4,1. Vesilaitoksen lisäkyselyssä, jossa arvioitiin veden laatua, painetta, katkoksia, viemäriverkostoa ja mahdollisia ongelmia, näistä tuli hyvät tulokset. Arvostelu tasolla 1-3, tulos 1 =ei ongelmia ja tulos 1,2. Vesihuoltoon panostaminen aikaisempina vuosina näkyy asiakastyytyväisyydessä.

Valaistus on vastausten mukaan noussut 4,2 tasolle. Kävely ja pyöräteiden valaistus on noussut viime vuotisesta 3,3 arvosanasta 4,0:an.

Palo- ja pelastustoimen vastaajat kokivat pysyneen hyvänä edelleen. Arvosana palo- ja pelastustoimelle on 3,9.

Katuasioissa toivottiin päällysteiden kuntoon panostamista haluaisi 81% . Keskustan ympäristön viihtyisyys perustuu siisteyteen ja puhtauteen 81 % mielestä.

Asuinalueen viihtyvyyden tärkeimpinä asioina koettiin liikenneturvallisuuden parantaminen 46 % mielestä.

Tiedottamiskanavina edelleen internet on selkeä suosituin 66 % osuudella.

Näihin vastauksiin perustuu kunnan teknisten palveluiden kehittäminen.

Oheismateriaalina on asiakastyytyväisyyskysely.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Tekninen lautakunta merkitsee asian tietoonsa saatetuksi.

Päätös

Päätösehdotuksen mukaisesti.