Perustelut
NCC Industry Oy on hakenut maa-aineslupaa kallion louhimiseen Ruskon kunnan Hujalan kylässä tilalla Heikkilä (RN:o 1:67). NCC Industry Oy hakee myös lupaa aloittaa maa-ainesten ottaminen ennen kuin lupaa koskeva päätös on saanut lainvoiman (MAL 21 §).
HAKEMUS
Luvan hakija
NCC Industry Oy
Maa-ainesten ottokohteen sijainti ja ottamisen laajuus
Alue sijaitsee Hujalantien pohjoispuolella metsäalueella. Kulku alueelle on osoitteessa Hujalantie 279, josta kuljetaan myös samalla kiinteistöllä olevalle sikalalle. Aluetta kuvaava sijaintikartta on liitteenä. Lupaa haetaan 12 ha:n alueelle kallion louhintaan. Suunnitelman mukaisesti maa-ainesta on tarkoitus ottaa yhteensä 1 445 300 m³ ktr. Lupaa haetaan 10 vuodeksi.
Luvan hakemisen peruste ja lupaviranomaisen toimivalta
Maa-aineslain (1981/555, 7 §) mukaan luvan maa-ainesten ottoon myöntää kunnan määräämä viranomainen, Ruskon rakennus- ja ympäristölautakunta, jolle kuuluu Ruskon kunnan maa-aineslain mukaiset viranomaistehtävät.
Asian vireille tulo
Hakemus on toimitettu Ruskon kuntaan 22.6.2023.
Toimintaa koskevat luvat
Alueella on vastaavaa louhinta- ja kaivualuetta koskeva maa-aineslupa (kaavoitus- ja rakennuslautakunta 13.12.2012 § 118), joka päättyy vuonna 2024, joten lupa koskee nykyisen toiminnan jatkamista. Nykyisestä luvasta valitettiin Turun hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valituksen (19.9.2013, 13/0251/1, 00078/13/5404). Luvasta valitettiin edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka päätti, että Turun hallinto-oikeuden lopputulosta ei muuteta ja valitus hylätään (19.8.2014, 2435, 3303/1/13, esityslistan oheismateriaalina). Tämän jälkeen lupa tuli lainvoimaiseksi. Aiempaan maa-aineslupaan liittyi louhintaa ja murskausta koskeva ympäristölupa (kaavoitus- ja rakennuslautakunta 14.6.2012 § 57). Ympäristölupa oli toistaiseksi voimassa oleva ja uusi louhinnan ja murskauksen ympäristölupa on myönnetty 17.3.2022 (rakennus- ja ympäristölautakunta § 13). Luvasta on valitettu Vaasan hallinto-oikeuteen (528/03.04.04.04.19/2022). Ympäristölupapäätöksen mukaisesti luvan saaja on voinut aloittaa hakemuksen mukaisen toiminnan lupapäätöksen mukaisia lupamääräyksiä noudattaen muutoksenhausta huolimatta (Ympäristönsuojelulaki 199 §). Lisäksi on ympäristölupa alueelle sijoittuvalle betoniasemalle (kaavoitus- ja rakennuslautakunta 18.8.2016 § 56, Vaasan hallinto-oikeus 16.4.2018, 18/0078/2, 01308/16/5109), ylijäämämaiden vastaanotolle sekä läjittämiselle (Etelä-Suomen AVI 3.12.2019, 458/2019, ESAVI/11236/2018) ja toimenpidelupa meluvallin rakentamiseksi, 20-0063-T, 15.04.2020 (luvan jatkoaika 23-0023-TJ, 21.02.2023).
HAKEMUKSEN KÄSITTELY
Hakemuksesta tiedottaminen
Hakemuksesta on kuulutettu maa-aineslain 13 §:n mukaisesti Ruskon kunnan ilmoitustaululla (Vanhatie 5) ja Ruskon sekä Maskun kuntien internetsivuilla 12.10 - 13.11.2023 välisenä aikana sekä Turun Tienoo -lehdessä 12.10.2023. Ottamisalueeseen rajautuville kiinteistöille on lähetetty kirjallinen tieto hakemuksesta (29 kiinteistöä, 27 omistajaa).
Huomautukset ja mielipiteet
Hakemuksesta on määräaikaan mennessä jätetty huomautuksia/mielipiteitä 5 kappaletta, jotka ovat esityslistan oheismateriaalina.
1. Huomautetaan melu- ja tärinähaitoista sekä pölystä ja Hujalantien kunnosta sekä liikenteen lisääntymisestä ja hankkeen vaikuttamisesta ilmanlaatuun, maisemaan, metsäneläimiin sekä alueen rakennuskohteiden arvoon.
2. Huomautus hulevesien käsittelystä ja niiden johtamissuunnan varmistamisesta.
3. Huomautetaan sijoittumisesta asuinalueiden ja luonnonsuojelualueiden tuntumaan sekä hakemuksen liitteiden vanhentumiseen. Toiminnan haitat ympäristölle, asukkaille ja tuotantoeläimille (pöly, tärinä, melu, liikenne) sekä epäluottamus toimijoiden omavalvonnan suhteen.
4. Huomautetaan melu-, tärinä-, liikenne- ja pölyhaitoista, jotka vaikuttavat enemmän nyt, kun tehdään etätöitä.
5. Huomautuksessa kommentoidaan toiminnasta muihin lupiin liittyen sekä niiden YVA-menettelyn tarvetta ja verrataan teolliseen toimintaan, joka lisää aluetta vaarantavaa liikennettä. Lisäksi kommentoidaan yleiskaavan vastaisuutta ja toiminnan haittoja ympäristöön sekä luontoarvoille.
Pyydetyt lausunnot
Hakemuksesta ei ole pyydetty lausuntoja. Hakemus koskee aluetta, jossa on olemassa olevaa luvanvaraista toimintaa samalla louhinta- ja kaivualueella. Aiemmasta hakemuksesta pyydettiin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen, maakuntamuseon ja Maskun kunnan lausunto. Uusi lupahakemus ei laajenna toiminta-alueita Maskun kunnan suuntaan.
VASTINE
NCC Industry Oy on antanut vastineen huomautuksista:
Vastaamme mielipiteissä esitettyihin seikkoihin asiakokonaisuuksittain seuraavaa:
Melu
Toiminnasta ei aiheudu VnA 800/2010 mukaisten melutasojen ohjearvojen ylitystä. Alueelle on tehty vuonna 2014 ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) ja se on esitetty lupahakemuksen liitteissä. Toiminnasta aiheutuvaa melua on selvitetty mallintamalla YVA-vaiheessa, mittauksin sekä kaikkien samalla alueella toimivien melua aiheuttavien toimijoiden yhteismelumallinnuksella, joka on tehty vuonna 2019. Mallinnukset ja mittauksen on tehnyt ulkopuolinen, riippumaton, kokenut meluasiantuntija. Melumallinnuksessa käytetyt lähtötiedot ja oletukset ovat nykyisen ohjeistuksen ja käytännön mukaiset.
Uusin meluselvitys on tehty vuonna 2019, ja mallinnuksen tulokset eivät muutu, ellei lähtötiedoissa tapahdu merkittäviä muutoksia. Mallinnuksessa käytetyt lähtötiedot mm. melulähteistä perustuvat ulkopuolisen konsultin tekemiin mittauksiin. Näin ollen ne edustavat nykyisin käytössä olevaa laitekantaa. Laitekannan uusiutuessa ei ole odotettavissa, että niiden melupäästö olisi aikaisempaa suurempaa, joten tästäkään näkökulmasta selvityksen/mallinnuksen uusiminen ei ole tarpeen taikka perusteltua.
Yhteismelumallinnuksessa on otettu huomioon alueen kaikkien eri toimijoiden yhteismelutilanne. Yhteismelumallinnuksessa on oletettu, että kaikkien toimijoiden toiminta on täysimääräisesti käynnissä koko sallittujen, lupien mukaisina toiminta-aikoina. NCC:n toiminnassa on noudatettu luvan mukaisia toiminta-aikoja. Edellä esitetty huomioon ottaen yhteismelumallinnuksen mallinnustilanteet edustavat ns. maksimituotantopäivää. Koska tällöinkin melun ohjearvot alittuvat lähimmissä häiriintyvissä kohteissa, ei toiminta-aikojen rajaamiselle nykyisestä ole perusteita. NCC:n nykyisessä luvassa on lyhennetty tuotantoaika kesäkaudelle ja tämä on täysin riittävä. Meluselvityksessä laskennan perusteella Hujalan alueen kaikkien toimijoiden yhdessä aiheuttama päiväajan keskiäänitaso alittaa toiminnan kaikissa vaiheissa asuinrakennuksilla ohjearvon 55 dB(A). Melutaso asuinrakennuksilla on suurimmillaan vähäisesti yli 50 dB(A).
Yhteismeluselvityksessä ei ole huomioitu NCC:n toiminnan osalta uutta meluvallia. Meluvalli vähentää melun leviämistä, joten tällä ei ole merkitystä melumallinnuksen lopputuloksen kannalta, kun raja-arvot eivät ylittyneet ilman vallin vaimentavaa vaikutusta.
Vuoden 2019 melumallinnus on vastineen liitteessä 1.
Liikenne
Liikenteen vaikutukset on otettu hakemuksessa huomioon asianmukaisesti ympäristön pilaantumisen osalta, sillä liikenne on sisällytetty yhteismeluselvitykseen. Yleisillä teillä liikennöinti on sallittua kaikille, eikä hakijalla ole mahdollisuutta vaikuttaa yleiseen tiehen esim. sen nopeusrajoituksiin.
Pöly
Toiminnasta aiheutuva pöly on karkeajakoista ja se rajoittuu pääasiassa lupa-alueelle. Pölyn leviämistä estetään tarvittaessa monin eri keinoin kuten kastelemalla murskauslaitoksen pölyäviä vaiheita sekä aluetta ja sen tiestöä. Lähimmät asuinrakennukset sijaitsevat toiminta-alueen itäpuolella noin 300 metrin etäisyydellä. Koillisessa lähimmät asuinkiinteistöt sijaitsevat noin 500 metrin päässä ja Hujalan kylämaisempaan asutukseen matkaa on yli 700 metriä. Maskun Kajamon asuinalue sijaitsee noin 700 metriä toiminta-alueesta länteen. Louhinta- ja murskaustoiminnassa noudatetaan VNa (800/2010) mukaista 300 m etäisyysvaatimusta.
Toiminnasta aiheutuvalla pölyllä ei ole haitallista vaikutusta vieressä sijaitseville sikalarakennuksissa työskenteleville henkilöille taikka tuotantoeläimille.
Pölyn leviämiseen vaikuttaa huomattavasti säätila, kuten tuulen nopeus ja suunta, lämpötila sekä kosteus. Uusimman tutkimustiedon valossa (Sitkiä, 2023, Dust dispersion in hard rock quarries) louhinta tuottaa pääasiassa karkeita hiukkasia (TSP ja PM10), jotka laskeutuvat pölylähteen lähelle. Pienet hiukkaset (PM2,5) ovat peräisin pääasiassa muista etälähteistä ja käytetyistä koneista louhoksella. Porauksessa käytetään pölynkerääjää. Pääosa pölystä jää siis ottoalueelle. Ottorintaukset ja varastokasat estävät pölyn leviämistä ympäristöön.
Tärinä
Louhinnasta aiheutuvaa tärinää mitataan jokaisen louhintaräjäytyksen yhteydessä. NCC:n louhinta tapahtuu Heikkilän sikalarakennusten läheisyydessä, ja ne ovat louhintatärinän kannalta määräävät.
Koska mittaustulosten perusteella louhintatärinä on ollut selvästi alle suurimpien sallittujen arvojen, ei ole perusteltua syytä olettaa, että tärinä olisi ollut rakenteita vaurioittavaa. Loppuvuodesta 2021 tehdyissä louhinnoissa mitattiin tärinää sikalan lisäksi myös seuraavaksi lähimmästä häiriintyvästä kohteesta. Sikalan tärinämittaustulokset ovat olleet n. 55 % ja alle 50 % suurimmasta sallitusta arvosta ja lähimmässä häiriintyvässä kohteessa ne ovat olleet alle 20 % ja n. 10 % suurimmasta sallitusta arvosta.
Tehtyjen tärinämittaustulosten perusteella tärinä on ollut selvästi alle suurimpien sallittujen arvojen. Louhintaräjäytysten suunnittelu perustuu tehtyihin tärinämittaustuloksiin, kuten tähänkin saakka.
Haju
Louhinta- ja murskaustoiminnasta ei aiheudu hajuhaittoja.
Kaavoitus
Ottamisalueella ovat voimassa Turun kaupunkiseudun maakuntakaava (VAHV. PÄÄTÖS YM1/5222/2003) ja Ruskon kunnan yleiskaava (2010). Alueella ei ole asemakaavaa.
Maakuntakaavassa alue on merkitty maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M). Ruskon kunnan yleiskaavassa ottamisalue sijaitsee pääosin maa-ainestenottoalueella (EO). EO-aluetta ympäröivät alueet on merkitty maa- ja metsätalousalueeksi (M). Uudessa maa- aineslupahakemuksessa haettava ottamisalue ulottuu M-alueelle, koska ottamisalue sisältää louhinta- ja kaivuualueen, sekä tukitoiminta-alueen että pintamaiden varastoalueet. Louhinta- ja kaivuualue on kaavan mukainen.
Maa-ainesluvan myöntämisen edellytykset selvitetään maa-aineslain mukaisessa menettelyssä hankekohtaisesti. Lupaharkinnassa arvioidaan tapauskohtaisesti, aiheutuuko ottamisesta maa-aineslain 3 §:n 1 momentin tarkoittamia luvan myöntämisen esteitä. Lupaa maa-ainesten ottamiseen voidaan hakea niillekin alueille, joilla ei ole kaavassa ottamisaluevarausta (EO) (Ympäristöministeriö, 2023:30, Maa-ainesten ottaminen).
Maisema, luonnonarvot ja pohjavesi
Toiminnan aiheuttama maisemakuvan muutos rajoittuu alueen sisäiseen maisemakuvaan. Uusi maa-aineslupahakemus kohdistuu nykyiselle, lainvoimaiselle maa-ainesten ottoalueelle. Maa-aineslupa on saanut lainvoiman korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä 19.8.2014 (Dnro. 3303/1/13).
YVA:n luontoselvityksen ja luontovaikutusten arvion mukaan YVA:n mukaisella hankevaihtoehdolla 2a (jonka mukaiselle alueelle hakemus kohdistuu) ei ole merkittäviä haitallisia vaikutuksia havaittuihin luontoarvoihin. Selvityksen teon jälkeen ottoalueella on tehty toiminnan edellyttämiä metsälain mukaisia metsänhoidollisia toimenpiteitä. Ei ole perusteltua syytä olettaa, että alueen eläinlajistossa tai sen esiintyvyydessä olisi tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka olisivat luvan myöntämisen esteenä. Kyseisellä alueella ei esiinny liito-oravia.
Kuten edellä jo on mainittu, toiminta kohdistuu lainvoimaisen maa-ainesluvan ja ympäristöluvan alueelle.
Lähimmät vedenhankinnan kannalta tärkeät pohjavesialueet sijaitsevat verrattain etäällä lupa-alueesta. Lähimmät pohjavesialueet ovat Karevansuo (0248151, 1E-luokka) n. 800 m länteen ja Antintalo (0270451, 1-luokka) noin 1,2 km kaakkoon. Lupa-alue ei sijaitse vedenhankinnan kannalta tärkeällä pohjavesialueella.
Ottamisalue ei sijaitse Natura-alueella tai muulla suojelualueella. Alueesta noin 1 km länteen sijaitsee soidensuojeluohjelmaan kuuluva Karevansuo (ESA300225). Ottamisalueen eteläpuolella, noin 1,5 km alueen rajasta sijaitsee Kullanvuoren luonnonsuojelualue (YSA022702). Noin 2,8 km päässä ottamisalueesta etelään Ruskonjoen varressa sijaitsee Jokkisten puron luonnonsuojelualue (YSA251949).
Toiminnan loputtua alue siistitään ja tarpeettomat rakennelmat puretaan. Pintamaita käytetään alueen maisemoinnissa ja luiskatäytöissä. Reunat tullaan luiskaamaan 1:2 kaltevuuteen, ja muuten alueesta tulee tasainen. Alue palautetaan tilanomistajan tahdon mukaan viljelyskäyttöön.
Terveyshaitta, viihtyisyys, virkistyskäyttö ja kohtuuton rasitus
Terveysvalvonta on antanut lausunnon ympäristölupahakemuksesta vuonna 2021, jossa todetaan, ettei luvan myöntämiselle ole terveydensuojelullista estettä. Toiminnasta ei aiheudu terveyshaittaa. Siitä ei myöskään aiheudu naapuruussuhdelain (26/1920) tarkoittamaa kohtuutonta rasitusta taikka merkittävää viihtyisyyden alenemista, kun toiminnassa noudatetaan VNa 800/2010 annettuja määräyksiä. Toiminta ei estä virkistyskäyttöä, sillä alueen retkeilyreitti on siirretty kulkemaan toisaalle.
Hankkeen vaikutuksia kiinteistöjen arvon muutoksiin ei käsitellä maa-aineslupamenettelyssä.
Ulkopuolisen ammattilaisen tekemässä YVA:ssa mainitaan, että viihtyvyyshaittaa voi aiheutua lähinnä pölystä ja hajusta sekä lähimmille asuinkiinteistöille myös melusta, mutta haitta jää vain vähäiseksi viihtyvyyshaitaksi. Tämä huomioon ottaen, toiminnan harjoittaja tekee toimia jatkuvasti viihtyvyyshaitan pienentämiseksi entisestään.
Melumittausten perusteella toiminnasta ei aiheudu VnA 800/2010 mukaisten melutasojen ohjearvojen ylitystä. Melupäästöjä vähennetään sijoittamalla murskauslaitos aina toteuttamiskelpoisuuden mukaan mahdollisimman matalaan kohtaan alueella. Lupa-aluetta osittain suojaavat luontaiset maastoharjanteet ja varastokasat estävät melun leviämistä ympäristöön. Murskaustoiminnasta aiheutuva melu ei ole kestoltaan jatkuvaa. Mikäli poikkeamia havaitaan, niihin tullaan puuttumaan viipymättä, sekä korjaamaan ongelma parhaalla mahdollisella tavalla. Melu- ja pölymittauksia tehdään tarvittaessa.
Alueelta ja sen läheisyydestä on poistettu puustoa. Kiinteistöt omistaa yksityinen maanomistaja ja he ovat täten metsälain sallimissa rajoissa oikeutettuja poistamaan kiinteistönsä puut.
Tuotantoeläimet
Toiminnan vaikutukset tuotantoeläimiin on huomioitu YVA:ssa. Valtio-neuvoston asetus 629/2012 asetuksen mukaan siat eivät saa olla alttiina jatkuvasti yli 65 dB melutasolle. YVA-selostuksen mukaan otettaessa huomioon rakennusten ääneneristävyysominaisuudet ja melulähteiden toiminta-ajat, ei sikojen voida todeta altistuvan liialliselle melulle. Tärinämittauksia tehdään sikalassa, tuotantoeläinten hyvinvoinnin ylläpitämisen vuoksi. Vaikka sikalatoiminta tapahtuu sisätiloissa, NCC ottaa huomioon myös pölyämisen ja tekee toimia sen vähentämiseksi.
Hulevesien johtaminen
NCC Industry Oy ei johda alueen hulevesiä Nikulan metsän (704-403-4- 42) läpi. Ottamisalueella muodostuvat hulevedet johdetaan nykyistä idän puolista ojaa pitkin maastoon. Louhinnan jälkeen alue on melko tasainen ja pintakerros rikkonainen, joten muodostuvien valumavesien määrä jäänee vähäiseksi. Toiminnan aikana alueelle voidaan tarvittaessa tehdä laskeutusallas, josta vedet johdetaan nykyisiin oleviin ojiin.
Tarkkailut ja omavalvonta
NCC:n Hujalan ottoalueelle on myönnetty ympäristölupa ylijäämämaiden loppusijoitukseen ja kierrätykseen (Etelä-Suomen Aluehallintovirasto [AVI] nro 458/2019, Dnro ESAVI/11236/2018, 3.12.2019). Luvan mukaisesti alueella tarkkaillaan pintavesiä kaksi kertaa vuodessa. Tämä tarkkailu kattaa myös louhinta- ja murskaustoiminnan mahdolliset vaikutukset. Tarkkailutulokset toimitetaan myös Ruskon kunnan ympäristöviranomaiselle.
Pintavesinäytteenottopiste tulee purkupisteen tavoin muuttumaan toiminnan edetessä, kuten on edellä mainitussa Etelä-Suomen AVI:n luvan lupahakemuksessa esitetty. Tarkkailupisteen hyväksyy kyseisen luvan valvova viranomainen. Tätä menettelyä on pidettävä riittävänä. Tarkkailuiden osalta tarkennamme, että käytetyt mittausmenetelmät ja laitteet ovat standardoituja tai muuten yleisesti hyväksyttyjä.
Toisten toiminnanharjoittajien lupamääräysten noudattamisella taikka tulevilla toiminnoilla, ei ole vaikutusta NCC:n toimintaan taikka luvan myöntämisen edellytyksiin.
Edellä mainitun AVI:n lupapäätöksen mukaiset ylijäämämaihin liittyvät asiat eivät sisälly tässä luvassa käsiteltäviin asioihin.
Vakuudet
Hakija esittää, että nykyistä maa-ainesluvan mukaista vakuutta 45.000 € jatketaan.
Maastokatselmukset
Rakennustarkastaja on käynyt alueella vuositarkastuksella 17.10.2023.
Alueen kaavoitustilanne ja ympäristö
Luonnonarvojen ja -varojen vaihemaakuntakaavassa ottamisalue on merkitty maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M). Ottamisalue sijaitsee Ruskon kunnan yleiskaavan maa-ainesten ottoalueella (EO), maa-ainesten oton päätyttyä on kiinnitettävä erityistä huomiota alueen jälkihoitoon ja -käyttöön sekä maa- ja metsätalousalueella (Lounais-Suomen ympäristökeskus vahvistanut 23.7.1997, 673AL). Yleiskaavaan on vielä merkittynä Samppasuon pohjavesialue, mutta aikaisempaa soran ja hiekan ottoluvan lausuntoa pyydettäessä on todettu (LOS-2004-Y-261-179), että kyseinen alue ei enää kuulu luokiteltujen pohjavesialueiden joukkoon.
Asemapiirroksessa on merkitty vanhaan suunnitelmaan muutoksena Hakamäkiläntien varteen sijoittuva pintamaiden varastointialue. Alueella on ollut vanha havainto (2015-2016) liito-oravasta. Tämän pohjalta on tehty selvitys esiintymisestä (Luonto- ja ympäristötutkimus Envibio Oy 3.8.2020), jossa on todettu, että ”alueelta ei löytynyt liito-oravan papanoita tai muita merkkejä liito-oravan esiintymisestä. Liito-oravalle sopivia pönttöjä tai oravan rakentamia risupesiä ei myöskään havaittu. Jo ennestään tiedossa olleiden kolohaavan ja kolopuukoivun lisäksi ei löytynyt muita kolopuita. Tutkitulla alueella ei tämän kartoituksen perusteella tällä hetkellä ole liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaa.” Selvityksessä on annettu kaksi vaihtoehtoista ehdotusta liito-oravan huomioimisesta hakkuissa ja lisäksi on kirjattu, että ehdotusten noudattaminen on täysin vapaaehtoisia, mutta niiden toteuttaminen hyödyttäisi seudun liito-oravia. Tämän jälkeen kyseisellä alueella on tehty uusi selvitys liito-oravan esiintymisestä (Luonto- ja ympäristötutkimus Envibio Oy 9.3.2021). Tarkastuskäynti on pidetty 8.3.2021, jonka perusteella on todettu: ”alueelta ei löytynyt liito-oravan papanoita tai muita merkkejä liito-oravan esiintymisestä. Kartoitus suoritettiin liito-oravan havaitsemisen kannalta otolliseen vuodenaikaan sekä hyvissä sää- ja lumiolosuhteissa. Johtopäätökseni on, ettei alueella tällä hetkellä ole liito-oravan lisääntymis- tai levähdyspaikkaa.” Alueesta on tehty maanomistajan, ei hakijan, metsänkäyttöilmoitus 25.3.2021, 1-2021-29785, jonka jälkeen puusto on kaadettu (uudistushakkuu, avohakkuu).
Nykytilanne alueella
Alueella on käynnissä aiemman luvan (kaavoitus- ja rakennuslautakunta 13.12.2012 § 118) mukainen maa-ainesten ottaminen, joka on edennyt tukitoimintojen alueen rajalta sikalarakennuksia ja pohjoista kohti.
Ympäristölupa
Valtioneuvoston asetuksessa ympäristönsuojelusta maa-ainesten ottamisessa tarvitaan ympäristölupa, kun kyseessä on kivenlouhimo tai muu kuin maanrakennustoimintaan liittyvä kivenlouhinta, jossa kiviainesta käsitellään vähintään 50 päivää vuodessa. Louhitun kallion murskausta koskevat ympäristöluvat on kirjattu toimintaa koskevissa luvissa.
Hakemuksen liitteet
Hakemus
Ottamissuunnitelma
Liite 1a-b sijaintikartta ja ilmakuva
Liite 2 kiinteistörekisteriote
Liite 3 lainhuutotodistus
Liite 4a-b rajanaapurit ja kiinteistötiedot
Liite 5a-b maakuntakaava ja yleiskaava
Liite 6 Pohjavesialueet
Liite 7a-b kallio ja maaperä
Liite 8a-b suojelu- ja muinaismuistokohteet
Liite 9a-e ottosuunnitelmat
Liite 10a Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma 2023
Liite 10b kaivannaisjätekartta
Liite 11 Ympäristövaikutusten arviointiselostus 2014
Liite 12 Luontoselvitys
Liite 13 Kielo-esite
Liite 14 Ympäristövahinkovakuutus
Liite 15 Toiminnan aloituslupa ja vakuus
Liite 16 Valtakirja NCC Rusko 2023
Liite 17 Selvitys hallintaoikeudesta (sisältää henkilötietoja)
Hujalan liito-oravalausunto 20200803
Hujalan liito-oravalausunto 20200803 kartat
Hujalan liito-oravalausunto maaliskuu 2021
Ehdotus
Esittelijä
-
Niko Paloposki, rakennustarkastaja, niko.paloposki@rusko.fi
Ruskon rakennus- ja ympäristölautakunta myöntää NCC Industry Oy:lle maa-ainesten ottamisluvan kallion louhintaan 20.6.2023 päivätyn hakemuksen mukaisesti ja seuraavin määräyksin:
1. Vakuutta vastaan maa-ainesten ottamisen saa aloittaa ennen kuin lupaa koskeva päätös on saanut lainvoiman (MAL 21 §).
2. Lupa myönnetään 10 vuodeksi 1 445 300 m³ktr (sisältää pintamaat, kallion osuus on noin 1,36 milj. m³ ktr, soran noin 56 500 m³ ktr) maa-ainesmäärälle (144 530 m³ktr/vuosi) ottamissuunnitelmaan rajatulta 12 ha pinta-alalta.
3. Ottamisalueen ja kaivualueen rajat tulee merkitä selvästi maastoon esim. aidalla tai lippusiimoin/nauhoin. Ottosyvyyden valvomiseksi tulee laittaa riittävästi korkomerkkejä ottamisalueelle. Tarvittaessa ottamisalue tulee merkitä maastoon varoituskyltein.
4. Toimintaa voi harjoittaa seuraavasti:
- murskausta arkisin ma- pe klo 07- 22
- kallion porausta arkisin ma- pe klo 08- 18
- rikotusta arkisin ma- pe klo 08- 18
- räjäytyksiä arkisin ma- pe klo 08- 18
- kuormausta ja kuljetusta arkisin ma- pe klo 06.30- 22
Ympäristöluvassa on määrätty, että alueella ei saa harjoittaa ympäristölupaa edellyttävää toimintaa arkipyhinä.
Kesäkuukausina (kesä-elokuu) murskaustoiminta tulee lopettaa perjantaisin klo 18.00.
5. Toiminnan aloittamisesta on ilmoitettava Turun lentoasemalle sekä sovittava hakijan ja lennonjohdon välisestä toiminnasta. Alue sijaitsee Turun lentoaseman tulo- ja lähtöreitillä, jonka vuoksi räjäytyksiin tulee saada lennonjohdon lupa. Mikäli maa-ainesten ottotoiminta aiheuttaa haittaa ilma-alusliikenteelle, ilmailuviranomaisella (Traficom) on mahdollisuus esittää lupaehtoihin tarkennuksia, joiden avulla havaitut haitat voidaan poistaa.
6. Mikäli maa-ainesten ottotoiminta aiheuttaa haittaa ilma-alusliikenteelle, Ilmailuviranomaisella (Traficom) on mahdollisuus esittää lupaehtoihin tarkennuksia, joiden avulla havaitut haitat voidaan poistaa.
7. Toiminnassa on noudatettava hakemukseen sisältyvää kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelmaa. Luvan saajan on arvioitava ja tarvittaessa tarkistettava jätehuoltosuunnitelmaa vähintään viiden vuoden välein ja ilmoitettava tästä Ruskon kunnan maa-ainesvalvonnalle.
8. Ottoa ei saa ulottaa ottamissuunnitelmassa määriteltyä tasoa + 28 alemmaksi.
9. Pohja- ja pintavesien tarkkailu tulee suorittaa siten kuin Etelä- Suomen Aluehallintoviraston alueelle myöntämässä luvassa ylijäämämaiden loppusijoitukseen ja kierrätykseen (nro 458/2019, Dnro ESAVI/11236/2018, 3.12.2019) on määrätty.
10. Mikäli alueella säilytetään öljytuotteita, säiliöt tulee sijoittaa luonnontilaiselle alueelle kaivualueen ulkopuolelle ja varustaa tiiviillä säiliön tilavuutta vastaavalla katetulla suoja- altaalla altaaseen ja varustettava ylitäytönestimellä. Käytettävät voiteluaineet tulee varastoida tiiviillä kaukalolla varustetussa katetussa ja lukitussa tilassa. Koneiden ja laitteiden huolto-, säilytys- ja tankkauspaikat on suojattava siten, että polttoaineiden ja muiden ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavien aineiden ja toiminnanaikaisten hulevesien pääsy maaperään ja pohjaveteen estetään.
11. Mikäli alueella tapahtuu öljyvahinko, on siitä välittömästi ilmoitettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ja ryhdyttävä välittömästi toimiin vahingon leviämisen ehkäisemiseksi. Öljyvahinkoja varten alueella on oltava imeytysainetta.
12. Alueella ei saa polttaa tai haudata jätteitä eikä harjoittaa sellaista toimintaa, joka saattaa aiheuttaa pohjaveden muuttumis- tai pilaantumisriskiä. Jätteet tulee toimittaa käsiteltäviksi ympäristönsuojelu- ja jätehuoltomääräysten mukaisesti.
13. Ottamistoiminnan yhteydessä on huolehdittava siitä, ettei maa- tai kallioperään tai pinta- tai pohjavesiin pääse ympäristölle haitallisia aineita. Ottamistoiminnasta ei saa aiheutua haittaa läheiselle asutukselle.
14. Louhosalueen kuivatusjärjestelyistä ei saa aiheutua kuivatusveden virtausreitin varrella oleville maanomistajille maiden vettymistä tai muuta vahinkoa.
15. Hakijan on noudatettava maa-aineslain 11 §:n 2 momentin edellyttämien lupamääräysten osalta ottamissuunnitelmaa.
16. Maa-ainesten ottamisen loputtua kaikki alueella ja se välittömään läheisyyteen pystytetyt rakennelmat puretaan ja kuljetetaan pois.
17. Ottamisalue kokonaisuudessaan on maisemoitava luvan voimassaolon aikana ottamissuunnitelman mukaisesti. Maankäytön muuttuessa maisemointisuunnitelma on päivitettävä.
18. Ottamisalueen jyrkät, yli 1,5 m, korkeat ottorintaukset tulee merkitä maastoon joko suoja-aidalla, nauhalla tai lippuvaijerilla. Yli 3 m korkeat ottorintaukset tulee suojata aidalla jo ottamistoiminnan aikana. Edellä oleva järjestely palvelee luonnossa liikkujien turvallisuutta ottaen huomioon ottamisalueen sijainnin maakuntakaavaan merkityn ulkoilureitin lähellä.
19. Luvan hakija vastaa maa-aineslain 9 §:n mukaisista velvoitteista, jotka maa-ainesten ottamisesta saattavat aiheutua.
20. Mikäli luvan saaja siirtää oikeuden maa-ainesten ottamiseen toiselle, vastaa luvan saaja edelleen lupamääräysten noudattamisesta, ellei lupaviranomainen eri hakemuksesta vapauta häntä vastuusta.
21. Lupamääräysten noudattamisen vakuutena pidetään nykyinen 45.000 €. Vakuus palautetaan, kun alue on saatettu lupamääräysten mukaiseen kuntoon ja tämä on todettu Ruskon kunnan maa-ainesvalvonnan toimittamassa loppukatselmuksessa.
22. Maa-ainesluvan haltijan tulee vuosittain tehdä maa-aineslain 23 a §:ssä mainittu ilmoitus edellisenä vuonna otetuista maa-aineksista maa-ainesasetuksen 9 §:n mukaisesti. Ottamisilmoitus tulee tehdä myös silloin, kun maa-ainesten ottaminen on päättynyt tai keskeytynyt. Ilmoitus tulee tehdä valtakunnalliseen Notto -rekisteriin rekisterinpitäjän erikseen antamien ohjeiden mukaisesti.
23. Vuotuinen valvontamaksu peritään vahvistetun taksan mukaisesti (MAL § 23).
24. Ottamissuunnitelman tarkastamisesta peritään vahvistetun taksan mukaisesti 6250 euroa (MAL § 23).
Päätöksen perustelut
Lupa maa-ainesten ottamiseen on myönnettävä, jos asianmukainen ottamissuunnitelma on esitetty eikä ottaminen tai sen järjestely ole ristiriidassa maa-aineslain 3 §:ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Asiaa harkittaessa on otettava huomioon myös lupamääräysten vaikutus.
Hakija on esittänyt asianmukaisen hakemuksen ja ottamissuunnitelman. Hakemuksen, ottamissuunnitelman ja lupamääräysten mukaisesti toteutettuna maa-ainesten oton voidaan katsoa olevan maa-aineslain mukaista. Ottaminen ei aiheuta kauniin maisemakuvan turmeltumista, luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisen luonnonesiintymisen tuhoutumista, huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa eikä tärkeän pohjavesialueen veden laadun tai antoisuuden vaarantumista.
Toiminta ei sijoitu luokitellulle pohjavesialueelle. Päästöriskejä maaperään sekä pohja- ja pintavesiin hallitaan tukitoiminta-alueen rakenteilla ja toiminnan käyttötarkkailulla.
Kyseessä on olemassa oleva toiminta, missä maa-ainesten ottaminen on jo aloitettu. Avatun maa-ainespaikan hyödyntäminen loppuun on maa-ainesten kestävän käytön mukaista. Kun toimintaa harjoitetaan tässä päätöksessä esitetyllä tavalla ja noudatetaan annettuja määräyksiä, toiminta täyttää maa-aineslain ja sen nojalla annettujen asetusten vaatimukset.
Toiminnasta ei voida katsoa aiheutuvan terveydellistä haittaa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityisten luonnonolojen huononemista, vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella, eikä kohtuutonta haittaa naapurustolle. Määräyksiä annettaessa on otettu huomioon toiminnan aiheuttama pilaantumisen todennäköisyys ja onnettomuusriski sekä alueen kaavamääräykset.
Vastaus esitettyihin huomautuksiin
Aiemman ympäristölupakäsittelyn yhteydessä on pyydetty ELY-keskuksen lausunto Hujalantien liikenteeseen liittyen ja ELY on vastannut 22.10.2021: ”Koska kyseessä on valtion tie, joka on rakennettu verovaroilla ja joka ylläpidetään ja hoidetaan verovaroilla niin silloin ei liikennettä voi lähteä rajoittamaan. ELY-keskukset eivät aseta valtion ylläpitämille maanteille liikenteen yleisrajoituksia. Maantiet ovat yleisiä teitä, jotka ovat tarkoitettu yhtäläisesti kaikkien käytettäväksi. Tien kiertämisestä aiheutuu pidennystä matka-aikaan sekä ylimääräisiä polttoainekustannuksia. Raskaalle liikenteelle näistä aiheutuu usein merkittäviä lisäkustannuksia. ELY-keskukset eivät halua lisätä liikennöintikustannuksia tai matka-aikojatarpeettomilla rajoituksilla, jotka eivät ole tien tai sillan kunnon vuoksi välttämättömiä.” Maa-aineslain mukaisessa toimintaa koskevassa lupaharkinnassa ei voida käsitellä toiminnan vaikutuksia liikenneturvallisuuteen. Näin ollen sillä, mitä valituksissa on esitetty yleisillä teillä tapahtuvasta liikennöinnistä ja liikenneturvallisuudesta, ei ole merkitystä arvioitaessa luvan myöntämisen edellytyksiä.
Lupaharkinnassa on otettu huomioon valtioneuvoston asetus kivenlouhimojen ja - murskaamojen ympäristönsuojelusta (VnA 800/2010) ja siinä asetetut vaatimukset. Kivenlouhimo, muu kivenlouhinta ja kivenmurskaamo on sijoitettava siten, että melua tai pölyä aiheuttavan toiminnon etäisyys asumiseen tai loma-asumiseen käytettävään rakennukseen tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan oleskeluun tarkoitettuun piha-alueeseen tai muuhun häiriölle alttiiseen kohteeseen on vähintään 300 metriä. Päätöksessä on otettu huomioon louhinnan ympäröivän toiminnan toiminta-ajat.
Meluselvityksen laskennan perusteella Hujalan alueen kaikkien toimijoiden yhdessä aiheuttama päiväajan keskiäänitaso alittaa toiminnan kaikissa vaiheissa asuinrakennuksilla ohjearvon 55 dB(A). Alueelle on rakenteilla meluvalli, joka vähentää vielä melun leviämistä, mutta tällä ei ole merkitystä melumallinnuksen lopputuloksen kannalta, koska raja-arvot eivät ylittyneet ilman vallin vaimentavaa vaikutusta. Toiminta tapahtuu saman maanomistajan kiinteistöllä kuin tuotantoeläinrakennuskin. Tuotantoeläinten omistaja on aiemmin ilmoittanut, että louhinnasta ei ole vaikutusta tuotantoeläintoimintaan ja rakennuksessa on myös tärinämittaus.
Ottamisalueen sijoittuminen osittain yleiskaavan M-alueelle (maa- ja metsätalous) ei ole este maa-ainesten ottamiselle, koska oikeuskäytännönkin mukaisesti hakemuksessa esitetty hanke ei vaikeuttaisi alueen käyttämistä kaavassa osoitetun pääkäyttötarkoituksen mukaisesti. Toiminnan luvan myöntämisperusteet arvioidaan maa-aineslain vaatimusten mukaisesti.
Yhdessä huomautuksessa viitataan virheellisesti ympäristölupahakemukseen sekä sen käsittelyyn ja myöntämiseen. Kyseinen alue ei ole nykyisin virkistysaluekäytössä vaan maa-ainesten ottoalueena. Virkistysreitti on jo aiemmin siirretty kiertämään ympäristön maa-ainesten ottoalueet. Nykyisellä toiminta-alueella ei ole todettu huomattavia luontoarvoja, kun aiempi lupa on myönnetty haettavalle ottamisalueelle. Pintamaiden varastoalue on huomioitu vuonna 2020 ja 2021 tehdyissä selvityksissä.
Lupamääräysten perustelut
Määräys 1: Toiminnan aloittamisen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta ei katsota tekevän muutoksenhakua hyödyttömäksi. Luvanhakija on esittänyt perustelut päätöksen täytäntöönpanolle. Kyseessä on olemassa olevan toiminnan jatkaminen ja alue on jo aiemmissa lupaprosesseissa sekä hallinto-oikeudessa, että korkeimmassa hallinto-oikeudessa todettu louhinta- ja murskaustoimintaan soveltuvaksi. Vakuus on sama kuin aiemmassa luvassa.
Valvontaa koskeva määräys 3 on tarpeen, jotta lupaviranomainen voi riittävästi valvoa maa-ainesluvan toimintaa, ottamisalueen laajentumista sekä ottamisalueen louhinnan määrää ja ottamissyvyyttä.
Määräys 4 on ympäristöluvan mukainen toiminta-aikojen rajoitus ilta- ja pyhäaikojen kohtuuttomien haittojen välttämiseksi sekä ajoiltaan ympyröivään toimintaan yhtenevä.
Määräykset 5 ja 6 ovat, koska jos lentoturvallisuus tai liikenteen sujuvuus niin vaatii, Traficom voi määräyksellään tai päätöksellään kieltää räjäytystoiminnan, rajoittaa toimintaa tai asettaa sille ehtoja. Traficom voi määräyksellään kieltää tai rajoittaa myös lentopaikan ja muun ilmailua palvelevan alueen läheisyydessä tapahtuvan lentoturvallisuudelle vaaraa aiheuttavan tai liikenteen sujuvuutta merkittävästi haittaavan muun toiminnan.
Kaivannaisjätehuoltosuunnitelmaa koskeva määräys 7 on tarpeen, jotta voidaan varmistua maa-ainesten ottajan olevan selvillä kaivannaisjäteasetuksen mukaisista velvoitteista (MAL § 5a).
Pohjaveteen liittyviä varotoimenpiteitä koskevat lupaehdot 9 - 13 ovat tarpeen pohjaveden suojelemiseksi ja ottamisesta tulevan maisemahaitan estämiseksi (YSL § 16, 17).
Määräykset 10, 11 ja 13 ovat tarpeen, koska koneiden ja kaluston huolto, tankkaus ja säilytys sekä öljytuotteiden varastointi aiheuttavat riskin pohjaveden pilaantumiselle (YSL § 17).
Määräyksessä 14 on huomioitu se, että maankuivatus on toteutettava niin, ettei toiselle kuuluvalla alueella aiheudu vahingollista vettymistä tai muuta edunmenetystä (Vesilaki 5.luku, § 1 ja 7).
Alueen hoitoa ja maisemointia koskevat määräykset 15 - 19 annetaan lupapäätöksessä, jotta voidaan varmistaa maisemoinnin onnistuminen oikealla tavalla jo lupa-aikana. Ottamisaluetta ei saa pitää ottamistoimintaan kuulumattomien tavaroiden ja jätteiden varastointipaikkana, joten määräykset 12 ja 16 on tarpeen antaa maa-ainesluvassa.
Lupamääräys 20: Haltijavaihdoksesta on ilmoitettava välittömästi, koska viranomaisen on hyväksyttävä se ja lupaviranomainen voi määrätä, että luvan uusi haltija asettaa ennen ainesten ottamista MAL 12 §:ssä tarkoitetun vakuuden.
Lupamääräys 21: Ennen ainesten ottamista hakijan on annettava hyväksyttävä vakuus MAL 11 §:n nojalla määrättyjen toimenpiteiden suorittamisesta. Tarvittaessa vakuudella katetaan tekemättä jääneiden toimenpiteiden suorittaminen.
Päätöksen voimassaolo
Lupa on voimassa 10 vuotta lainvoimaisuudesta lukien.
Toimivalta
Ruskon kunnan hallintosääntö (rakennus- ja ympäristölautakunta)
Ote:
NCC Industry Oy, Varsinais-Suomen ELY-keskus, Maskun kunta, huomautuksen jättäneet, Finavia.
Sovelletut oikeus- ja viranomaisohjeet
Maa-aineslaki 3-7, 10-13 a, 19-21, 23, 23 a §
Maa-ainesasetus 1-4, 6-9 §
Ympäristönsuojelulaki 16, 17 §
Vesilaki 5.luku, § 1 ja 7
Ilmailulaki 159 §
Valtioneuvoston asetus kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta 3 §
Ruskon kunta, maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut (Ruskon kunnanvaltuusto 30.1.2017 § 6).
Päätöksen antaminen
Tämä päätös annetaan tiedoksi 22.12.2023 yleisessä tietoverkossa ja kunnan ilmoitustaululla julkaistulla julkisella kuulutuksella.
Muutoksenhaku
Päätökseen voi hakea muutosta valittamalla Turun hallinto-oikeuteen. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta.
Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.