Tekninen lautakunta, kokous 13.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 109 Väliraportti – Ruskon kunnan ilmastosuunnitelma

RUSDno-2023-651

Valmistelija

  • Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Perustelut

Ilmastosuunnitelmatyö käynnistettiin syyskuun alussa konsultin taustatyöllä, ja 11.9. pidettiin Ruskon kunnan edustajan, Valonian edustajan ja ilmastosuunnitelman tekijöiden välinen aloituspalaveri. Aloituspalaverissa käytiin läpi Ruskon kunnalle aiemmin laaditut päästölaskelmat ja päästöjen kehittyminen. Palaverissa todettiin, että aiempia tavoitteita ei ole, vaan tavoitteet muodostetaan ilmastosuunnitelman teon aikana. Käytiin läpi myös muiden Varsinais-Suomen kuntien tilannetta ja muualla asetettuja tavoitteita. Palaverissa sovittiin, että ilmastosuunnitelmassa keskitytään kunnan kannalta keskeisiin asioihin ja erityisesti ilmastosuunnitelmassa pakollisiksi esitettyihin asioihin. Lisätavoitteita huomioidaan, jos niillä on selkeät perustelut. Aloituspalaverissa käytiin lisäksi läpi hankkeen aikataulu ja sovittiin säännöllisin väliajoin järjestettävät kokoukset konsultin ja kunnan edustajan kesken.
Palaverissa todettiin, että osallistamisen ja viestinnän näkökulma on tärkeä ilmastosuunnitelman työstössä. Nykytilanteen hahmottamiseksi tarvitaan kunnan omaa näkemystä tilanteesta, ja tähän sovittiin toteutettavaksi kysely kunnan edustajille. Kysely toteutettiin anonyymina verkkokyselynä ja kyselyssä kysyttiin seuraavia asioita:
-
Teemat, joihin vastaajan rooli liittyy
o
(Rakentaminen, kunnan omat kiinteistöt, rakennusten energiankulutus, muut energia-asiat, joukkoliikenne ja muut liikennetavat, jätehuolto, maatalous, ympäristöasiat, kaavoitus, teollisuus, muu)
-
Osa-alueet, joiden vähäpäästöisyyteen Ruskon kunta voi omalla toiminnallaan vaikuttaa / osa-alueet, joilla on tehty päästövähennystoimenpiteitä
o
(Joukkoliikenne, maatalous, rakentaminen, muu tieliikenne, energiankulutus, kunnan omien kiinteistöjen energiankulutus, jätehuolto, teollisuus, energiantuotanto)
-
Montako tähteä antaisit Ruskon ilmastotoimille tällä hetkellä
o
(1–5 tähteä)
-
Mitä asioita päästöjen pienentämiseksi voitaisiin vielä tehdä ja millä osa-alueilla?
-
Mitkä asiat päästövähennystavoitteissa mietityttävät eniten ja mitkä koetaan haastaviksi?
Kyselyyn saatiin yhteensä 8 vastausta, ja kaikki esitetyt teemat olivat edustettuina vastaajien keskuudessa. Kyselyn tuloksia käsiteltiin työpajassa, joka järjestettiin hybriditapahtumana 24.10. Työpajaan osallistui ilmastosuunnitelman ohjausryhmä, joka koostuu kunnan edustajista sekä valtuuston ja lautakuntien edustuksesta. Työpajaa varten tutkittiin myös vastaavan kokoisten ja tyylisten kuntien ilmastostrategioita ja -suunnitelmia. Lisäksi käytiin läpi Varsinais-Suomen Ilmastotiekartta. Näiden pohjalta työpajaan laadittiin listaus mahdollisista päästövähennyskeinoista Ruskon kunnassa.
Työpaja aloitettiin Ruskon kunnan edustajan taustoituksella ja esittäytymiskierroksella. Sen jälkeen esiteltiin ilmastosuunnitelman tarkoitus ja tavoitteet sekä suunniteltu sisältö. Lisäksi esiteltiin aiemmat tehdyt laskelmat sekä nykytilanne verrattuna Hinku -kuntien tavoitteisiin. Kyselyn tulosten ja aiemmin tehtyjen laskelmien pohjalta käytiin keskustelua laskentaperusteiden merkityksestä ja siitä, miten hyvin jo tehdyistä ilmastoratkaisuista tiedetään. Erityisesti joukkoliikenteen kehittämisestä ja maataloudesta käytiin paljon keskustelua, ja todettiin, että on tärkeää tunnistaa ratkaisujen kokonaisvaikutukset, eikä optimoida ainoastaan yksittäisiä tavoitteita. Lisäksi keskusteltiin siitä, että tapojen muuttaminen vaatii aktiivista viestintää ja tavoitteita on helpompi viedä eteenpäin, jos niitä edistämällä syntyy myös mahdollisia kustannushyötyjä. Järjestelmien vaihtaminen energiatehokkaampiin nähtiin hyvänä asiana erityisesti vanhojen järjestelmien tullessa käyttöikänsä päähän.
Maatalouden osalta todettiin, että Ruskon kunnassa tehdään jo edelläkävijöiden toimenpiteitä, ja työpajan jatkotyöstönä on kerätty tarkempia tietoja näistä sekä tutkitaan, miten ne pystytään
luotettavasti tuomaan laskelmiin. Julkisen liikenteen osalta tunnistettiin selkeitä kehityskohtia, jotka tulisi pystyä viemään joukkoliikenneuudistukseen. Joidenkin osa-alueiden osalta todettiin, että päästöihin vaikuttaa pääosin jokin muu taho kuin Ruskon kunta, ja kunnan vaikutusmahdollisuudet rajoittuvat omien toiveiden selkeään viestimiseen.
Seuraavaksi tavoitteita aletaan työstämään työpajan pohjalta ilmastosuunnitelmaan ja laskemaan niiden vaikutuksia. Lisäksi puuttuvia tietoja täydennetään ja suunnitellaan keinot tavoitteiden toteutumisen seurantaan. Luonnos ilmastosuunnitelmasta toimitetaan kommentoitavaksi, ja kommentit käsitellään siten, että ilmastosuunnitelma on valmis valtuuston hyväksyttäväksi helmikuussa 2024. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Tekninen lautakunta merkitsee väliraportin tietoonsa saatetuksi.

Päätös

Päätösehdotuksen mukaisesti