Kunnanhallitus, kokous 5.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 38 Ruskolaisten nuorten työllistäminen kesällä 2024

RUSDno-2024-56

Valmistelija

  • Sari Laine, talous- ja hallintojohtaja, sari.laine@rusko.fi

Perustelut

Kunnan talousarviossa vuodelle 2024 on varattu 43 500 euron määräraha ruskolaisten nuorten kesätyöllistämiseen. 

Kesällä 2023 kunta palkkasi yhteensä 45 nuorta kesätöihin omiin toimintoihin. Lisäksi nuorten hankkimiin kunnan ulkopuolisiin kesätyöpaikkoihin (nk. kesätyöseteli) maksettiin tukea 14 nuoren osalta. Kunnan nuorille maksama palkka oli 680 euroa (4 vkoa). Yritykselle tai muulle työllistäjätaholle maksettiin tukea 375 euroa työllistettyä nuorta kohden kuitenkin siten, että maksettu tuki oli maksimissaan 50 % nuorten palkkamenoista. Kesätyöseteleitä nuoret hakevat Kuntarekryn kautta.

Alustavan suunnitelman mukaan kuntaan ollaan palkkaamassa vuonna 2024 yhteensä 50 nuorta ja kesätyöseteleitä on tarjolla 20 kpl. 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden siirryttyä Varhaan, voi kesätyöseteleitä hyödyntää myös Ruskon kunnan Varhan kesätyöpaikkoihin.

Myös kunnan kesätyöpaikkoja nuoret hakevat Kuntarekryn kautta. Mikäli johonkin työpisteeseen on vähemmän kiinnostusta kuin paikkoja on tarjolla, tarjotaan yli jääneet paikat niille hakijoille, jotka eivät ensimmäisellä kierroksella ensisijaisten toiveidensa mukaisesti tulleet valituiksi.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää myöntää vuoden 2024 talousarviossa olevan määrärahan puitteissa taloudellista tukea niille yrityksille ja muille yhteisöille, jotka työllistävät kesäkauden aikana ruskolaisia nuoria (ns. kesätyöseteli). Tukea myönnetään 375 € työllistettyä nuorta kohden, kuitenkin siten, että kunnan tuki voi olla enintään 50 % työllistettävän nuoren palkkamenoista. Tuen maksamisen edellytyksenä on seuraavien ehtojen täyttyminen:

- nuorelle on myönnetty ehtojen puitteissa kunnan kesätyöseteli

- nuori on 15-18-vuotias ruskolainen

- työaika on vähintään 6 h/päivä,

- työsuhteen kesto vähintään 4 vko,

- yhdelle työllistäjätaholle maksetaan tuki enintään neljän nuoren työllistämiseen,

- työnantajalla on oltava voimassa oleva Y-tunnus,

- työnantaja on huolehtinut palkanmaksuun kuuluvista sivukuluista, kuten sosiaalivakuutus- yms. maksuista,

- tuen piiriin hyväksytään myös muualla kuin Ruskolla toimiva työnantaja, mikäli tuen myöntämisen ehdot täyttyvät.

Tuki maksetaan työnantajalle jälkikäteen työsuhteen kestoa ja palkkausta osoittavan palkkakuitin tai sen jäljennöksen perusteella. Tukihakemus on toimitettava kunnalle 30.09.2024 mennessä. 

Kunnan omiin työpisteisiin ja laitoksiin työllistettyjen nuorten palkka on suuruudeltaan 700 €. Työsuhteen kesto 4 vko ja työajan pituuden sekä suhteen ehdot ovat samat kuin kesätyösetelissä.

Aiemmin kunnalla töissä ollut nuori ei voi tulla uudelleen valituksi kunnan kesätyöpaikkaan, kesätyösetelin hän voi saada.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.