Tarkastuslautakunta, kokous 13.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 53 Arviointikertomus 2023

RUSDno-2023-421

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Tarkastuslautakunnan keskeisenä lakisääteisenä tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. (KuntaL 121 §).

Valtuusto asettaa toiminnan ja talouden tavoitteet hyväksyessään kuntalain 110.2 §:n mukaisesti talousarvion ja -suunnitelman. Hallituksen on toimintakertomuksessa esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden saavuttamisesta (KuntaL 115 §).

Tarkastuslautakunnan arviointitehtävän yksi keskeisimmistä osista on vuosittain valtuustolle laadittava arviointikertomus.

Ehdotus

Aloitetaan arvointikertomuksen 2023 laatiminen. 

Päätös

Tarkastuksen painopistealueina 2023 ovat 

  • rakennus- ja ympäristötoimiala 
  • kunnan tytäryhtiöt 

Kutsutaan kuultavaksi syksyn aikana rakennustarkastaja, ympäristösihteeri sekä tytäryhtiöiden taloudesta vastaava henkilö. 

Perustelut

-

Ehdotus

Jatketaan arvointikertomuksen 2023 laatimista.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotus.

Perustelut

Tarkastuslautakunnan keskeisenä lakisääteisenä tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. (KuntaL 121 §).

Valtuusto asettaa toiminnan ja talouden tavoitteet hyväksyessään kuntalain 110.2 §:n mukaisesti talousarvion ja - suunnitelman. Hallituksen on toimintakertomuksessa esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden saavuttamisesta (KuntaL 115 §).

Tarkastuslautakunnan arviointitehtävän yksi keskeisimmistä osista on vuosittain valtuustolle laadittava arviointikertomus.

Ehdotus

Jatketaan arviointikertomuksen 2023 laadintaa.

Päätös

Päätösehdotuksen mukaisesti. 

Perustelut

-

Ehdotus

Jatketaan arviointikertomuksen 2023 laadintaa.

Päätös

Päätösehdotuksen mukaisesti. 

Perustelut

Tarkastuslautakunnan 1/2024 esityslistaan sekä pöytäkirjaan on teknisistä syistä johtuen jäänyt vuoden 2022 Arviointikertomuksen kokouskäsittelyosuudet. Nyt kyseessä on vuoden 2023 arviointikertomus. 

Ehdotus

Jatketaan arviointikertomuksen 2023 laadintaa.

Päätös

Aikataulutettiin arviointikertomuksen laadintapäivämäärät. 

Perustelut

-

Ehdotus

Esittelijä

Antti Lähteenmäki, antti.lahteenmaki@luottamushenkilo.rusko.fi