Kunnanhallitus, kokous 26.8.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 172 Vuoden 2025 talousarviolaadinnan lähtökohdat

RUSDno-2024-357

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sari Laine, talous- ja hallintojohtaja, sari.laine@rusko.fi

Perustelut

Valtuuston vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen  yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimäinen vuosi. 

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarvio ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. 

Taloussuunnitelma  on laadittava siten, että se on tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien (Kuntalaki 110§).

Kunnanhallitus vastaa mm. taloudenhoidosta ja valtuuston päätösten valmistelusta, joten sillä on myös päävastuu talousarvion valmistelusta (Kuntalaki 39§).

Kunnanhallitus hyväksyy suunnittelukehykset ja talousarvion laadintaohjeet, joissa se määrittelee toimielimille reunaehdot talousarvion tekemiseksi. Toimielimet laativat talousarvioehdotuksensa (hallintosääntö 53§).

Ruskon kunnan taloudellinen tilanne

Ruskon kunnan alkuperäinen talousarvio vuodelle 2024 hyväksyttiin -0,15 milj.euroa alijäämäisenä. Ruskon vuoden 2023 tilikauden ylijäämä oli 12 359 ja se laski alkuperäisestä talousarvion tuloksesta noin 945 000 euroa. Syynä oli suurimmaksi osaksi henkilöstökulujen suurempi toteuma ja Karhukallion tasearvon alaskirjaus. Myös korkokustannukset nousivat korkojen nousun vuoksi. Verotuloja taasen kertyi vuonna 2023 enemmän kuin mitä oli arvioitu. 

Vuoden 2024 talousarvion tulokseen vaikuttaa inflaation ja palkkakustannusten nousut. Lisäksi valtionosuuksia ja verotuloja arvioidaan  saatavan vähemmän. Ensimmäisen osavuosikatsauksen yhteydessä tehtiin ensimmäinen tulosennuste. Sen mukaan henkilöstökulut ylittyvät varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa. Ne on kunnanhallituksen käsittelyssä 17.6.2024. Valtionosuuksia vuonna 2024 saadaan alkuperäisestä talousarvioon nähden 253 000 euroa vähemmän. Tulosennuste vuodelle 2024 on maaliskuun ennusteen mukaan noin -621 000 euroa alijäämäinen. 

Perustelut

Verotulojen kertymäksi arvioidaan Kuntaliiton huhtikuussa antaman 2024 verokatsauksen mukaan vuodelle 2025 seuraavasti:  kunnallisverotuottoja noin 11,5 milj. euroa, yhteisöverotuottoja noin 750 000 euroa ja kiinteistöverotuottoja noin 1,2 milj. euroa. Verotulot kasvavat vuodesta 2024 noin 2,9 prosenttia.

Valtionosuuden suuruudeksi on arvioitu noin 5,2 milj. euroa kun vuoden 2024 valtionosuus on 5,6 milj.euroa. 

Valtionosuuksien arvio perustuu budjettiriihen kevään 2024 arvioon. Valtionosuudet sisältävät TE-palveluiden korvauksen, joka arvioidaan olevan 321 000 euroa. Verotuloissa on huomioitu huhtikuun 2024 Kuntaliiton toimittama ennuste. Pohjalla verotuloissa on kevään 2024 budjettiriihen alustavat tiedot.

Kunnan verotulo- ja valtionosuusarvioihin saadaan päivitykset elokuussa 2024 lopullisten vuoden 2023 tilinpäätösten valmistuessa. Sen lisäksi valtionosuuksien määrään vaikuttavat syyskuussa pidettävä budjettiriihi. Tämän vuoksi on paikallaan syksyllä tarkistaa annettua kehystä.

Toimintatuottoja arvioidaan vuonna 2025 kertyvän 4,1 milj. euroa. Toimintatuotot laskevat talousarvioon nähden -1,9 prosenttia. Toimintakuluiksi vuonna 2025 on arvioitu -22,2 milj. euroa. Toimintakulut nousevat 4,4 prosenttia. Toimintakate on näin ollen -18,1 milj. euroa eli heikkenee 5,9 prosenttia. Tämä on noin 1,0 milj.euroa enemmän kuin vuoden 2024 talousarvion toimintakate. 

Vuosikatteeksi muodostuu 485 919 euroa ja tilikauden tulos on 1,9 milj.euroa alijäämääinen. Oheismateriaaleissa tarkemmat selitykset perusteista.

Kehystarkastelu on aloitettu yhteistyössä touko-kesäkuussa toimielinten kanssa. 

Kehyslaskelmissa on huomioitu:

-Vuoden 2023 tilinpäätös, 2024 talousarvio ja lautakuntien laatimat ennusteet

-Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilöstökulujen saattaminen oikealle kustannustasolle

-Henkilöstökulujen suuret korotukset, jonka kustannusvaikutus on 3,6 % ja inflaation vaikutus vuodelle 2025 1,3 %.

-Muut toiminnalliset muutokset, kuten Te -uudistuksen vastuu, jonka rahoitus on huomioitu kustannusneutraalina.

Ruskon kunnan tulos on kehyksessä selkeästi alijäämäinen. 

Kunnan yksi strateginen tavoite on tasapainoinen talous. Kolmen vuoden peräkkäisen tilinpäätösten yhteistulos tulee olla ylijäämäinen. Se ei ole toteutumassa tällä kehyksellä.

Jos tulostilannetta parannetaan kunnan tuloveroprosentin nostamisella, vaatisi se kunnallisveroprosentin nostamista 7,1 prosentista 8,4 prosenttiin. Näin suuri nosto ei ole mitenkään järkevää. Selkeää on, että talousarviota laadittaessa on ennemmin ryhdyttävä talouden tasapainottamiseen.

Tehdyt tarkistukset ja  muutokset kehykseen on selitetty liitteissä. Näiden pohjalta toimielimille annetaan alustava ohjeellinen kehys, jotta toimialojen talousarviotyö voidaan aloittaa kesäkuussa 2024. Kehystä tarkennetaan vielä syksyllä 2024 koko kunnan kehyksen tarkentuessa. 

Oheismateriaalit:

Alustava kehys tuloslaskelma

Palvelualakohtaiset alustavat kehykset

Talousarvioprosessi ja alustava aikataulu

Ehdotus

Esittelijä

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus ottaa kantaa vuoden 2025 talousarvion laadinnan lähtökohtiin ja antaa ohjeita jatkovalmisteluun. 

 

 

Päätös

Kunnanhallitus käsitteli talousarviokehystä vuodelle 2025 ja päätti, että toimielimet laativat talousarviota valmistaessa esityksen asioista, joista voidaan karsia menoja tai saada lisätuloa. Samalla päätettiin, että kehystä tarkastellaan uudestaan syksyllä. 

Kokouskäsittely

Kunnanhallitukselle esitettiin kokouksessa korjattu kehyslaskelma. Kehyksen alijäämä esityksessä on 1,6 milj.euroa. Korjattu tuloslaskelma on lisätty pöytäkirjan liitteeksi.

Valmistelija

  • Sari Laine, talous- ja hallintojohtaja, sari.laine@rusko.fi

Perustelut

Kunnanhallitus 17.6.2024 § 144 päätti, että syksyllä tarkastellaan uudestaan talousarviokehystä.

Elokuussa 2024 on saatu viimeisimmät valtionosuuslaskelmapäivitykset ja verotuloennusteet.

Toimialat valmistelevat talousarvioesityksiään ja yhteenveto koko talousarviosta (ulkoiset) saadaan 7.10.2024 mennessä.

 

Oheismateriaali:

Päivitetty Tuloslaskelma 2025

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus merkitsee valmistelutilanteen tiedoksi ja antaa valmisteluohjeita.

Päätös

Kunnanhallitus merkitsi valmistelutilanteen tiedoksi ja antoi valmisteluohjeita.