Perustelut
Vaalilain 46 §:n mukaan äänioikeutettu, joka on hoidettavana sairaalassa, ympärivuorokautista hoitoa antavassa tai muussa kunnanhallituksen ennakkoäänestyspaikaksi määräämässä sosiaalihuollon toimintayksikössä taikka on otettu rangaistuslaitokseen, saa äänestää ennakolta kyseisessä laitoksessa. Äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- tai ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa sen mukaisesti kuin vaalilaissa säädetään, äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on määrätty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja, jos kyseinen kunta on merkitty äänioikeusrekisterissä hänen kotikunnakseen.
Vaalilain 15 §:n 1 mom:n 2 kohdan säännöksen mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, johon kuuluu puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalitoimikunnan nimeämisessä on noudatettava tasa- arvolain vaatimuksia.
Jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava niitä puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edellisissä (vuoden 2019) eduskuntavaaleissa siinä vaalipiirissä, johon kunta kuuluu. Jäsenenä tai varajäsenenä eivät voi olla vaalien ehdokas, hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa.
Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalitoimikunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimetty voi toimia kaikissa vaalitoimikunnan tehtävissä.
Ehdotus
Esittelijä
-
Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi
Kunnanhallitus päättää, että vuonna 2025 toimitettavia alue- ja kuntavaaleja varten asetetaan Ruskon kuntaan vaalitoimikunta, johon kuuluu kolme varsinaista ja kolme varajäsentä. Varajäsenet asetetaan siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Kunnanhallitus päättää valita vuonna 2025 toimitettavien alue- ja kuntavaalien vaalitoimikuntaan jäsenet ja varajäsenet sekä määrätä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Päätös
Kunnanhallitus päätti, että vuonna 2025 toimitettavia alue- ja kuntavaaleja varten asetetaan Ruskon kuntaan vaalitoimikunta, johon kuuluu kolme varsinaista ja kolme varajäsentä. Varajäsenet asetetaan siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.
Kunnanhallitus päätti valita vuonna 2025 toimitettavien alue- ja kuntavaalien vaalitoimikuntaan seuraavat jäsenet ja varajäsenet:
Hemmo Vianto
Aulikki Mäkilä
Jouko Virtanen
Varajäsenet:
Anne Sundman
Veijo Järvi
Jari Sjögren
Puheenjohtajaksi nimettiin Hemmo Vianto ja varapuheenjohtajaksi Aulikki Mäkilä.