Hyvinvointilautakunta, kokous 20.5.2025

§ 54 Valtionavustus Harrastamisen Suomen malli Ruskolla 6 -hankkeelle

RUSDno-2025-291

Valmistelija

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Perustelut

Ruskon kunta on saanut Lounais-Suomen aluehallintovirastolta 20 000 euron valtionavustuksen Harrastamisen Suomen malli Ruskolla 6 -hankkeeseen. Avustus on myönnetty opetus- ja kulttuuriministeriön kunnille osoitetusta erityismäärärahasta, ja sen käyttöaika on 1.8.2025–31.7.2026. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 30 000 euroa, josta valtionavustuksen osuus on enintään 70 %.

Hankkeella turvataan maksuttoman kerhotoiminnan jatkuvuus Ruskon kouluilla sekä mahdollistetaan toiminnan laajentaminen uusien painopisteiden mukaisesti. Toiminnan keskiössä on lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen lisäämällä mahdollisuuksia maksuttomaan ja saavutettavaan harrastamiseen koulupäivän yhteydessä.

Käytännössä hanke mahdollistaa noin 35 kerhoryhmän toteuttamisen alakouluilla ja yläkoululla lukuvuonna 2025–2026. Kerhot järjestetään koulupäivien yhteydessä ja ovat maksuttomia. Hanke tukee kunnan harrastamisen mallin jatkuvuutta, mutta myös sen uudistumista lasten ja nuorten toiveiden sekä hyvinvointitarpeiden pohjalta. Yhteistyötä tehdään muun muassa taidekasvattajien, liikuntaseurojen, yhdistysten ja nuorisopalvelujen kanssa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Lautakunta merkitsee hankkeen ja hankerahoituksen tiedokseen.