Perustelut
VaaliL:n 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.
Jäsenet, joista valtuuston on määrättävä yksi puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi, sekä varajäsenet on valittava neljäksi vuodeksi kerrallaan vaalikelpoisista kunnan jäsenistä siten, että he mahdollisuuksien mukaan edustavat kunnassa edellisissä kuntavaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä.
Jotta kunnan keskusvaalilautakunnan jäsenet ja varajäsenet edustaisivat edellisissä kuntavaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä, se yleensä edellyttää, että kukin jäsen ja varajäsen edustaa eri äänestäjäryhmää.Niin kauan kuin yksikin huomioon otettava äänestäjäryhmä on vaille edustusta, keskusvaalilautakuntaan ei saa valita muusta ryhmästä kahta edustajaa.
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan samassa vaalitoimituksessa noudattaen KuntaL:n 18 §:ssä säädettyä menettelyä.
Ehdotus
Valtuusto päättää valita 31.5.2029 ulottuvaksi toimikaudeksi kunnan keskusvaalilautakuntaan viisi jäsentä ja tarpeellisen määrän varajäseniä, kuitenkin vähintään viisi. Varajäsenet asetetaan siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.
Edelleen valtuusto valitsee keskusvaalilautakunnan jäsenten keskuudesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan KuntaL:n 18 §:ssä säädettyä menettelyä noudattaen.
Päätös
Valtuusto valitsi 31.5.2029 ulottuvaksi toimikaudeksi kunnan keskusvaalilautakuntaan seuraavat jäsenet:
Mauri Laine, puheenjohtaja
Anu Tuominen, varapuheenjohtaja
Jari Lehtola, jäsen
Jari Sjögren, jäsen
Katri Alajärvi, jäsen.
Varajäseniksi valittiin sisääntulojärjestyksessä:
Karoliina Hansen
Veijo Järvi
Ari-Pekka Kannisto
Jouko Virtanen
Jenni Jokiharju