Tekninen lautakunta, kokous 23.9.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 98 Lausuntopyyntö Ruskon nuorisotalon jatkosta

RUSDno-2020-424

Valmistelija

  • Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Perustelut

Ruskon nuorisoseura ry pyytää tekniseltä lautakunnalta lausuntoa Ruskon nuorisotalon tilanteesta

’Ruskon teatteri on toiminut ruskolla aktiivisesti, tuoden nuorille ja vähän vanhemmillekin mahdollisuuden harrastaa teatteria ja ilmaisutaitoa. Tästä, on ollut suuri hyöty nuorille mm. jatko opiskeluissa (Ilmaisutaidonlukiot ja näyttelijä opistot).

Teatteri on tuottanut viime vuosina lastenteatteria, ja on saanut hyvää mainetta ja katsojapalautetta. Katsojia meillä on ollut esim. vuonna 2018 2006 ja 2019 1796 henkilöä.

Niin kuin kaikki tiedätte, tänä vuonna, kun Ruskon Nuorisoseuran piti juhlistaa 125 vuotista taivaltaan, niin korona tuli ja sulki kaikki tilaisuudet ja siksi koko juhla jäi pitämättä.

Nyt pyytäisin lautakunnalta jonkinlaista kannanottoa, koskien Ruskon vanhaa koulua / Nuorisotilaa.

Teatterilla on puvustukseen ja äänentoistoon liittyvää tarpeistoa varastoituna nuorisotilan alakertaan ja vintillä on joitain vanhoja tavaroita, olemme myös käyttäneet tilaa harjoitustilana, sekä näytös aikoina keittiötä kahvilana, wc:tä, sekä alakertaa pukuhuoneena. Itse teatteri (lava ja katsomo) eivät ole kunnan maalla, vaan olemme yksityisen mailla.

Tarkoitus olisi esittää sama näytelmä, kuin oli suunnitelmissa vuonna 2020, mutta jos nuorisotila puretaan, niin teatterin toiminta hiipuu kokonaan. Emme pysty siirtämään lavaa, emmekä katsomoa ja varamme eivät riitä konttien ja bajamajojen hankintaan vuosittain.

Olemme tietoisia Nuorisotalon ongelmista, mutta itse emme ole kesä aikaan tunkkaista ilmaa huomanneet, varsinkaan silloin kun ilmalämpöpumput ovat tuottaneet raitista ilmaa sisälle. Meidän tarpeemme olisi lähinnä Touko-Kesäkuussa, jolloin harjoittelemme ja olemme lavalla, sisäharjoitukset voimme siirtää toiseen tilaan esim. Kirkonkylän koulun eteisaulaan.

Täten pyydän ystävällisesti lautakunnalta, lausuntoa, suuntaan jos toiseen, jotta tiedämme voimmeko jatkaa toimintaamme yhä. Asialla on jonkin verran kiire.'

Ruskon Nuorisoseura ry

Ruskon nuorisotalon jatkoa on käsitelty kiinteistötyöryhmässä, joka on raportoi suoraan kunnanhallitukselle.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Tekninen lautakunta merkitsee asian tietoonsa saatetuksi ja lähettää asian kiinteistötyöryhmälle käsiteltäväksi.

Päätös

Päätösehdotuksen mukaisesti