Kunnanhallitus, kokous 11.8.2025

§ 168 Ennakkovaikutusten arvioinnin käyttöönotto Ruskon kunnassa

RUSDno-2025-424

Valmistelija

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Ruskon kunnassa on tarpeen tehdä päätös ennakkovaikutusten arvioinnin vakiintuneen käytännön selkeyttämiseksi ja ottaa käyttöön toimintamalli kunnanhallituksen ja valtuuston päätöksenteon tueksi. Mallia voidaan soveltaa tarvittaessa myös lautakuntien päätöksissä, jos kyseessä on erityisen merkittävä asia tai kunnanhallitus toteaa arvioinnin tarpeelliseksi.

Kunnassa on ollut vakiintunut käytäntö, että esittelijä tekee ennakkovaikutusten arvioinnin tapauskohtaisesti. Vaikutusten ennakointi on ollut mukana osana valmistelua useissa merkittävissä asioissa viime vuosina, kuten kouluverkkopäätöksessä keväällä 2023, pääkirjaston väistötilaratkaisussa vuonna 2022 sekä palveluverkkoselvityksessä vuonna 2020. Lisäksi vuonna 2019 on valmisteltu ennakkovaikutusten arvioinnin mallia Mikkelin kaupungin esimerkin pohjalta, mutta sen käyttöönotosta ei ole tehty erillistä päätöstä. Lapsivaikutusten arviointeja on tehty näissä yhteyksissä osana kokonaisvaltaista valmistelua, vaikka virallista ohjeistusta ei ole ollut.

Kuntalaki (410/2015) 22 § ja 41 § velvoittavat kuntaa edistämään asukkaidensa hyvinvointia sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Hallintolan (434/2003) 31 § mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä selvittämisestä ennen päätöksentekoa. Lisäksi lapsivaikutusten arviointia ohjaavat YK:n lapsen oikeuksien sopimus (artiklat 3 ja 12) sekä valtioneuvoston suositukset. Kuntaliiton sekä sosiaali- ja terveysministeriön linjausten mukaan ennakkovaikutusten arviointi tukee tietoon perustuvaa ja läpinäkyvää päätöksentekoa. Arviointi on tarkoituksenmukaista kohdistaa erityisesti sellaisiin päätöksiin, joilla on laajoja tai pitkäaikaisia vaikutuksia asukkaisiin, talouteen, ympäristöön tai yhdenvertaisuuteen. Toimintamalli auttaa luottamushenkilöitä hahmottamaan päätösten vaikutuksia kokonaisvaltaisesti. Ennakkovaikutusten arviointi on myös osa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kokonaisuutta, jota Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioi esimerkiksi TEA-viisarin kautta. Tällaiset rakenteelliset käytännöt voivat vaikuttaa positiivisesti myös kunnan saamaan HYTE-kertoimeen ja valtionosuuteen.

Ennakkovaikutusten arviointi ehdotetaan otettavaksi käyttöön kunnanhallituksen ja valtuuston päätöksenteossa. Lautakunnat voivat tehdä ennakkovaikutusten arvioinnin silloin, kun kyseessä on vaikutuksiltaan erityisten merkittävä päätös tai kunnanhallitus niin edellyttää. Arviointi mitoitetaan aina päätöksen merkittävyyden ja käytettävissä olevien resurssien mukaan. Arviointi tehdään silloin, kun esittelijä tai kunnanhallitus katsoo sen tarpeelliseksi.

Toimintamalli

Ennakkovaikutusten arviointi tapahtuu neljässä vaiheessa.

1. Tarpeen arviointi valmistelussa

Valmistelija arvioi, onko ennakkovaikutusten arviointi tarpeen. Hän vastaa kolmeen kysymykseen:

- Ketä päätös koskee?

- Mitä muutoksia se aiheuttaa?

- Ovatko vaikutukset merkittäviä (kyllä/ei)?

2. Vaikutusten arviointi (jos merkittäviä vaikutuksia havaitaan)

Vaikutukset arvioidaan niiltä osin kuin se on päätöksen luonteen kannalta perusteltua. Arvioitavat näkökulmat voivat sisältää:

- Kuntalaiset ja hyvinvointi (mukaan lukien lapsivaikutukset, jos päätös koskee lapsia tai nuoria)

- Talous

- Ympäristö

- Yhdenvertaisuus

- Yritystoiminta ja elinvoima (esimerkiksi vaikutukset alueen vetovoimaan tai yritysilmapiiriin)

- Henkilöstö (esimerkiksi vaikutukset työnkuviin, osaamistarpeisiin tai työhyvinvointiin)

Arviointinäkökulmat valitaan aina päätöksenteon kohteen ja tarkoituksen mukaan. Kaikkia näkökulmia ei tarvitse arvioida jokaisessa tapauksessa - riittää, että tarkastellaan niitä, joiden osalta vaikutuksia voidaan perustellusti ennakoida.

3. Yhteenveto päätösesitykseen

Arviointi kootaan päätösesityksen yhteyteen seuraavalla rakenteella:

- Keskeiset hyödyt, haitat ja riskit

- Merkittävyyden arviointi (pieni/kohtalainen/suuri)

- Mahdolliset lieventämistoimet tai jatkotoimet

4. Seuranta

Vaikutusten seuranta sovitaan tarkoituksenmukaisella tavalla kunkin arviointikohteen osalta.

Esimerkiksi:

- Hyvinvointitutkimukset --> hyvinvointikertomus

- Talousvaikutukset --> talousarvion seuranta

- Henkilöstövaikutukset --> työhyvinvoinnin tai työsuojelun raportointi

Toimintamalli ei edellytä erillistä lomaketta tai järjestelmää. Arviointi liitetään osaksi normaalia valmistelutekstiä, ja valmistelijoille tarjotaan lyhyt perehdytys mallin käytännön soveltamiseen. Lapsivaikutusten arviointi sisältyy toimintamalliin siten, että kyse on tällöin tietyn väestöryhmän vaikutusten tarkastelusta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää ottaa käyttöön ennakkovaikutusten arvioinnin kunnanhallituksen ja valtuuston päätöksenteossa sekä mahdollistaa sen tekemisen lautakunnissa merkittävissä asioissa esittelytekstissä esitetyn mukaisesti.