Valmistelija
Sari Laine, talous- ja hallintojohtaja, sari.laine@rusko.fi
Perustelut
Valtion vuoden 2025 lisätalousarvion mukaan kunnan peruspalveluiden valtionosuuteen lisätään 5,5 milj. euroa vuonna 2025 käyttämättä jääneiden kuntarakennelain (1698/2009) vuonna 2025 käyttämättä jääneiden harkinnanvaraisten yhdistymisavusten ja 44 §:n mukaisten valtionosuusmenetysten korvausten palautukseen.
Samassa yhteydessä päätettiin kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmään osoitettujen määrärahojen osittaisesta palautuksesta peruspalveluiden valtionosuusmomentille. Digikannustinhankkeisiin käyttämättä jäänyt määräraha on 3,263 milj. euroa.
Valtiovarainministeriö on päättänyt lisätä kunnille myönnettävää kunnan peruspalvelujen valtionosuutta 1,58 euroa asukasta kohden vuodelle 2025 valtion vuoden 2025 11 lisätalousarvioon perustuen. Lisäys huomioidaan valtionosuuden lisäyksissä ja vähennyksissä.
Ruskon kunnan valtionosuus kasvaa kyseisen päätöksen mukaan yhteensä 10 169 euroa.
Näin vuoden 2025 valtionosuutta talousarviossa varattuun nähden saadaan yhteensä 137 050 euroa vähemmän eli yhteensä 5 331 356 euroa.
31.12.2024 saatu päätös vuodelle 2025
|
|
euroa / kuukausi |
euroa / vuosi |
Kunnan peruspalvelujen valtionosuus
(sis. verotuloihin perustuvan valtionosuuden tasauksen) |
|
504 280 |
6 051 365 |
- josta verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus |
|
95 135 |
1 141 622 |
- josta osakuntaliitoksen osuus |
|
0 |
0 |
Kotikuntakorvaustulot |
|
33 491 |
401 890 |
Kotikuntakorvausmenot |
|
-24 992 |
-299 909 |
Yksityisten opetuksen järjestäjien arvonlisävero |
|
0 |
0 |
Veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus |
|
36 465 |
437 582 |
Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa
sekä vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitettu rahoitus |
|
-97 315 |
-1 167 760 |
Yhteensä |
|
451 929 |
5 423 168 |
Kesäkuussa 2025 päätetty muutos
|
|
euroa / kuukausi |
euroa / vuosi |
Kunnan peruspalvelujen valtionosuus
(sis. verotuloihin perustuvan valtionosuuden tasauksen) |
|
506 315 |
6 061 534 |
- josta verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus |
|
95 135 |
1 141 622 |
- josta osakuntaliitoksen osuus |
|
0 |
0 |
Kotikuntakorvaustulot |
|
33 491 |
401 890 |
Kotikuntakorvausmenot |
|
-24 993 |
-299 909 |
Yksityisten opetuksen järjestäjien arvonlisävero |
|
0 |
0 |
Veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus |
|
36 465 |
437 582 |
Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa
sekä vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitettu rahoitus |
|
-97 315 |
-1 167 760 |
Yhteensä |
|
453 963 |
5 433 337 |
Oheismateriaalit:
Päätös peruspalveluiden valtionosuuden muutoksesta 2025
Liite 1 Maksuerittely
Liite 2 Oikaisuvaatimusohjeet
Ehdotus
Esittelijä
Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi
Kunnanhallitus hyväksyy valtiovarainministeriön esittämän muutoksen ja esittää valtuustolle hyväksyttäväksi valtionosuuden määrärahan alenemisen 137 050 eurolla, jolloin valtionosuuden määrä on 5 331 356 euroa.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.