Perustelut
1.8.2025 voimaan tulleen perusopetuslain 15 § 4 momentin mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma opetusjärjestelyistä ja työajoista. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä suunnitelman sisällöstä ja siitä ilmoittamisesta.
Perusopetusasetuksen 9 § mukaan perusopetuslain 15 §:n 4 momentin mukaisessa lukuvuosittain laadittavassa opetussuunnitelmaan perustuvassa suunnitelmassa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.
Hallintosäännön 24 §:n mukaan opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää koulujen opetussuunnitelmaan perustuvista lukuvuosisuunnitelmista.
Lukuvuosisuunnitelmat sisältävät mm. perusopetuksen kodin ja koulun yhteistyöpäivän lauantaina 27.9.2025 ja vastaavan vapaapäivän 15.5.2026.
Perusopetuksen rehtorit sekä esiopetusyksiköiden päiväkodinjohtajat ovat valmistelleet yhdessä henkilöstönsä kanssa lukuvuosisuunnitelmat lukuvuodeksi 2025 - 2026.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Heli Kivelä, Sivistysjohtaja, heli.kivela@rusko.fi
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyy liitteenä olevat ehdotukset opetussuunnitelmaan perustuviksi lukuvuosisuunnitelmiksi lukuvuodelle 2025 - 2026.