Kunnanhallitus, kokous 21.9.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 169 Vuoden 2021 talousarvion raamit

RUSDno-2020-397

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ismo Airinen, Talous- ja hallintojohtaja, ismo.airinen@rusko.fi

Perustelut

Ruskon kunnan talousarvion valmistelu vuodelle 2021 on haastavaa lähinnä koronapandemian aiheuttaman talouden epävarmuuden johdosta. Verotulojen kertymäksi ensi vuonna arvioidaan Kuntaliiton viimeisimmän verokatsauksen mukaan 25,3 miljoonaa euroa, kun viimeisin ennuste kuluvalle vuodelle on 25,4 miljoonaa euroa. Valtionosuuden suuruudeksi on arvioitu 5,7 miljoonaa euroa, mikä on 1,7 miljoonaa euroa kuluvaa vuotta vähemmän. Ero johtuu valtion tälle vuodelle osoittamien verotulokompensaatioiden poistumisesta ensi vuonna. Toimintatuottoja arvioidaan ensi vuonna kertyvän 4,7 miljoonaa euroa, saman verran kuin kuluvana vuonna.  Siten tulojen kokonaissummaksi muodostuisi 35,7 miljoonaa euroa. 

Toimintakuluiksi v. 2021 on arvioitu 35,1 miljoonaa euroa. Tästä suurimmat menoerät ovat henkilöstökulut 10,6 miljoonaa euroa ja palvelujen ostot 21,1 miljoonaa euroa. Ostot sisältävät mm. sote- ja joukkoliikennekustannukset. Vuosikatteeksi on näillä luvuilla arvioitu n. 0,5 miljoonaa euroa ja tilikauden tulokseksi poistojen jälkeen  -1,2 miljoonaa euroa. Talousarvion lähtökohtia selostetaan tarkemmin kokouksessa. 

Ehdotus

Esittelijä

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus määrittelee vuoden 2021 menokehyksen talousarvion laadinnan pohjaksi.  

Päätös

Kunnanhallitus päätti jatkaa keskustelua talousarvion 2021 kehyksestä seuraavassa kokouksessa. Kokoukseen tuodaan mallit vaihtoehdoista, joilla talousarvio olisi ylijäämäinen, nollatulokseen perustuva tai lievästi alijäämäinen. 

Valmistelija

Ismo Airinen, Talous- ja hallintojohtaja, ismo.airinen@rusko.fi

Perustelut

Talousarvion vuoden 2021 kehyksen laadintaa on jatkettu kunnanhallituksen viime kokouksen jälkeen. Kehyksen lähtökohdiksi on menopuolella asetettu vuodelle 2020 sovittujen säästötoimenpiteiden jatkuminen kunnan omissa palveluissa ensi vuonna ja sosiaali- ja terveysmenojen kasvun nollabudjetointi huomioiden kuitenkin palkankorotukset. Tulopuolella on käytetty lähtökohtana valtion kesäkuussa antamaa verotuloennustetta. Lisäksi valtionosuuksissa on ennakoitu sekä elokuussa saatua tietoa valtion tälle vuodelle kunnille osoittaman kompensaation osittaisesta siirrosta ensi vuodelle että valtion muuta mahdollista tukea kunnille koronapandemian jatkumisesta johtuen. 

Tällä mallilla on vuosikatteeksi saatu n. 1,7 miljoonaa euroa  ja tilikauden yli-/alijäämäksi ns. nollatulos (vaihtoehto kehys 21 B). Muut vaihtoehdot lähtevät siitä, että valtio ei tue kuntia ensi vuonna normaalia valtionosuutta enempää (vaihtoehto kehys 21 A). Lisäksi sote-menojen kasvu olisi ennakoitua nopeampaa samalla kun kunnan omien toimintatuottojen kasvu (erit. tonttien myynti) ei toteutuisi odotetusti (vaihtoehto kehys 21 C).  Tuloslaskelma eri vaihtoehtoineen ja erittelyineen on esityslistan oheismateriaalina. Talousarvion kehyksen lähtökohtia selostetaan tarkemmin kokouksessa.    

Ehdotus

Esittelijä

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus määrittelee vuoden 2021 talouskehyksen talousarvion laadinnan pohjaksi. 

Päätös

Kunnanhallitus päätti jatkaa asian käsittelyä seuraavassa kokouksessa. 

Valmistelija

  • Ismo Airinen, Talous- ja hallintojohtaja, ismo.airinen@rusko.fi

Perustelut

Kunnanhallituksen viime kokouksen jälkeen on maan hallituksen budjettiriihessä sovittu, että kunnat saavat lisätukia koronaviruksen aiheuttaman tilanteen johdosta. Vuonna 2021 valtionosuuksiin tehdään 300 miljoonan euron kertaluonteinen korotus. Yhteisöveron jakoperusteita korotetaan määräaikaisesti, mikä lisää kuntien tuloja 550 miljoonaa euroa. Ruskon kunnan osuudeksi edellä mainituista tuista on tässä vaiheessa arvioitu 800 000 euroa, mikä on lisätty tuloslaskelmataulukon vaihtoehtoihin A (kehys 21 A) ja C (kehys 21 C). Vaihtoehdossa B (kehys 21 B) tämä tuki oli jo ennakoivasti otettu huomioon. Lisäksi taulukkoon on lisätty kunnanhallituksen viime kokouksessa edellyttämät henkilöstö- ja asukasluvut eri vuosina. Toimintakulupuolelle ei ole tehty muutoksia. Laskelmia selostetaan tarkemmin kokouksessa. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus määrittelee vuoden 2021 talouskehyksen talousarvion laadinnan pohjaksi. 

Päätös

Kunnanhallitus päätti hyväksyä talousarvion 2021 kehykseksi ja valmistelun lähtökohdaksi vaihtoehdon 21 B, jossa tilikauden yli-/alijäämä on nolla. Kehystä tarkennetaan kuitenkin siten, että toimintakulujen loppusumma on  34 811 000 euroa (josta sote-menot 16 100 000 euroa) ja muiden toimintatuottojen 1 617 000 euroa. 

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.