Kunnanhallitus, kokous 16.3.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 67 Leader-hankehakemus Nummilammen virkistysalueen kehittämiseen

RUSDno-2026-148

Valmistelija

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Valtuusto on hyväksynyt 24.11.2025 § 88 vuoden 2026 talousarviossa investointiprojektin "Virkistysalue Nummilammen perusparannus" (nro 8049). Investoinnin toteuttaminen edellyttää ulkopuolista rahoitusta.

Teknisen toimialan ja hyvinvointitoimialan yhteistyönä valmistellaan hanketta, jossa kehitetään Nummilammen virkistysaluetta. Hankkeessa parannetaan saunarakennuksen käytettävyyttä ja saavutettavuutta sekä turvataan sen käyttö kuntalaisten virkistys- ja yhteisöllisenä kohtaamispaikkana. Rakennus edellyttää perusparannusta erityisesti tilojen toimivuuden, turvallisuuden ja esteettömyyden osalta.

Hankkeelle haetaan maaseuturahoitusta Leader Varsin Hyvä ry:ltä. Hankkeen alustava kokonaiskustannusarvio on noin 100 000 euroa. Leader Varsin Hyvä edellyttää, että hakemukseen liitetään hakijan hallintosäännön mukainen toimielimen päätös hankeavustuksen hakemisesta.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää, että

1. Ruskon kunta hakee Leader Varsin Hyvä ry:ltä maaseuturahoitusta Nummilammen virkistysalueen kehittämishankkeelle ja käynnistää hankkeen valmistelun. Kunnan omarahoitusosuus hankkeessa on enintään 50 000 euroa vuoden 2026 talousarvion mukaisesti.

2. kunnanjohtaja valtuutetaan allekirjoittamaan hankehakemus yhdessä hyvinvointijohtajan kanssa

3. hakemuksen valmistelijat oikeutetaan tekemään hakemukseen tarvittavat tekniset täydennykset ja tarkennukset hakuprosessin aikana

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätöksen yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusoikeus
Päätökseen tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus on osoitettava sille viranomaiselle jota kyseinen päätös koskee.

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksianto
Oikaisuvaatimus on tehtävä neljäntoista (14) päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Jollei muuta näytetä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä (7.) päivänä sen jälkeen, kun asiakirja on annettu postin kuljetettavaksi.
Saantitodistusta vastaan lähetetystä päätöksestä katsotaan saadun tieto saantitodistuksen osoittamana päivänä. Erillistä tiedoksisaantitodistusta käytettäessä päätöksestä katsotaan saadun tieto todistukseen merkittynä päivänä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Sähköinen asiakirja täyttää myös kirjallisen asiakirjan vaatimuksen. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

 - päätös, johon vaaditaan oikaisua
 - miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
 - millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Vaatimuksen perusteineen on käytävä ilmi oikaisuvaatimuksesta. Tekijän on allekirjoitettava oikaisuvaatimus ja siinä on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä saa Ruskon kunnan keskushallinnosta.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Osoitettava sille viranomaiselle jota kyseinen päätös koskee:

Kunnanhallitus, Hyvinvointilautakunta, Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta, Tekninen lautakunta TAI Tarkastuslautakunta

- viranomainen: xxxxxx
- käynti- ja postiosoite Koulutie 15, 21290 Rusko
- sähköposti rusko@rusko.fi