Tekninen lautakunta, kokous 12.11.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 128 Maunun koulun peruskorjauksen ja laajennuksen suunnittelu

RUSDno-2020-344

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Perustelut

Kunnanvaltuusto hyväksyi 25.5.2020 § 29 Maunun koulun perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelman. Valtuusto päätti muuttaa vuoden 2020 talousarvion investointiohjelmaa siten, että kiinteisiin rakenteisiin ja laitteisiin Maunun koulun laajennukseen lisätään 138.000 euroa rakennussuunnittelun käynnistämiseksi.

Tekniset palvelut on päätöksen jälkeen toiminut prosessikaavion mukaisesti. Jokaiselta suunnittelualalta on valittu kolme hyväksi todettua suunnittelutoimistoa, jolta on pyydetty tarjoukset. Tarjoukset on saatu ja niistä on valittu kokonaistaloudellisesti edullisimmat.

Pää- ja arkkitehti suunnittelijaksi esitetään Arkkitehtitoimisto Ark Aboa Oy, rakennesuunnittelijaksi Insinööritoimisto Mauri Maanpää Oy, LVIA suunnittelijaksi Sitowise Oy ja sähkösuunnittelijaksi Sähkö Tammisto Oy. Lisäksi koulupuoli on esittänyt AV suunnitteluun asiantuntijaksi Atea Oy:tä. Hankeryhmä perehtyy AV tarpeeseen elokuun alussa pidettävässä kokouksessa. Tekninen johtaja esittelee kokouksessa yhteenvedon tarjouksista. Kaikkien tarjousten yhteenlaskettu hinta on noin 95 000,00€ alv 0%

Ehdotus

Esittelijä

Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Tekninen lautakunta päättää valita Maunun koulun perusparannuksen ja laajennuksen pää- ja arkkitehti suunnittelijaksi Arkkitehtitoimisto Ark Aboa Oy:n, rakennesuunnittelijaksi Insinööritoimisto Mauri Maanpää Oy:n, LVIA suunnittelijaksi Sitowise Oy:n ja sähkösuunnittelijaksi Sähkö Tammisto Oy:n tarjousten mukaisesti. Jokaisesta suunnittelualasta tehdään erilliset sopimukset, jotka allekirjoittavat teknisen lautakunnan puheenjohtaja ja toimialajohtaja hallintosäännön mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotuksen mukaisesti

Valmistelija

  • Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Perustelut

Maunun koulun suunnitelmat ovat viimeistelyä vailla valmiit. Kunnaninsinööri ja tekninen johtaja esittelevät lautakunnalle suunnitelmia.

Tarjouspyyntöasiakirjat on valmisteltu yhteistyössä PTC service Oy:n kanssa ja tarjousmuotona käytetään rajoitettua neuvottelumenettelyä, joka on kaksi kierroksinen tarjouskilpailu teknisten palveluiden toimintamallin mukaisesti. Tarjouspyyntöasiakirjat esitellään kokouksessa.

Tarjousasiakirjat lasketetaan kahdella eri kustannuslaskijalla, ennen kuin hanke tuodaan lopulliseen päätöksentekoon, jotta päätöksentekijöillä on myös tiedossa hankkeen alustava kustannusarvio.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Tekninen lautakunta merkitsee Maunun koulun suunnittelutilanteen tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotuksen mukaisesti