Hyvinvointilautakunta, kokous 29.9.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 71 Operatiivisen julkaisupalvelun kokeilu loppuvuonna 2026

RUSDno-2026-499

Valmistelija

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Perustelut

Hallintosäännön mukaan hyvinvointilautakunta päättää kunnan viestinnän resursoinnista. Viestintätiimi tukee toimialojen viestintää ja yhteisten toimintatapojen kehittämistä, mutta ei yksin ratkaise sisältöjen viimeistelyyn ja tekniseen julkaisemiseen liittyvää resurssitarvetta.

Toimialoilla syntyy säännöllisesti asioita, jotka tulee julkaista kunnan verkkosivuilla ja tarvittaessa sosiaalisen median kanavissa. Asiatieto syntyy toimialoilla, mutta sen muokkaaminen eri kanaviin soveltuvaksi ja julkaiseminen edellyttävät työaikaa ja viestinnällistä osaamista.

Loppuvuodelle 2026 esitetään määräaikaista kokeilua, jossa sisältöjen toimituksellista viimeistelyä ja julkaisemista hankitaan viestintäalan yritykseltä suoriteperusteisena palveluna.

Kunnan työntekijä toimittaa palveluntuottajalle sähköisellä lomakkeella keskeiset asiatiedot, kohderyhmän, julkaisuajankohdan, mahdolliset toimintaohjeet ja yhteystiedot sekä käytettävissä olevan kuva- tai muun aineiston. Palveluntuottaja muokkaa aineistosta julkaisukelpoisen sisällön ja julkaisee sen sovituissa kunnan kanavissa.

Toimiala vastaa edelleen asiatietojen oikeellisuudesta ja ajantasaisuudesta sekä aineiston toimittamisesta julkaistavaksi. Ostopalvelulla hankitaan täydentävää resurssia sisältöjen viimeistelyyn ja julkaisemiseen, eikä sillä siirretä toimialojen viestintävastuuta.

Palvelusta maksetaan toteutuneiden toimeksiantojen ja sovitun suoritekohtaisen hinnoittelun perusteella. Vuoden 2026 hankinnan arvo on noin 3 000 euroa ilman arvonlisäveroa.

Kokeilussa seurataan palvelun käyttöä, toimeksiantojen määrää ja luonnetta, julkaisuihin käytettävää työaikaa sekä kustannuksia. Samalla arvioidaan, jääkö viestittäviä asioita julkaisematta ajan, osaamisen tai julkaisuresurssin puuttuessa. Kokeilun perusteella arvioidaan operatiivisen viestinnän resurssitarvetta ja tarkoituksenmukaista järjestämistapaa. Mahdollisesta pysyvämmästä toimintamallista ja sen resursoinnista päätetään erikseen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Hyvinvointilautakunta päättää valtuuttaa hyvinvointijohtajan hankkimaan edellä kuvatun operatiivisen julkaisupalvelun suoriteperusteisena kokeiluna loppuvuodelle 2026.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusoikeus
Päätökseen tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus on osoitettava sille viranomaiselle jota kyseinen päätös koskee.

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksianto
Oikaisuvaatimus on tehtävä neljäntoista (14) päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Jollei muuta näytetä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä (7.) päivänä sen jälkeen, kun asiakirja on annettu postin kuljetettavaksi.
Saantitodistusta vastaan lähetetystä päätöksestä katsotaan saadun tieto saantitodistuksen osoittamana päivänä. Erillistä tiedoksisaantitodistusta käytettäessä päätöksestä katsotaan saadun tieto todistukseen merkittynä päivänä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Sähköinen asiakirja täyttää myös kirjallisen asiakirjan vaatimuksen. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

 - päätös, johon vaaditaan oikaisua
 - miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
 - millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Vaatimuksen perusteineen on käytävä ilmi oikaisuvaatimuksesta. Tekijän on allekirjoitettava oikaisuvaatimus ja siinä on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä saa Ruskon kunnan keskushallinnosta.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Osoitettava sille viranomaiselle jota kyseinen päätös koskee:

Kunnanhallitus, Hyvinvointilautakunta, Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta, Tekninen lautakunta TAI Tarkastuslautakunta

- viranomainen: xxxxxx
- käynti- ja postiosoite Koulutie 15, 21290 Rusko
- sähköposti rusko@rusko.fi