Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta, kokous 18.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 50 Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyys- ja yhteistyötahojen arviointikyselyjen tulokset 2021

RUSDno-2021-319

Perustelut

Varhaiskasvatuspalveluiden asiakastyytyväisyyskysely on toteutettu sähköisenä kyselynä ajalla 26.4.-10.5.2021. Kysely toteutettiin kaikissa kunnallisissa päiväkodeissa ja yksityisessä varhaiskasvatuksessa. Myös henkilökunta on vastannut kyselyyn. Edellisen kerran asiakastyytyväisyyskysely on toteutettu kunnan päiväkodeissa vuonna 2020 mutta sisällöltään hieman erilaisena ja tästä syystä uusien tulosten vertailu aiempiin ei ole kaikilta osin perusteltua. Kevään 2021 kyselyyn on vastannut 152 huoltajaa ja 33 työntekijää.

Kyselyn tulokset ja saatu palaute käydään päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa ryhmäkohtaisesti kyseisen henkilöstön kanssa läpi. Jokainen päiväkoti ja perhepäivähoitokoti nostaa tuloksista 2-3 kehittämiskohdetta ja laatii seuraavalle toimikaudelle niihin liittyvät toimenpiteet, tavoitteet sekä arvioinnin aikataulun. Kyselyn vastauksista ja sovituista toimenpiteistä tiedotetaan myös asiakasperheitä.

Kyselyn tuloksista on nähtävissä, että huoltajat ovat tyytyväisiä lastensa varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen. Myös työntekijät ovat erittäin tyytyväisiä kokonaisuuteen. Kehittämistoimenpiteitä on jatkossa kohdistettava huoltajien osallisuuden ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen ja vahvistamiseen, päivittäisviestintään varhaiskasvatuksen arjen toiminnoista sekä muuhun varhaiskasvatuksen yleiseen tiedottamiseen. Korona-ajan vaikutukset huoltajien ja varhaiskasvatuksen väliseen yhteistyöhön tulevat ilmi avoimissa vastauksissa. Huoltajat kuitenkin ovat kokeneet korona-ajan tiedottamisen riittäväksi.

Varhaiskasvatuspalvelut on lisäksi tehnyt arviointikyselyn yhteistyökumppaneilleen ja tämä sähköinen kysely on ollut vastattavana 19.4.-3.5.2021. Kysely on lähetetty mm. kuntapäättäjille, kunnan eri toimialoille, sote-palveluihin ja varhaiskasvatuksen yksityisille palveluntuottajille. Vastaavaa kyselyä ei ole aiemmin tehty. Kyselyyn vastasi 15 henkilöä eli verrattain pieni joukko kohderyhmästä.

Yhteistyökumppaneiden arviointiyselyn tuloksista on vastaajien vähyydestä huolimatta todettavissa, että varhaiskasvatuksen yhteistyökumppanit ovat tyytyväisiä kunnan varhaiskasvatuksen toimintaan, julkisuuskuvaan ja yleiseen laatuun. Yhteistyön kehittäminen ja tarkempi sopiminen eri tahojen kanssa on kuitenkin tarpeen ja tämä tulee olemaan varhaiskasvatuksessa yksi seuraavan kauden kehittämis- ja laatutyön painopiste.

Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskyselyn sekä yhteistyökumppaneiden arviointikyselyn tulokset julkaistaan kunnan nettisivuilla toukokuun 2021 aikana.

Ehdotus

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta merkitsee varhaiskasvatuksessa keväällä 2021 toteutettujen asiakastyytyväisyys- sekä yhteistyökumppaneiden arviointikyselyiden tulokset tietoonsa saatetuksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.