Hyvinvointilautakunta, kokous 29.4.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 29 Ilmoitus- ja muut asiat

Valmistelija

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Kokouskäsittely

Liikuntapalveluvastaava Erkki Korpela esitteli kokouksen alussa leikkipuistojen kunnostukseen liittyvän investointiprojektin (8400) toteuttamissuunnitelmia, joissa osa projektin määrärahoista kohdennetaan Vahdon kunnanosan leikkipuistojen kunnostukseen osallistamalla kuntalaisia ideointiin ja suunnitteluun ns. osallistavan budjetoinnin periaatteita soveltaen. Ehdotus sai lautakunnan hyväksynnän ja tuen. 

Liikuntapalveluvastaava esitteli myös Ruskon Pallolta tulleen aloitteen liikuteltavien pesäpallo- ja jalkapallovaihtoaitioiden hankkimiseksi. Käydyssä keskustelussa todettiin, että hyvinvointilautakunta puoltaa aloitetta, mutta lautakunnalla ei ole ko. hankitaan varattuja määrärahoja (n. 10 000 euroa), joten aloite päätettiin lähettää kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

Hyvinvointijohtaja kertoi, että hyvinvointitoimiala oli saanut rahoitukset Lounais-Suomen aluehallintovirastolta etsivään nuorisotyöhön sekä kesäkerhotoimintaan. Viimeksi mainittuun kylläkin vähemmän kuin aiemmin, joten toimintaa täytyy muokata päätöksen mukaisesti ensi toimintavuodeksi. Lisäksi hyvinvointijohtaja kertoi, että oli valmisteltu hankehakemus ympäristöministeriölle ikäihmisten välimuotoisen senioriasumisen kehittämisen hankkeeseen.

Hyvinvointilautakunta kiinnitti huomiota vanhan nuorisotalon tilanteeseen, johon odottaa saavansa kiinteistötyöryhmältä ratkaisuehdotusta sekä asiasta pikaista päätöstä.

Hyvinvointilautakunnan tulevista kokousajankohdista päätettiin seuraavasti: 27.5. ja 9.9.2021. Tuleva lautakunta voi sopia loppuvuoden kokousajakohdat.


Muutoksenhaku

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.