Perustelut
Ruskon Maunun koulun opettaja on pyytänyt vahingonkorvauslain oppilaalta vahingonkorvausta hajotetusta roskiksesta. Koska korvausta ei saatu, Maunun koulun rehtori teki asiasta pyynnön viranhaltijapäätöksellä. Samalla Ruskon kunta lähetti laskun ja pienen ajan päästä perintäohjeiden mukaan maksukehoituksen. Asiasta neuvoteltiin oppilaan vanhemman kanssa ja Ruskon kunnan johtava rehtori Kai Laitinen päätti, että vahingonkorvauksen perimisestä luovutaan. Vahingonkorvausvaatimusta käsiteltiin silloin Ruskon kunnan opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnassa.
Oppillaan vanhempi on toimittanut 7.6.2024 selvityspyynnön Ruskon kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus laatii kirjallisen selvityksen, kuinka paljon vahingonkorvausvaatimuksen käsittely on kuntalaisille tullut maksamaan. Vahingonkorvausvaatimuksessa vaadittiin yhdeksän euron summaa (9,00 €).
Selvityspyynnön esittäjällä on itsellä arviolaskelma, kuinka paljon vahingonkorvausvaatimuksen käsittely kunnassa maksoi. Hän kuitenkin haluaa, että kunnanhallitus laatii tarkemmat laskelmat kuluista. Nämä kulut toimitetaan edelleen aluehallintovirastoon kantelun liitteeksi. Kustannukset muodostuvat Ruskon kunnan virkamiesten ja työntekijöiden työajasta, joka on käytetty asian hoitamiseksi.
Ehdotus
Esittelijä
-
Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi
Kunnanhallitus merkitsee selvityspyynnön tiedoksi ja antaa selvitystyön keskushallinnon tehtäväksi.
Päätös
Kunnanhallitus totesi, että asian käsittely on toteutettu virkatyönä ja tästä johtuen muita ylimääräisiä kustannuksia kuin kysyjän lapsen osallisuudesta aiheutunut roskakorin rikkoutuminen, ei ole syntynyt.