Perustelut
Ruskon kunnassa on ollut laadittavana palvelustrategia. Laadinnan taustalla on elinvoimaohjelman vaatimus laatia palveluverkoston riittävyyden tarkastelu kerran valtuustokauden aikana. Elivoimaohjelmaan kirjattuna tavoitteena on se, että palveluverkko vastaa lakisääteisten palvelujen tarvetta.
Palvelustrategian laadinta alkoi viime vuoden lopulla. Valmistelun aikana on pidetty kaksi työpajaa, joista ensimmäinen oli johtoryhmän työpaja ja jälkimmäiseen kutsuttiin myös valtuutetut ja kunnanhallituksen jäsenet. Työpajojen jälkeen strategialuonnosta on esitelty johtoryhmälle ja kunnanhallitukselle, joissa on kommentoitu luonnosta. Konsulttina työssä on ollut Kissconsulting Oy.
Palvelustrategia on nyt valmistunut. Palvelustrategia pohjautuu kunnan strategiaan. Palvelustrategian todetaan antavan kunnalle rakenteet ja työkalut palvelun tuottamisen näkökulmiin. Palvelustrategian toteuttamisen tavoitteena on sujuvoittaa toimintaa ja parantaa kunnallista vetovoimaa. Palvelustrategian toteuttamisessa tulee kuitenkin ottaa huomioon kunnan taloudellinen tilanne hyödyntäen luovuutta ja osallisuutta. Näkökulma on perusteltu eritoten ottaen huomioon kuntien tämän hetkiset taloudelliset haasteet.
Palvelustrategian sisältö koostuu seuraavista osista: palvelustrategian laatiminen, palvelun kehittäminen keskiöön ja palveluverkko. Palvelustrategian keskeisimpänä sisältönä voidaan pitää palvelukulttuurin kehittämistä, johon osallistetaan eri tahoja. Kehittämisen eri vaiheina nähdään olevan: kehittämisen kulttuurin sisäistäminen ja jalkauttaminen, kohtaamiset, prosessit, palveluinnovaatiot ja palveluverkko sekä palvelumaine.
Käydään keskustelua palvelustrategian jalkauttamisesta ja sitouttamisesta. Selkeä tarve palvelustrategian jatkotyölle on olemassa.
Laadittu palvelustrategia on esityslistan oheismateriaalina.
Ehdotus
Esittelijä
-
Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy laaditun palvelustrategian.
Kunnahallitus päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti päätöksenteon jälkeen.
Päätös
Kunnanhallitus päätti lähettää palvelustrategian johtoryhmän jatkotyöstettäväksi.