Kunnanhallitus, kokous 5.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 40 Ostolaskudatan julkaiseminen Ruskolla

RUSDno-2024-63

Valmistelija

  • Sari Laine, talous- ja hallintojohtaja, sari.laine@rusko.fi

Perustelut

Viime vuosina osa kunnista ja muista julkisyhteisöistä on avannut oman ostolaskudatansa julkisesti nähtäville. 
Ruskon kunnan perussuomalaiset ovat toimittaneet tähän liittyen valtuustoaloitteen 14.11.2022 § 64.

Ostolaskudatan avaaminen on kunnille vapaaehtoista eli laista tulevaa velvoitetta tähän ei ole. Datan avaaminen voi olla kuitenkin hyödyllistä ja se edistää kunnan avoimuutta ja vahvistaa demokratiaa.
Ostolaskudatan avaaminen kunnan taloushallinnon järjestelmistä helpommin käytettävään muotoon ja kenen tahansa ulottuville voi edesauttaa myös oman kunnan toiminnan suunnittelua ja johtamista.

Ostolaskudatan avaamiseen valmistautuvan kunnan on hyvä muodostaa kokonaiskuva siitä, mitä ollaan tekemässä. Tässä kokonaiskuvassa on selvitettävä: ostolaskudatan avaamisen prosessi, ostolaskudatan vaatimat kertaluonteiset investoinnit ja toistuvat kustannukset (myös henkilöresurssit), ostolaskudatan avaamisen aiheuttamat
muutostarpeet sopimuksiin, henkilöstön koulutus, tietosuojakysymysten läpikäynti ja niiden huomioiminen avaamisen toteuteuksessa.

Nykyisessä talousohjelmassa saattaa olla jo saatavissa riittävät tiedot, jolla ostolaskut saadaan tuotettua Kuntaliiton antaman suosituksen mukaisesti. Sen lisäksi talousohjelmistotoimittajalta on mahdollista ostaa koulutusta oikeanlaisen raportin aikaansaamiseksi.

Tavoitteena on, että ostolaskudata otettaisiin ulos kerran vuodessa tilinpäätöksen hyväksymisen jälkeen. Ennen ostolaskudatan julkaisemista data tulee tietosuojavaltuutetun ja palvelualojen kanssa käydä lävitse, jotta voidaan vastata tiedon olevan sellaista, että se täyttää
erilaiset säädökset, jotka tulee ottaa huomioon. Käsittelyn jälkeen data julkaistaisiin omilla kunnan kotisivuilla ja avoindata.fi -palvelussa.

Tietoa ei saada ulos ohjelmasta suoraan oikeassa muodossa, vaan aineiston käsittely ennen julkaisua vaatii jonkin verran manuaalista työtä. Esimerkiksi salaisia tietoja ei saa julkaista. Lisäksi erityistä huomiota tulee kiinnittää henkilötietosuojaan esimerkiksi yksityisten
elinkeinoharjoittajien osalta. Avoin data tulee olla julkista tietoa, mutta kaikki julkinen tieto ei ole avointa dataa. Ostolaskudatan avaamisesta julkiseksi on tehtävä päätös. Hallintosäännössä ei suoraan oteta kantaa päätöksen tekemiseen ostolaskudatan avaamiseen liittyen. Tästä johtuen kunnanhallitus on se
taho, joka tekee datan avaamisesta päätöksen.

Ostolaskudatan valmistelua jatketaan kevään 2023 aikana ja vuoden 2022 sekä 2023 ostolaskudatat julkaistaan tilinpäätöksen 2023 valmistumisen jälkeen.

Oheimsateriaalit:

Kuntien ja kuntayhtymien ostolaskudatan julkaisemisen ohje

Valtuustoaloite: ostolaskut julkisiksi

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää, että Ruskon kunta julkaisee ostolaskudatansa takautuvasti vuodelta 2022 ja 2023 sekä jatkossa kalenterivuosittain. Tiedot julkaistaan Kuntaliiton suosituksen mukaisesti siten, että toiminimiyrittäjien tiedot esitetään anonyyminä.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

Esteellisyys

  • Kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Antti Jussila ja valtuuston puheenjohtaja Antti Mattila ilmoittivat olevansa esteellisiä asiassa ja poistuivat paikalta käsittelyn ajaksi. Perusteena intressijääviys § 28.2-3.