Tekninen lautakunta, kokous 16.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 44 Kunnantalon ja kirjaston hankesuunnitelman tilanne

RUSDno-2024-290

Valmistelija

  • Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Perustelut

Kiinteistön matala osa puretaan ja tilalle rakennetaan uusi kaksikerroksinen osa. Kiinteistöön sijoitetaan Kirjasto, palvelupiste, kunnantalo ja monikäyttötila. Laajennusosa on uudisrakennus ja vanha kaksikerroksinen tila saneerataan. Hanke sisältyy keskusta-alueen kaavamuutokseen.

Hankeselvitys on käynnistetty 29.8.2023. Kustannusarvio selvitystyöt ovat käynnissä erillisissä tutkimuksissa. Ohjausryhmä päätti 29.4, että hankesuunnitelma tuodaan päätöksentekoon toukokuussa 2024. Palolaitoksen saneeraukseen on mahdollista saada palosuojelurahastolta avustusta. 

Kustannuslaskenta on hankesuunnitelmavaiheessa arvio ja lopullinen hinta saadaan vasta tarjousvaiheessa, jolloin tehdään myös rakentamispäätös.

Aikatauluna olisi rakentamisen aloitus noin maalis-, huhtikuu 2025. Suunnittelu ja kilpailutus olisi valmiit vuoden 2024 aikana.

Hyvinvointialueelle on oltu yhteydessä paloaseman jatkon kannalta, mutta selkeää vastausta ei olla saatu.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Tekninen lautakunta merkitsee kunnantalon suunnittelutilanteen tietoonsa saatetuksi.

Päätös

Päätösehdotuksen mukaan.