Valtuusto, kokous 16.8.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 57 Valtuuston koollekutsumistavasta päättäminen

RUSDno-2021-450

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ismo Airinen, Talous- ja hallintojohtaja, ismo.airinen@rusko.fi

Perustelut

Kuntalain 94 §:n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamaansa asian käsittelyä varten. Tällainen asia on valmisteltava kiireellisesti. Valtuuston kutsuu koolle puheenjohtaja. Kokouskutsun valtuuston ensimmäiseen kokoukseen antaa kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kokouksen avaa iältään vanhin läsnäoleva valtuutettu, joka johtaa puhetta, kunnes valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat on valittu. Kutsussa on ilmoitettava käsiteltävät asiat. 

Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava yleisessä tietoverkossa. Kokouskutsu voidaan lähettää sähköisesti, jos kunta huolehtii, että tähän tarvittavat välineet ja yhteydet ovat käytettävissä. 

Kuntalain 108 §:n mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu, sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Ilmoitusten on oltava yleisessä tietoverkossa 14 vuorokautta, jollei asian luonteesta muuta johdu. Ilmoituksen sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta edellä mainitun ajan kuluttua. 

Ruskon kunnan hallintosäännön 80 §:n mukaan kokouskutsun antaa valtuuston puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, jos kyseessä on sähköinen kokous ja ilmoitettava verkko-osoite ja tila, jossa yleisö voi seurata kokousta. Kokouskutsussa on mainittava jos osa kokousasioista käsitellään suljetussa kokouksessa. Kokouskutsu on lähetettävä vähintään viisi päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla.   

Viime vuosina valtuuston kokouskuulutus on julkaistu kunnantalon virallisella ilmoitustaululla ja kunnan www-sivuilla. Lisäksi kokouksesta on tiedotettu Turun Tienoo- ja Ruskolainen -nimisissä lehdissä. Vuoden 2020 alusta kokouskutsu on toimitettu sähköisesti kullekin valtuutetulle sekä kunkin ryhmän ensimmäiselle varavaltuutetulle, kunnanhallituksen jäsenille sekä niille, joilla on kokouksssa läsnäolo- ja puheoikeus. 

Ehdotus

Esittelijä

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että toimikautena 2021 -2025 valtuuston kutsu asialistoineen julkaistaan yleisessä tietoverkossa (kunnan www-sivut). Lisäksi kutsut valtuuston kokoukseen toimitetaan valtuutetuille, 1.varavaltuutetuille sekä kunnanhallituksen jäsenille sähköisesti. 

Lisäksi kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuuston kokouksesta voidaan tiedottaa tarvittaessa myös kunnantalon ilmoitustaululla sekä Turun Tienoo- ja Ruskolainen -nimisissä lehdissä. 

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen. 

Valmistelija

  • Ismo Airinen, Talous- ja hallintojohtaja, ismo.airinen@rusko.fi

Perustelut

Kuntalain 94 §:n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamaansa asian käsittelyä varten. Tällainen asia on valmisteltava kiireellisesti. Valtuuston kutsuu koolle puheenjohtaja. Kokouskutsun valtuuston ensimmäiseen kokoukseen antaa kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kokouksen avaa iältään vanhin läsnäoleva valtuutettu, joka johtaa puhetta, kunnes valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat on valittu. Kutsussa on ilmoitettava käsiteltävät asiat. 

Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava yleisessä tietoverkossa. Kokouskutsu voidaan lähettää sähköisesti, jos kunta huolehtii, että tähän tarvittavat välineet ja yhteydet ovat käytettävissä. 

Kuntalain 108 §:n mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu, sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Ilmoitusten on oltava yleisessä tietoverkossa 14 vuorokautta, jollei asian luonteesta muuta johdu. Ilmoituksen sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta edellä mainitun ajan kuluttua. 

Ruskon kunnan hallintosäännön 80 §:n mukaan kokouskutsun antaa valtuuston puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, jos kyseessä on sähköinen kokous ja ilmoitettava verkko-osoite ja tila, jossa yleisö voi seurata kokousta. Kokouskutsussa on mainittava jos osa kokousasioista käsitellään suljetussa kokouksessa. Kokouskutsu on lähetettävä vähintään viisi päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla.   

Viime vuosina valtuuston kokouskuulutus on julkaistu kunnantalon virallisella ilmoitustaululla ja kunnan www-sivuilla. Lisäksi kokouksesta on tiedotettu Turun Tienoo- ja Ruskolainen -nimisissä lehdissä. Vuoden 2020 alusta kokouskutsu on toimitettu sähköisesti kullekin valtuutetulle sekä kunkin ryhmän ensimmäiselle varavaltuutetulle, kunnanhallituksen jäsenille sekä niille, joilla on kokouksssa läsnäolo- ja puheoikeus. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Valtuusto päättää, että toimikautena 2021 -2025 valtuuston kutsu asialistoineen julkaistaan yleisessä tietoverkossa (kunnan www-sivut). Lisäksi kutsut valtuuston kokoukseen toimitetaan valtuutetuille, 1.varavaltuutetuille sekä kunnanhallituksen jäsenille sähköisesti. 

Lisäksi valtuusto päättää, että valtuuston kokouksesta voidaan tiedottaa tarvittaessa myös kunnantalon ilmoitustaululla sekä Turun Tienoo ja Ruskolainen -nimisissä lehdissä. 

Päätös

Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen.