Valtuusto, kokous 16.8.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 53 Varsinais-Suomen käräjäoikeuden lautamiesten vaali

RUSDno-2021-441

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Lain käräjäoikeuden lautamiehistä 3 §:n (22.12.2019/11) mukaan käräjäoikeuden lautamiesten lukumäärän vahvistaa Tuomioistuinvirasto. Jos käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluu useampia kuntia, Tuomioistuinvirasto vahvistaa kunkin kunnan alueelta valittavien lautamiesten määrän ensisijaisesti kuntien henkikirjoitettujen asukkaiden lukumäärän suhteessa. Jokaisesta kunnasta on kuitenkin valittava vähintään yksi lautamies.

Lain käräjäoikeuden lautamiehistä 4 §:n mukaan kunnanvaltuusto valitsee lautamiehet kunnanvaltuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.

Lautamiehen tehtävää ei voida pitää kunnallisena luottamustehtävänä vaikka valtuusto valitsee lautamiehet. Lautamiehet, joilla on yksilöllinen äänioikeus, ovat tuomioistuimen jäseniä ja toimivat tuomarin vastuulla.

Lautamieslain 2 §:n mukaan lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.

Tuomioistuinvirasto on päätöksellään 11.6.2021 (TIV/67/2021) vahvistanut Ruskon kunnan lautamiesten lukumääräksi 1 (aiemmin 2). Taustalla on Varsinais-Suomen käräjäoikeuden jäsenmäärän väheneminen 40 henkilöllä. Kyseisessä päätöksessä kuvataan tarkemmin lautamiehelle asetettuja edellytyksiä.  

Ehdotus

Esittelijä

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee 31.5.2025 asti ulottuvaksi toimikaudeksi Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen yhden (1) lautamiehen.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen. 

Valmistelija

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Lain käräjäoikeuden lautamiehistä 3 §:n (22.12.2019/11) mukaan käräjäoikeuden lautamiesten lukumäärän vahvistaa Tuomioistuinvirasto. Jos käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluu useampia kuntia, Tuomioistuinvirasto vahvistaa kunkin kunnan alueelta valittavien lautamiesten määrän ensisijaisesti kuntien henkikirjoitettujen asukkaiden lukumäärän suhteessa. Jokaisesta kunnasta on kuitenkin valittava vähintään yksi lautamies.

Lain käräjäoikeuden lautamiehistä 4 §:n mukaan kunnanvaltuusto valitsee lautamiehet kunnanvaltuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.

Lautamiehen tehtävää ei voida pitää kunnallisena luottamustehtävänä vaikka valtuusto valitsee lautamiehet. Lautamiehet, joilla on yksilöllinen äänioikeus, ovat tuomioistuimen jäseniä ja toimivat tuomarin vastuulla.

Lautamieslain 2 §:n mukaan lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.

Tuomioistuinvirasto on päätöksellään 11.6.2021 (TIV/67/2021) vahvistanut Ruskon kunnan lautamiesten lukumääräksi 1 (aiemmin 2). Taustalla on Varsinais-Suomen käräjäoikeuden jäsenmäärän väheneminen 40 henkilöllä. Kyseisessä päätöksessä kuvataan tarkemmin lautamiehelle asetettuja edellytyksiä.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Valtuusto valitsee 31.5.2025 asti ulottuvaksi toimikaudeksi Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen yhden (1) lautamiehen.

Päätös

Valtuusto valitsi 31.5.2025 ulottuvaksi toimikaudeksi Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen lautamieheksi Tuomas Alanteen.