Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta, kokous 26.1.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 3 Aloite opettajien infopakettiin erityislasten haasteista

RUSDno-2022-29

Valmistelija

  • Kai Laitinen, Johtava rehtori, kai.laitinen@rusko.fi

Perustelut

Ruskon vanhus- ja vammaisneuvosto on toimittanut lautakunnalle aloitteen aiheesta: opettajien infopakettiin erityislasten haasteista.
Aloitteessa mainittuihin asioihin esittelijä on tehnyt vastineen seuraavasti:

Viime vuosina pyrkimys on ollut se, että yhä useampi erityistä tukea saava oppilas sijoitetaan opiskelemaan yleisopetuksen ryhmiin erityisluokalla opiskelun sijaan. Tämä perustuu siihen, että Suomi on sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin, ohjelmiin ja julistuksiin. Pyrkimykset ovat myös tuottaneet tulosta, sillä yhä useampi erityisen tuen oppilas saa opetusta yleisopetuksen ryhmissä. 

Inkluusion käsite yhdistettiin koulutukseen ensimmäisen kerran Unescon Salamancan julistuksessa vuonna 1994. Julistuksessa linjattiin erityisopetuksen inklusiivisista toimintatavoista, käytänteistä ja periaatteista ja samalla korvattiin kritiikkiä saanut integraation käsite. Inkluusion määrittelyssä lähdettiin siitä, että kaikki oppilaat kuuluvat samaan oppimisympäristöön, heillä on oikeus osallistua yhteiseen opetukseen yhteisessä luokassa ja saada tarvitsemansa tukitoimet. Koulun henkilöstön tulisi yhdessä muiden kasvatustyöhön osallistuvien kanssa kohdata erilaisten oppilaiden edellytykset ja tarpeet sekä järjestää opetus niiden mukaan.

Erityisopetuksen strategian laatineen ohjausryhmän mukaan ”inklusiivisella opetuksella tarkoitetaan opetuksen järjestämistä siten, että jokainen oppilas saa riittävän ja oikea-aikaisen tuen oppimiselleen ja muulle kasvulleen. Inklusiivisuus on periaate, joka edellyttää sekä järjestelmän että toimintarakenteiden kehittämistä ja samalla myös sellaisen toimintakulttuurin ja pedagogisten menetelmien kehittämistä, jotka edistävät kaikkien oppilaiden onnistumista opinnoissaan sekä hyvää kasvua ja kehitystä. Opetusta järjestettäessä selvitetään aina ensin lähikoulun mahdollisuudet erityistä tukea tarvitsevan oppilaan opettamiseen. Tällöin arvioidaan myös koulun tarvitsemat resurssit ja tukitoimet, joita menestyksellinen opetus oppilaan oppimisen edistämiseksi edellyttää. Jos tilannearvio osoittaa, että oppilaan tuen tarve on erityisen vaativa, niin ettei opetusta voida järjestää lähikoulussa, opetus tulee järjestää siellä, missä se voidaan toteuttaa oppilaan edun mukaisesti."

Vuonna 2019 joukko kasvatuksen ja koulutuksen tutkijoita ja opettajia laati opetus- ja kulttuuriministeriölle avoimen kirjeen, jossa inkluusio määriteltiin oppimisen ja osallistumisen esteiden ehkäisynä, vähentämisenä ja poistamisena. "Inkluusio on siis tavallisen opetuksen kehittämistä, luokan ja koulun yhteisöllisyyden edistämistä, kaikkia oppilaita hyödyttävien pedagogisten lähestymistapojen istuttamista arkeen – ja tähän löytyy aineksia tavallisen opettajan tiedoista, taidoista ja kokemuksista. Koulun tukiverkosto erityisopettajineen ja oppilashuoltopalveluineen on tärkeä, mutta tavallinen opetus on lähtökohtana. Tavoitteena on koulujärjestelmän laaja muutos, jossa kaikki oppilaat – myös erityistä tukea tarvitsevat – hyväksytään yksilöllisine ominaisuuksineen. Heitä arvostetaan ja autetaan kasvamaan ja he tuntevat kuuluvansa täysivaltaisina jäseninä opetusryhmään ja kouluyhteisöön. Tällaisessa koulussa opitaan olemaan yhdessä olemalla yhdessä."]

Ruskolla pienryhmäluokkien oppilaat opiskelevat suurimman osan tunneistansa oman luokkansa kanssa, mutta myös tietyn osan tunneista oman ikäistensä yleisopetusluokan luokkakavereidensa kanssa.
Lähes aina pienryhmäoppilaan opiskellessa yleisopetuksen luokan mukana, hänen kanssaan on luokan ohjaaja tukemassa oppituntien sujumista.

Opettajat, ohjaajat ja oppilashuoltohenkilökunta yhdessä työskentelevät suunnitelmallisesti oppilaan onnistuneen koulupäivän etenemistä varten huomioiden kunkin oppilaan yksilölliset tuen tarpeet.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kai Laitinen, Johtava rehtori, kai.laitinen@rusko.fi

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta merkitsee asian tietoonsa saatetuksi.
Lisäksi lautakunta toteaa, että opettajat yhdessä nykyisen oppilashuoltohenkilökunnan kanssa huomioivat tukitoimet erityisen tuen oppilaan koulupäivän onnistumiseksi.

Päätös

Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen ja päätti Anu Tuomisen ehdotuksen mukaisesti, että jokaisessa koulussa järjestetään opettajille koulutuksellinen infotilaisuus erityislasten haasteista. Lisäksi lautakunta totesi, että nivelvaiheiden tiedonsiirtokäytänteisiin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Tuomisen ehdotusta kannatti Kaisa Tuurala.