Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta, kokous 26.1.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Aloite: koulukiusaaminen

RUSDno-2022-30

Valmistelija

  • Kai Laitinen, Johtava rehtori, kai.laitinen@rusko.fi

Perustelut

Ruskon valtuuston kokouksessa 29.11.2021 esitettiin vasemmistoliiton valtuustoaloite koskien koulukiusaamista Ruskon kouluissa. Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 3.1.2022 lähettää aloitteen opetus-​ ja varhaiskasvatuslautakunnan ja keskushallinnon valmisteltavaksi.
Vastine on tehty yhteistyössä johtavan rehtorin ja kunnanjohtajan kanssa.

Ruskon varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa ja peruskouluissa noudatetaan kiusaamiseen puuttumisessa seuraavaa toimintatapaa ja kunnassa on tehty suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä.
Kiusaamista on toistuvasti tapahtuvat kiusaamismuodot: mm. nimittelyt, uhkailut, kaveripiirin ulkopuolelle jättämiset, kiristäminen, fyysiset koskemiset, tekstiviestikiusaamiset, nettikiusaamisen eri muodot, 

Jokaisella koululla on oma tasa-arvo - ja yhdenvertaisuussuunnitelma, joiden perusta on tasa-arvolaissa (609/1986) ja yhdenvertaisuuslaissa (1325/2014).
Suunnitelmia tehdessä on kuultu oppilaskuntaa sekä sidosryhmiä. Koulun tasa-arvo - ja yhdenvertaisuustilannetta seurataan vuosittaisella oppilaille suunnatulla kyselyllä (viikko 16). Tasa-arvo - ja yhdenvertaisuussuunnitelma ja kyselyn tulokset käsitellään yhteisöllisessä oppilashuollossa.
Tasa-arvo - ja yhdenvertaisuustyö on pohjana kiusaamisen ehkäisemisessä ja siihen puuttumisessa.
Opetuksen järjestäjän tulee laatia opetussuunnitelman yhteydessä suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä (Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013 13§) sekä toimeenpanna suunnitelma ja valvoa sen noudattamista ja toteutumista. Suunnitelmassa on otettava huomioon sekä oppilaiden keskinäiset että oppilaiden ja aikuisten väliset vuorovaikutussuhteet.

Suunnitelmassa kuvataan:
•kiusaamisen ehkäiseminen ja siihen puuttuminen
•väkivallan ja aggressiivisen käyttäytymisen ehkäiseminen ja siihen puuttuminen
•häirinnän ehkäiseminen ja siihen puuttuminen
•asian käsittely yksilö-, ryhmä- ja koko yhteisön tasolla, oppilaan yksilöllinen tuki, tarvittava hoito ja jälkiseuranta sekä teon tekijän että teon kohteena olevan osalta
•yhteydenottotavat kotiin ja yhteistyö huoltajan kanssa
•yhteistyö viranomaisten kanssa
•suunnitelmasta tiedottaminen ja kouluyhteisön henkilöstön, oppilaiden ja huoltajien sekä yhteistyökumppanien perehdyttäminen ohjeisiin
•suunnitelman päivittäminen, toteutumisen seuranta sekä seurantaan liittyvä kirjaaminen ja arviointi.
 

Tämä suunnitelma on tehty hyödyntäen Opetushallituksen opasta Kiusaamisen vastainen työ kouluissa ja oppilaitoksissa (OPH, Oppaat ja käsikirjat 2020:3a)
Suunnitelmaa täydentävät koulukohtaiset KIVA-toimintamallit kiusaamisen selvittämisestä ja tunne- ja turvataitojen opettamisesta sekä koulujen kriisisuunnitelmat.
Kullakin koululla on vastuussa oleva KIVA-opettaja, joka vastaa suunnitelman käytännön toteuttamisesta koulussa.
Koulujen kriisisuunnitelmista vastaavat koulukohtaiset kriisiryhmät. Kriisisuunnitelmat löytyvät kouluittain turvallisuuskansioista.

Ruskon perusopetuksen koulut maksavat KIVA- koulu jäsenyydestä ja vastineeksi saadaan ajantasaista koulutusmateriaalia opettajille, sähköistä oppimateriaalia oppilaille ja vuosittainen KIVA-koulu kartoitus ja analyysi vastauksista.
Tämän lisäksi teetetään vuosittain koulukohtaiset omat kyselyt, joissa etsitään piilossa olevia kiusaamistapauksia.
Yksilökohtaisia kiusaamistapauksia ei tässä tuoda tietoon oppilaan tietoturvan turvaamiseksi.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kai Laitinen, Johtava rehtori, kai.laitinen@rusko.fi

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta merkitsee aloitteen tietoonsa saatetuksi sekä lähettää sen edelleen kunnanhallitukselle tiedoksi.

Päätös

Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen. Lisäksi lautakunta keskusteli vertaissovittelun mahdollisuudesta.