Tekninen lautakunta, kokous 10.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 24 Valkiavuoren kolmannen vaiheen kunnallistekniikan rakentaminen

RUSDno-2022-57

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Perustelut

Ruskon kunta on vuoden 2022 talousarviossa varautunut Valkiavuoren kolmannen vaiheen kunnallistekniikan rakentamiseen. Talousarviossa on 300 000 € määräraha hankkeeseen, mutta maaperätutkimuksissa on louhintamäärä kasvanut ja näin ollen myös kustannukset kasvavat. Tekninen johtaja on keskustellut asiasta kunnanhallituksen kanssa. Tarjouskilpailu avataan, jonka jälkeen esitetään lisämääräraha kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle.

Tarjousasiakirjat on laadittu Cloudia kilpailutusjärjestelmässä, jossa ne julkaistaan, sekä Hankintailmoituksissa eli HILMAssa hankintalain mukaisesti. 

Ruskon kunnassa on isoissa projekteissa sovittu käytettävän hankinnassa rajoitettua menettelyä, joka on kaksivaiheinen tarjouskilpailu. Ensimmäisessä vaiheessa pyydetään tarjoajilta laatukriteerit, jotka pisteytetään ja joista valitaan viisi tarjoajaa toiselle kierrokselle, jossa nämä viisi tarjoajaa antavat tarjouksen, joissa valinnan perusteena on halvin hinta.

Ensimmäisen vaiheen pisteytyksen jälkeen, jossa viisi urakoitsijaa valitaan, tehdään viranhaltijapäätös jatkoon valituista, johon on mahdollista hakea oikaisua 14 vrk aikana.

Toisen vaiheen edullisimman hintakilpailun valinnan tekee tekninen lautakunta.

Valkiavuoren kolmannen vaiheen ilmottautumis ja pisteytys päättyy 10.2.2022 klo 16 ja toisen vaiheen hintatarjouskilpailu viidelle tarjoajalle päättyy 7.3.2022 klo 16, tarjoukset esitellään tekniselle lautakunnalle 10.3.2022, joka tekee asiasta päätöksen.

Ohessa linkki tarjouspyyntöön:

https://tarjouspalvelu.fi/rusko?id=382954&tpk=5686a073-076a-4f5c-b41d-f20756b0bb3a

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Tekninen lautakunta merkitsee kilpailutuksen tietoonsa saatetuksi

Päätös

Päätösehdotuksen mukaan

Valmistelija

  • Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Perustelut

Toisen vaiheen hintatarjouskilpailu viidelle tarjoajalle päättyy 7.3.2022 klo 16, tarjoukset esitellään tekniselle lautakunnalle 10.3.2022, joka tekee asiasta päätöksen.

Tarjoukset esitellään kokouksessa ja esittelyn jälkeen annetaan päätösehdotus.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Päätösehdotus annetaan kokouksessa esittelyn jälkeen

- - - - - - - - -

 

Päätös

Tekninen lautakunta kävi läpi tarjousten avauspöytäkirjan.

Kokouksessa annettiin päätösehdotus.

Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle. 300 000 €  lisämäärärahan myöntämistä investointikohteille 8205 (tiet ja kadut) ja 8220 (vesihuolto)(Valkiavuoren kunnallistekniikan rakentamisen vaihe 3.).

Määräraha kasvu johtuu louhintamäärien kasvusta ja valvonnan lisäämisestä.

Tekninen lautakunta päättää valita LM-Suomiset Oy:n Valkiavuoren kunnallistekniikan vaihe 3 urakoitsijaksi halvimman tarjouksen tehneenä. Valinta on ehdollinen lisämäärärahan myöntämisestä riippuen.

Tämä päätös ei ole automaattisesti tilaus, vaan hankinnasta tehdään erillinen sopimusasiakirja.

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.