Hyvinvointilautakunta, kokous 16.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 17 Hyvinvointilautakunnan toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2021

RUSDno-2022-146

Valmistelija

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Perustelut

Vuonna 2021 hyvinvointipalveluissa toiminnan ennakoitavuutta ja suunnitelmallisuutta vaikeutti edelleen merkittävästi koronapandemia ja sen edellyttämät rajoitukset: toisaalta palvelutuotanto ja avoin toiminta osittain mahdollistuivat, mutta rajoitukset silti vaikuttivat kävijämääriin ja tapahtumatyyppiseen toimintaan. Loppuvuonna kirjaston kiinteistöasia nousi merkittäväksi toimintaa rajoittavaksi ja jatkossa ratkaistavaksi asiaksi.

Toimialan kehittämisessä jatkettiin suunnitelmallisesti käytännön kokeiluja ulkopuolisten kehittämishankkeiden avulla (liikuntaneuvonta, demokratiahanke) ja saatiin vakiinnutettua jo kokeiltuja tärkeitä hyvinvoinnin edistämisen toimia kuntaan (harrastustakuu, nanny-toiminta, etsivä nuorisotyön laajentaminen). Kehittämistoiminnassa saavutettiin myös alueellista ja valtakunnallista tunnustusta.

Toimialan perustoiminnassa uudistettiin yhdistysten avustusjärjestelmä, laadittiin kulttuurihyvinvointisuunnitelma ja kulttuurikasvatussuunnitelma sekä käynnistettiin laajan hyvinvointikertomuksen valmistelu. Koko kuntaa koskevina kehittämistoimina kunnan ulkoista ja sisäistä viestintää parannettiin, henkilöstöjohtamisen ja työhyvinvoinnin käytäntöjä kehitettiin, esteettömyyttä edistettiin ja osallistuttiin hyvinvointialueen valmisteluun. Osallisuutta vahvistettiin toteuttamalla useita avoimia kyselyjä ja kuntalaiskeskusteluja palvelujen kehittämiseksi.

Talouden osalta hyvinvointitoimialan sitova toimintakate ylittyi talousarviotasosta 5 880 euroa toteumaprosentin ollessa 100,6. Ulkoinen toimintakate oli kuitenkin 90,3 % eli 72 880 euroa alle talousarviotason, joten kokonaisylitys johtui pääasiassa sisäisten menojen yllättävästä kasvusta, joka näkyy ”muut toimintakulut” -kohdassa.

Henkilöstökulujen ylitys 11 407 euroa liittyi hankerahoituksella palkatun nannyn palkkauskuluihin, johon kuitenkin vastaavasti saatiin ulkopuolista rahoitusta. Hyvinvointitoimialan tuottokertymä 280 387 euroa olikin 167,4 % eli 112 893 euroa yli talousarvion. Henkilöstökulujen ylitykseen ei keskustoimiston ohjeiden mukaan haettu erillistä lisämäärärahaa toimintavuonna 2021, koska toimialan ulkoisten (ja siinä vaiheessa myös sisäisten) menojen toteuma näytti jäävän selvästi alle talousarviotason. Tästä syystä ylitykseen haetaan ylityslupaa vasta tilinpäätöksen yhteydessä.

Huomiona sisäisten menojen kasvuun on todettava, että kun kunnassa on viime vuosina kehitetty teknisen toimen sisäisen laskutuksen käytäntöjä, sisäisten kulujen menokehityksen seuranta ja siihen vaikuttaminen toimialoilla ei ole tosiasiallisesti tällä hetkellä mahdollista. Sisäisiä menoja ei ole toimialojen toimesta budjetoitu, niiden menokehitystä ei ole puolivuotistoteumaa pois lukien mahdollista seurata eikä niihin ole mahdollista toimintavuoden aikana vaikuttaa. Tästä syystä saattaisi olla syytä harkita, onko mielekästä edellyttää lautakunnilta sitovuustasoa sisäisten menojen osalta.

Tilinpäätöksen yhteydessä tulee laatia selonteko myös toimialan sisäisen valvonnan järjestämisestä. Sen osalta keskeisimmät huomiot on koottu oheismateriaaliin. Myös toimintavuotta ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumista on tarkemmalla tasolla kuvattu oheismateriaalin toimintakertomuksessa sekä talouden toteumaa omassa raportissaan.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Hyvinvointilautakunta hyväksyy hyvinvointitoimialaa koskevan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2021, selonteon sisäisen valvonnan järjestämisestä sekä anoo kunnanhallitukselta ja valtuustolta ylitysoikeutta henkilöstömenoja koskevaan 11 407 euron ylitykseen.

Päätös

Hyvinvointilautakunta hyväksyy hyvinvointitoimialaa koskevan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2021, selonteon sisäisen valvonnan järjestämisestä sekä anoo kunnanhallitukselta ja valtuustolta ylitysoikeutta henkilöstömenoja koskevaan 11 407 euron ylitykseen, joka aiheutui nanny-hanketoiminnan kuluista, joihin on saatu vastaavasti ulkopuolista rahoitusta.

Kokouskäsittely

Henri Remander ehdotti, että päätökseen kirjataan tarkennuksena henkilöstömenojen ylityksen aiheutuneen nanny-hanketoiminnan kuluista, joihin on saatu vastaavasti ulkopuolista rahoitusta. Teiju Tammi kannatti ehdotusta, ja tarkennus päätettiin kirjata päätökseen.

Lisäksi kokouksessa hyvinvointijohtaja toi esiin, että taloushallinnon ohjeiden mukaan ylitysoikeutta haetaan nimenomaan henkilöstökuluihin, ei sisäisistä kuluista aiheutuneeseen kulujen ylitykseen eikä investointiprojektin Leikkipaikat ylitykseen.

Tiedoksi

Kunnanhallitus