Hyvinvointilautakunta, kokous 16.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 21 Kulttuurihyvinvointisuunnitelman palvelukokeilut

RUSDno-2022-150

Valmistelija

  • Jari Hjelm, Kirjasto- ja kulttuuripalvelupäällikkö, jari.hjelm@rusko.fi

Perustelut

Aiempi käsittely:

Hyvinvointilautakunta 8.10.2020 § 68

Lautakunta päätti käynnistää kulttuurihyvinvointisuunnitelman laatimisen,​ jossa määritellään nykyistä monipuolisemmin kulttuurin rooli kunnan hyvinvoinnin edistämisessä sekä osallistamalla kuntalaisia määritetään suunnitelman mukaiset tavoitteet,​ toimenpiteet ja niiden rahoitus.

Kunnanhallitus 29.3.2021 § 68

--[Taiteen perusopetuksen] oppilaspaikkatuen sijaan painotetaan kulttuurihyvinvointisuunnitelman mukaista toimintaa kuten avointa taidekasvatusta (esim. musiikkileikkikoulu)- -

Hyvinvointilautakunta 19.10.2021 § 77

Hyvinvointilautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle,​ että taiteen perusopetuksen ostopalvelusopimus hyväksytään määräajaksi vuodeksi 2022 rajatulla oppilaspaikkamäärällä (22 kpl) ja vuonna 2020 päätetyillä jonottamisen kriteereillä.

Kunnanhallitus 1.11.2021 § 262

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti palauttaa taiteen perusopetuksen ostopalvelusopimuksen hyvinvointilautakunnalle uudelleen valmisteltavaksi. Valmistelussa on selvitettävä,​ miten kunnanhallituksen aiemmin asiassa tekemät linjaukset toteutetaan ja miten linjauksen johdosta säästyvät varat tullaan käyttämään.

Hyvinvointilautakunta 11.11.2021

Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä annetun selvityksen,​ miten kunnanhallituksen aiemmin taiteen perusopetusta koskevassa asiassa tekemät linjaukset toteutetaan ja miten linjauksen johdosta säästyvät varat tullaan käyttämään,​ ja lähettää asian edelleen kunnanhallituksen päätettäväksi.

Kunnanhallitus 13.12.2021 § 288

Kokouksessa annetun muutetun päätösehdotuksen mukaisesti kunnanhallitus päätti ­­­hyväksyä taiteen perusopetuksen ostopalvelusopimuksen määräajaksi vuodeksi 2022 rajatulla oppilaspaikkamäärällä (22 kpl) ja vuonna 2020 päätetyillä jonottamisen kriteereillä. Kunnanhallitus hyväksyi hyvinvointilautakunnan antamat selvitykset sekä edelleen kunnanhallitus päätti merkitä hyvinvointilautakunnalta saadun Kulttuurihyvinvointisuunnitelman luonnoksen tietoonsa saatetuksi.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan taiteilla voidaan saada aikaan merkittäviä tuloksia sairauksien ennaltaehkäisyssä, terveyden edistämisessä, sairauksien hoidossa ja niiden hallinnassa. Lääkäriliitto Duodecimin mukaan kulttuurin harrastaminen vaikuttaa terveyteen, hyvinvointiin ja elinikään merkittävästi.

Kulttuuriin osallistuminen ja taiteen menetelmät ehkäisevät tutkitusti syrjäytymistä, tuottavat kuulluksi ja osalliseksi tulemisen kokemuksia sekä lisäävät elämänlaatua koetun terveydentilan parantuessa. Kulttuuriin osallisuus, kulttuuriharrastukset ja kulttuurin menetelmät kehittävät ongelmanratkaisukykyä, tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä lisäävät itsetuntemusta ja parantavat itsetuntoa.

Ruskon kunnan kulttuurihyvinvointisuunnitelmaluonnos luo puitteet ja kuvailee kuntalaisille järjestettäviä kulttuurihyvinvointipalveluita ja niiden toteutustapoja.  Koska ala on verrattain uusi ja palvelutuottajien järjestäytymisaste matala, keskeisessä asemassa kulttuurihyvinvointipalveluita järjestettäessä paikallisesti on verkostomainen työtapa, kohdeavustukset sekä kokeilukulttuuri. Suunnitelmaa päivitetään säännöllisesti palveluista saatujen kokemusten myötä. 

Kulttuurihyvinvointisuunnitelman mukaisia uusia palveluita otetaan käyttöön määrärahojen puitteissa.  Palveluja järjestettäessä otetaan huomioon hyvinvointisuunnitelmassa esiin tuotuja kehittämistarpeita, verkostomainen työtapa, kohdeavustukset sekä kokeilukulttuuri.

Kirjasto- ja kulttuuripalvelupäällikkö esittelee alustavia suunnitelmia kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Hyvinvointilautakunta valtuuttaa kirjasto- ja kulttuuripalvelun hankkimaan kulttuurihyvinvointisuunnitelman mukaisia uusia palveluita määrärahojen puitteissa em. periaattein. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.