Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta, kokous 16.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 22 Opvan, Hyvlan ja Teklan kiinteistökatsaus

RUSDno-2022-141

Valmistelija

  • Kai Laitinen, Johtava rehtori, kai.laitinen@rusko.fi

Perustelut

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta, tekninen lautakunta ja hyvinvointilautakunta pitävät yhteiskokouksen Ruskon kunnan kiinteistöjen nykytilanteesta, koska kiinteistöasiat ovat poikkihallinnollisia ja mahdolliset ratkaisut koskevat kaikkia hallintokuntia.

Ruskon kunnassa on tehty tarkempia rakenteita avaavia rakennetutkimuksia Ruskon kirjastossa, Pikku-Laukolan päiväkodissa ja Karhukallion päiväkodissa. Lisäksi Merttelän koulussa on pyydetty rakenteita avaava tutkimus, josta on saatu kustannusarvio, mutta lisämääräraha-anomusta tutkimukseen ei olla vielä haettu kunnanhallitukselta ja valtuustolta.

Kokouksessa esitellään RTC Vahasen toimesta kuntotutkimusten tuloksia, kerrotaan Ruskon kunnan kiinteistöjen tilanteesta, avataan tilannetta varhaiskasvatuksen näkökulmasta sekä kirjastopalveluiden osalta.

Tilaisuuden tarkoituksena on saada päättäjille selkeä kuva tilanteesta ja luoda pohjaa päätöksenteolle, jotta päätökset eivät pitkity ja sitä kautta ei ajauduta vääriin hätäratkaisuihin.

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kai Laitinen, Johtava rehtori, kai.laitinen@rusko.fi
  • Kaisa Mattila, Varhaiskasvatusjohtaja, kaisa.mattila@rusko.fi

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta merkitsee kiinteistöasiat tietoonsa saatetuksi.
Lisäksi varhaiskasvatusjohtaja ja johtava rehtori tuovat omaa toimialaansa koskevat asiat erillisessä pykälässä tarkemmin huomioitavaksi ja päätettäväksi.

Päätös

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.