Kunnanhallitus, kokous 2.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 89 Osallistuva budjetointi Ruskolla

RUS-2022-302

Perustelut

Osallistuva budjetointi tarkoittaa talouden ja demokratian yhdistämistä siten, että asukkaat otetaan mukaan päättämään, mihin taloudellisia resursseja käytetään. Summaa ei jaeta avustusten tapaan, vaan kuntalaiset ja kunnan yhteisöt saavat päättää, mihin rahakäytetään. Osallistuvaa budjetointia ohjaa kaupungin strategia.

Kokoomuksen ruskolaiset valtuutetut ovat toimittaneet 22.2.2021 §8 valtuustoaloitteen osallistuva budjetointi Ruskolle.

Vuoden 2023 talousarviossa pyritään varaamaan rahaa osallistuvaan budjetointiin. Samalla tehdään linjaus miten alueellisesti on mahdollista osallistuva budjetointi toteuttaa. 

Oheismateriaalina 

Valtuustoaloite osallistuva budjetointi Ruskolla

Ehdotus

Kunnanhallitus päättää merkitä tietoonsa saatetuksi 22.2.2021 §8 tehdyn valtuustoaloitteen pohjalta laaditun esityksen ja saattaa sen valtuuston tietoon siinä yhteydessä kuin muutkin valtuustoaloitteet saatetaan.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.