Rakennus- ja ympäristölautakunta, kokous 16.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 31 Vuoden 2021 arviointikertomuksen käsittely

RUSDno-2022-434

Valmistelija

  • Niko Paloposki, rakennustarkastaja, niko.paloposki@rusko.fi

Perustelut

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 30.5.2022 § 32 käsitellyt vuoden 2021 arviointikertomusta. Valtuusto on merkinnyt arviointikertomuksen tiedoksi ja päättänyt lähettää sen toimialoille käsiteltäväksi ja toimenpiteitä varten. Arviontikertomuksessa on todettu, että "joidenkin mittareiden heikkoudeksi voidaan kuitenkin nähdä se, ettei ole kovin selvää onko numeerinen tavoite tavoiteltu minimi vai maksimiarvo, eli pyritäänkö mahdollisimman korkeaan vai matalaan arvoon. Yksiselitteisyyden ja luettavuuden kannalta olisi järkevää, että numeerisissa tavoitteissa olisi jo talousarviossa aina selittävä teksti kuten ”vähintään”, ”korkeintaan”, ”min.” tai ”max.” Jos tavoite on poikkeuksellisesti tarkka luku, se voidaan todeta määreellä ”tasan”."

Vuoden 2021 arviointikertomus on esityslistan oheismateriaalina.

Ehdotus

Esittelijä

  • Niko Paloposki, rakennustarkastaja, niko.paloposki@rusko.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunta toteaa vuoden 2020 arviointikertomuksesta seuraavat huomiot:

  • Kulujen kattaminen ei toteutunut suunnitellusti, koska suuri osa talousarvion hallinnon kuluista on siirretty valvonnan kuluiksi. Näin ollen tavoite tulee muuttaa valvonnan kuluja koskevaksi, joka koskee paremmin itse tarkastustoimintaa, johon tulot liittyy. Tuloihin vaikuttaa aina tonttitarjonta, koska pääosa lupatuloista tulee uusille tonteille rakentamisesta.
  • Tarkastuslautakunta on kiinnittänyt huomiota mittareiden numeerisiin arvoihin, joten %-osuus tullaan tarkentamaan "vähintään" -tasoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.