Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta, kokous 25.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 4 Hankkeiden yhteenveto Ruskon perusopetuksessa vuodesta 2014 alkaen

RUSDno-2023-22

Valmistelija

  • Kai Laitinen, Johtava rehtori, kai.laitinen@rusko.fi

Perustelut

Ruskon kunta on mukana hankkeessa, jossa perusopetuksen hallintojärjestelmän tietoja käytetään hyväksi
muodostettaessa raportteja opetuksen suunnittelun ja toteutuksen tueksi.
Tätä hanketta esiteltiin opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksessa 7.12.2022.
Esittelyn yhteydessä esitettiin toive, että lautakunnalle tuodaan tiedoksi yhteenvetoa siitä, mitä erilaisia hankkeita Ruskolla on viime vuosina ollut ja mikä merkitys niillä on ollut perusopetukseen.

Yhteenveto on tehty ja se tuodaan tiedoksi eri hankkeiden osalta vuodesta 2014 alkaen.
Lautakunnan jäsenille on lähetetty erillisen sähköpostin välityksellä linkki, jonka avulla eri vuosina toteutettuja hankkeita voidaan tarkastella.
Osa hankkeista on ollut Ruskon kunnan omia hankkeita ja osassa hankkeista Rusko on ollut ns. isäntäkunta.

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kai Laitinen, Johtava rehtori, kai.laitinen@rusko.fi

Lautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi Ruskon kunnassa toteutetut hankkeet vuodesta 2014 alkaen.

Päätös

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.


Muutoksenhaku

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.