Valmistelija
Niko Paloposki, rakennustarkastaja, niko.paloposki@rusko.fi
Perustelut
Kaavaehdotuksesta on tullut kuusi lausuntoa, joihin kaavanlaatija on laatinut vastineet.
Lausunnot on huomioitu seuraavasti:
- Kaavamääräyksiin on tarkennettu muuntamojen rakentamista koskeva määräys.
- Luonnoksessa olleita T-korttelialueita oli jo muutettu ehdotukseen TY-korttelialueiksi. Lisäksi vastineeseen on lisätty havainne- ja leikkauskuvat, joilla selvennetään maavallin ja maaston muodostamaa suojausvaikutusta.
- Pysäköintipaikkamääräystä on tarkennettu.
- Ehdotuksessa eteläisimmät korttelialueet olivat kauempana Raision rajasta kuin luonnosvaiheessa. On kuitenkin huomioitava, että korttelin 1110 tontti 7 on jo lainvoimaisessa asemakaavassa ehdotuksen mukaisesti lähempänä kuntarajaa, joten lainvoimaista tonttialuetta ei ole muutettu.
- Vastineessa on huomioitu, että kaava-alue sijoittuu maakuntakaavan työpaikkatoimintojen alueelle (TP). Kestävän ja kokonaisvaltaisesti suunnitellun yhdyskuntarakenteen kannalta ympäristöhäiriöitä aiheuttavia toimintoja on tarkoituksenmukaista sijoittaa sinne, missä ympäristöhäiriöitä on jo aiheutunut. Asemakaavamuutos laajentaa olemassa olevaa yritysaluetta ja tonttialueet sijoittuvat Turun kaupunkiseudun maakuntakaavan lentomelualueelle (LDEN > 55 dB(A)). Melualueen rajaus kulkee osittain kuntarajalla ja Haunisten altaan kohdalla Raision kaupungin puolella. Melutason ohjearvoissa on määrätty (§ 2), että virkistysalueilla taajamissa ja taajamien välittömässä läheisyydessä on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää ulkona melun A-painotetun ekvivalenttitason (LAeq) päiväohjearvoa (klo 7-22) 55 dB eikä yöohjearvoa (klo 22-7) 50 dB. Joten asemakaavan tontit soveltuvat maakuntakaavan TP-merkinnän mukaisesti.
- Luontoselvityksessä esitetty liito-oravalle säilytettävä metsäyhteys on ohjeellinen. Kaavassa on huomioitu, että riittävän leveä metsäyhteys säilyy.
Esityslistan liitteenä ovat kaavanlaatijan antamat ehdotus- sekä luonnosvaiheen vastineraportista ilmenevät vastineet sekä kaavaehdotus, kaavaselostus, luontoselvitys, seurantalomake, viranomaisneuvottelun muistio sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma.
Ehdotus
Esittelijä
Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi
Kunnanhallitus päättää hyväksyä kaavanlaatijan ehdotusvaiheen lausunnoista valmistelemat vastineet sekä Ahola-Ojannon asemakaavamuutoksen ja esittää asemakaavaa kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Eriävä mielipide
Hallituksen jäsen Monika Antikainen jätti päätökseen eriävän mielipiteen.
Kokouskäsittely
Hallituksen jäsen Monika Antikainen esitti kaavan hylkäämistä mutta esitys ei saanut kannatusta.