Hyvinvointilautakunta, kokous 14.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 24 Yhdistysten toiminta- ja kohdeavustusten sekä kuntakumppaniksi haku 2023

RUSDno-2023-145

Valmistelija

  • Jari Hjelm, Kirjasto- ja kulttuuripalvelupäällikkö, jari.hjelm@rusko.fi

Perustelut

Yhdistyksille myönnettävillä avustuksilla ja kumppanuussopimuksilla edistetään Ruskon kunnan elinvoimaisuutta, monipuolisia vapaa-ajan palveluita ja kuntalaisten hyvinvointia sekä mahdollistetaan kokeilukulttuuria. Avustusjärjestelmällä myös tuetaan järjestötoiminnan kehitystä kunnassa.  

Kunnanhallitus päätti yhdistysavustusjärjestelmän päivittämisen periaatteet ja etenemisen 25.3.2021 asiana § 68. Siirtymäaikana 2021-2023 toiminta-avustuksista siirrytään kohdeavustuksiin. Siirtymäajan viime vaiheessa keväällä 2023 myöntämisessä painottuvat kohdeavustukset sekä kumppanuussopimukset. Kausi on viimeinen, kun toiminta-avustuksia myönnetään. Tämän jälkeen järjestöt voivat hakea kunnan kumppaniksi eli kumppanuussopimusta tai kohdeavustuksia. 

Avustuksia myönnetään pääsääntöisesti vain Ruskolle rekisteröidyille yhdistyksille ja seuroille, joiden toiminta tapahtuu Ruskon kunnan alueella ja jonka toiminnan vaikutukset kohdistuvat ruskolaisiin. Avustusta kokeilutoimintaan voidaan myöntää perustellusti myös väljemmin koordinoiduille yhteisöille. Avustusta hakee yhdistys/yhteisö ja avustus myönnetään yhdistykselle/yhteisölle, ei erikseen yhdistyksen/yhteisön jaostolle.

Avustuksia myönnetään talousarvioon varatun määrärahan puitteissa. Avustuksen määrää arvioitaessa kokonaisharkinnassa otetaan huomioon:  

-          Haettavan avustuksen määrä ja hakijan perustelut avustuksen myöntämiseksi 

-          Avustettavan toiminnan sisältö, laatu, laajuus, vakiintuneisuus ja vaikuttavuus 

-          Avustuksen käytön suunnitelmallisuus 

-          Hakijan yleishyödyllisyys sekä kyky tarjota ja kehittää sellaisia toimintoja, jotka edistävät kuntalaisten arjessa toimimista 

-          Avustettavan toiminnan suhde alan lainsäädäntöön, kuntastrategiaan, hyvinvointiohjelmaan ja yhdistysohjelmaan 

-          Hakijan taloudellinen tilanne, mahdollinen markkina-asema sekä edellisenä vuonna saatu avustusmäärä

-          Mikäli useampi yhdistys hakee avustusta samansisältöiseen toimintaan, kiinnitetään huomiota järjestön kykyyn tehdä yhteistyötä ja suositaan yhteistyössä järjestettyä toimintaa

 Ruskon kunnan hyvinvointitoimialan avustukset -asiakirja (Khall 25.3.2021 § 68) ohjaa avustusten hakua ja myöntämistä.  Avustukset ovat harkinnanvaraisia ja niitä haetaan ensisijaisesti sähköisesti. 

Avustusinfoja järjestetään hakuaikana paikan päällä ja verkossa. 

 

Toiminta-avustukset tai kumppanuussopimus

Vuoden 2023 toiminta-avustusten tai 2023 alkavien kumppanuussopimusten hakuaika on 18.3.-2.4.2023. 

Toiminta-avustusta myönnetään yhdistyksen perustoimintaan. Hakemuksessa edellytetään avustuksen käytön suunnittelua ja perustelua avustuksen myöntämiselle. Avustuksen käytöstä on tiedotettava ja raportoitava. Toiminta-avustuksen käyttöaika on kuluva vuosi. Avustuksissa sovelletaan avustusjärjestelmän yleisiä avustusperiaatteita. 

Toiminta-avustushakemuksen liitteeksi pyydetään 

-          kululaskelma tai rahoitussuunnitelma avustettavaan toimintaan liittyen 

-          tilinpäätös tai viimeisin toteutuma, jos tilinpäätöstä ei ole päätetty  kauden toimintasuunnitelma. 

 

Kumppanuussopimus

Kumppanuussopimuksen tavoitteena on sopia keskinäisestä, pitkäjännitteisestä ja tavoitteellisesta yhteistyöstä kunnan ja yhdistyksen kesken. Kumppanuussopimuksessa määritellään yhteistyön yleiset periaatteet, toimintatavat mukaan lukien rahallinen tuki.  Sopimuksella ei siirretä julkishallinnon lakisääteisiä tehtäviä kolmannen sektorin tehtäväksi eikä sillä hankita kunnalle palveluita. Sopimus on lähtökohtaisesti voimassa kuluvaa vuotta pidempään, tosin kunkin toimintavuoden talousarviossa päätettyjen määrärahojen puitteissa. Kuntakumppaniksi hakeminen jatkuu kumppanuusneuvotteluilla. 

 

Kohdeavustukset

Kohdeavustusten hakuaika on 3.4.-8.12.2023 tai niin pitkään, kun avustuksia on jaettavissa.  
Avustuspäätös pyritään tekemään kahdessa viikossa hakemuksen saapumisesta.  
 

Kohdeavustuksia myönnetään  

·    liikunta-, nuoriso- kulttuuritoimintaan 

·    kylä- ja kulttuuritapahtumiin 

·    yhdistystoiminnan kehittämiseen 

·    hyvinvointiohjelman painopistealueiden teemojen mukaiseen toimintaan   

 
Hyvinvointiohjelman painopistealueet ja niihin liittyvät avustettavat teemat (esimerkinomaisesti) ovat 

Turvallinen ja virikkeellinen lähiympäristö 
avustettavia teemoja mm.  

·liikenneturvallisuuteen liittyvät teot 

·yleisten alueiden ja tilojen viihtyisyys 

·kulttuuritapahtumat ja -tempaukset 

 

Arvokas vanhuus 

avustettavia teemoja mm. 

·mielekkääseen elämään tähtäävät ja elämänlaatua parantavat teot 

·hakeutuvat kulttuuripalvelut   

·osallisuutta ja toimintakykyä edistävä toiminta 

Itsestään ja muista huolehtiminen 
avustettavia teemoja mm. 

·terveiden elintapojen ja liikunnan lisääminen 

·matalankynnyksen liikunta 

·ystävätoiminta 

·talkkaritoiminta 

 

Lapsuusajan tuki  
avustettavia teemoja mm. 

·lapsiperheiden hyvä arki 

·liikkumisesta elämäntapa lapsesta alkaen, esim. liikunnan ihmemaa -konsepti 

·lapsen lukutuki – lukemaan innostamisen, kynnyksen madaltamisen ja yksilöllisen tai yhteisöllisen lukuharrastuksen sisällyttäminen lastentoimintaan 

Hakemuksessa edellytetään avustuksen käytön suunnittelua ja perustelua avustuksen myöntämiselle. Liitteenä toimitetaan kululaskelma.  Avustuksen käytöstä on tiedotettava ja raportoitava. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Hyvinvointilautakunta hyväksyy vuoden 2023 avustushaun aikataulun ja kriteerit.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.