Kunnanhallitus, kokous 24.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 95 Osallistuvan budjetoinnin periaatteet Ruskolla 2023

RUSDno-2023-8

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sari Laine, vs.kunnanjohtaja, sari.laine@rusko.fi

Perustelut

Valtuusto on hyväksyessään talousarvion vuodelle 2023 hyväksynyt 10 000 euron määrärahan käytettäväksi osallistuvaan budjetointiin.

Osallistuva budjetointi tarkoittaa talouden ja demokratian yhdistämistä siten, että asukkaat otetaan mukaan päättämään, mihin taloudellisia resursseja käytetään. Summaa ei jaeta avustusten tapaan, vaan kuntalaiset saavat päättää, mihin raha käytetään.

Osallistuvaa budjetointia ohjaa kaupungin strategia ja siitä jalkautetut ohjelmat. Osallistuva budjetointi on yksi osallisuusohjelmassa asetetuista toimenpiteistä vuodelle 2023.

Vuoden 2023 alussa toteutettavaa osallistuvaa budjetointia ehdotetaan toteutettavaksi liitteessä esitettyjen periaatteiden ja aikataulujen mukaisesti.

Toteutusvaiheet lyhyesti esitettynä ovat seuraavat:

1. Hallitus päättää Osallistuvan budjetoinnin periaatteista 9.1.

2. Ehdotuslomake aukeaa kunnan nettisivuilla ja kirjastoissa 23.1.

3. Ideoiden keräämisvaihe 20.1.-13.2.

4. Ideoiden jalostus toteuttamiskelpoisiksi 14.2.-3.3.

5. Kuntalaisten toisen vaiheen äänestäminen 6.-24.3.

6. Kunnanhallitus päättää valittavan kohteen äänestysten perusteella huhtikuun hallituksessa.

7. Toteutus vuoden 2023 loppuun mennessä.

8. Raportointi toteutuksesta.

Oheismateriaali:

Kuntaliiton suositus osallistuva budjetointi

Liite:

Osallistuvan budjetoinnin periaatteet 2023 ja aikataulu

Ehdotus

Esittelijä

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus

-Hyväksyy osallistuvan budjetoinnin periaatteet ja aikataulun.

-Nimeää valmistelutyörymään hallituksen puheenjohtajan, valtuuston puheenjohtajan, kunnanjohtajan ja palvelualajohtajat. 

-Valtuuttaa valmistelutyöryhmän arvioimaan, valitsemaan ja jatkojalostamaan ehdotukset toteuttamiskelpoiseen muotoon äänestystä varten.

Päätös

Kunnanhallitus päätti, että osallistuvan budjetoinnin aikataulu on seuraava:

1. Hallitus päättää Osallistuvan budjetoinnin periaatteista 9.1.

2. Ehdotuslomake aukeaa kunnan nettisivuilla ja kirjastoissa 23.1.

3. Ideoiden keräämisvaihe 20.1.-20.2.

4. Ideoiden jalostus toteuttamiskelpoisiksi 21.2.-3.3.

5. Kuntalaisten toisen vaiheen äänestäminen 6.-24.3.

6. Kunnanhallitus päättää valittavan kohteen äänestysten perusteella huhtikuun hallituksessa.

7. Toteutus vuoden 2023 loppuun mennessä.

8. Raportointi toteutuksesta.

Muilta osin kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen. 

Valmistelija

Sari Laine, vs.kunnanjohtaja, sari.laine@rusko.fi

Perustelut

Osallistuvan budjetoinnin ideointivaihe toteutettiin 20.1. - 20.2.2023. Ideoita saatiin yhteensä 58 kpl, josta jatkoon pääsi yhteensä 28 kpl.

Kunnan Internet-sivuilla ( kunta ja päätöksenteko/osallistu ja vaikuta/osallistuva budjetointi) on tarkemmin esitelty, miksi kaikki ideat eivät päässeet jatkoon.

Ideoita sai äänestää otakantaa.fi -palvelussa ja kirjastoissa 6.-24.3.2023 välisenä aikana. Annettuja ääniä yhteensä saatiin 87 kpl.

Eniten ääniä sai kuntoportaat Ruskolle.

Oheismateriaali:

Äänestyslista

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Sari Laine, vs.kunnanjohtaja, sari.laine@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä, että 10 000 euron osallistuvaan budjetointiin varattu määräraha käytetään eniten ääniä saaneen ehdotuksen toteutukseen, joka on kuntoportaat Ruskolle.

Päätös

Kunnanhallitus päätti että asia palautetaan jatkovalmisteluun.

Perustelut

Osallistuvassa budjetoinnissa eniten ääniä sai ehdotus kuntoportaat Ruskolle.

Ehdotuksessa ei ollut selkeästi paikkaa, minne Ruskolla kuntoportaat halutaan.

Olisi hyvä, että järjestetään uusi äänestys siitä, minne kuntoportaat halutaan rakentaa. 

Ehdotukset kuntoportaiden paikoista ovat seuraavat:

1. Kuntoportaat Ruskotalolle (mahtuu noin 10 porrasta). Valtuuston päätös 28.11.2022 § 70.

2. Kuntoportaat Vahdolle (noin 20 porrasta). Mukana talkooväkeä Vahdolta tekemässä portaita.

3. Kuntoportaat Päällistönmäkeen (noin 30 porrasta).

Ehdotus

Esittelijä

  • Sari Laine, vs.kunnanjohtaja, sari.laine@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää, että kuntoportaiden sijainnista järjestetään erillinen äänestys edellä kuvatun mukaisesti.

Päätös

Kunnanhallitus päätti, että valtuuston 28.11.2022 tekemän päätöksen pohjalta 25.000€ suunnataan Ruskon Päällistönmäen kuntoportaisiin ja vuoden 2023 osallistuvan budjetoinnin 10.000€ suunnataan Vahdon kuntoportaisiin.