Valtuusto, kokous 29.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 20 Kunnanhallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta

RUSDno-2023-292

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kuntalain (410/2015) 30 §:n mukaan kunnassa on oltava valtuuston lisäksi kunnanhallitus ja tarkastuslautakunta. Valtuusto voi lisäksi asettaa:

1) kunnanhallituksen alaisena toimivia lautakuntia tai niiden sijasta valiokuntia hoitamaan pysyväisluonteisia tehtäviä;

2) johtokuntia liikelaitoksen tai tehtävän hoitamista varten;

3) jaostoja kunnanhallitukseen, lautakuntaan, valiokuntaan ja johtokuntaan

Kunnanhallitus ja valtuuston päätöksen nojalla muukin toimielin voi asettaa toimikunnan määrätyn tehtävän hoitamista varten.

Kunnanhallituksen, lautakunnan, valiokunnan ja johtokunnan jaostoihin sovelletaan, mitä asianomaisesta toimielimestä säädetään.

Kuntalain 32 §:n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt, että heidän toimikautensa on valtuuston toimikautta lyhyempi, tai jäljempänä toisin säädetä. 

Ruskon kunnan hallintosäännön 8 §:n mukaan kunnanhallituksessa on 9 jäsentä, joista valtuusto valitsee kunnanhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat. Ennen puheenjohtajiston valintaa valtuusto päättää varapuheenjohtajien lukumäärästä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Kuntalain 33 §:n mukaan valtuusto tai muu valinnasta vastaava toimielin valitsee jäseniksi valituista toimielimen puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia.

Kuntalain 73 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

1) välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö;

2) henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

3) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta;

4) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.

Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.

Edellä 1 momentin 4 kohtaa ei sovelleta kunnan määräysvallassa olevan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen.

Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain säännökset. Tasa-arvolain soveltamista on tarkemmin myöskin selvitetty Suomen Kuntaliiton yleiskirjeessä 8/2021.  

Ehdotus

Valtuusto päättää, että kunnanhallituksen toimikausi ulottuu 31.5.2025 asti.

Edelleen valtuusto päättää, että valtuusto valitsee 31.5.2025 asti ulottuvaksi toimikaudeksi kunnanhallitukseen yhdeksän (9) jäsentä ja heille jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen.

Valtuusto valitsee kunnanhallituksen jäsenten keskuudesta kunnanhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

Valtuusto valitsee 31.5.2025 asti ulottuvaksi toimikaudeksi kunnanhallitukseen yhdeksän (9) jäsentä ja heille jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen.

Valtuusto valitsee kunnanhallituksen jäsenten keskuudesta kunnanhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Päätös

Valtuusto päätti,​ että kunnanhallituksen toimikausi ulottuu 31.5.2025 asti. 

Valtuusto valitsi kunnanhallitukseen seuraavat jäsenet ja varajäsenet:

Jussi Helesvirta,​  varalla Laura Yli-​Arvela

Antti Jussila,​ varalla Pekka Pihlava

Suvi Helenius,​ varalla Juha Raatikainen

Jorma Raiko,​ varalla Kalle Vähä-​Piikkiö

Virpi Hurula,​ varalla Paula Lindqvist

Katri Koivisto,​ varalla Sanna Nurminen

Jari Lehtola,​ varalla Hanna Salmela

Kristiina Kivelä,​ varalla Jari Kivelä

Monika Antikainen,​ varalla Milla Unkila.

Valtuusto valitsi kunnanhallituksen puheenjohtajaksi Jussi Helesvirran ja varapuheenjohtajaksi Antti Jussilan.